Includes product placement




 

Sain blogini kautta tarjouksen maistaa erilaisia luomusipsejä, maustettuja ruislastuja ja aamiaismuroja.

 Punajuuri-, porkkana- ja palsternakkasipsejä söimme entrecoten ja vesimelonin kera. Näitä voisin maistella uudestaankin, vaikken yleensä sipsejä syökään (tai ainakaan hanki kotiin).

Ruislastut eivät olleet makuuni. Olen muidenkin valmistajien maustettuja ruislastuja tai ruisnäkkileipiä maistanut, mutta en niiden makuun ole päässyt.


Suosikkejani olivat rukiista, tattarista ja speltistä valmistetut luomumurot. Syön yleensä itse tehtyä mysliä  jugurtin ja marjojen kera, mutta näitä voisin käyttää jos en ehdi mysliä tehdä. Vaikuttivat terveellisemmiltä kuin useimmat kaupan myslit.

Paketin mukana ei tullut mitään infoa, joten en valitettavasti tiedä missä näitä myydään.

Ja siltä varalta, että joku lukijoistani on pettynyt, että olen monien muiden bloggaajien tavoin uhrannut itseni kaupallisuuden alttarille tällaisella "sponsoroidulla" postauksella...

Blogiyhteistyö on mielestäni ihan ok, kunhat bloggaajat arvioivat tuotteita tai kertovat osallistumistaan tapahtumista/lanseerauksista/esittelyistä turhia kaunistelematta. Mistään blogissani esittelemistäni tuotteista, ravintoloista ja kahviloista en ole itse saanut minkäänlaista korvausta, tokkopa edes tietävät tulleensa täällä esitellyiksi... Olen monia kiinnostavia, jopa suosikeiksini nousseita tuotteita, ravintoloita yms. löytänyt blogien kautta ja ihan mielelläni kerron, jos olen itsekin jonkun hyvän tuotteen tai paikan löytänyt. Olen ollut muutamissa bloggaajatapaamisissa ja nämä olivat ensimmäiset tuotteet, joka arvioitavakseni on lähetetty.

Joitain yhteydenottoja olen aiemmin saanut tuotteista, sivustoista tai palveluista, joiden en kuitenkaan ole katsonut sopivan blogini aihepiireihin, ne olenkin ystävällisesti torjunut. Mikäli blogiini sopiva yhteistyökuvioita satuttaisiin joskus tarjoamaan, harkitsen niitä ja pyrin arviomaan/esittelemään ne rehellisesti. En kuitenkaann usko, että tarjouksia tulee tulevaisuudessakaan niin paljon, että kaupallisuus häiritsisi lukijoitani jatkuvasti.

I got trough my blog a delivery of organic chips, rye bread chips and wholegrain breakfast pops.

Carrot, beetroot and parsnip we ate with entrecote and water melon. These I could eat again, even though I hardly ever buy chips.

Seasoned rye bread chips werent't to my taste. I have tasted similar also before, but never beenfond of them.

My favorites of the selection I received were the wholegrain barley, spelt  and rye flour pops. I usually eat yoghurt and berries with home made granola for breakfast, but could eat these instead of granola if I don't have time to prepare my own.

In case some of my readers are upset that I have joined the "commercial bloggers" with this small review...

I think commercial blogger collaborations are ok as far as the bloggers review products or events truthfully.

 I have also found many interesting products and places trough my blog and wanted to rewieved several products, restaurants and cafés that have interested me, without any compensation. This is the first time I review something that has been sent to me wishing I would review it in my blog.

Few times I have been offered collaboration to review products, services or web sites that in my opiion haven't been related enough with the subjects in my blog, so them I have kindly rejected. If in the future I am offered someting to review that I think would interest my readers, I will consider the offers and try to review them truthfully.

5 kommenttia :

  1. Minulle ovat nämä kasvisshipsit jääneet jotenkin vieraiksi. Olen sitä koulukuntaa, joka syö kasvikset, marjat ja hedelmät mieluiten tuoreena. En ole maistellut oikein muualla kuin kaupassa. Joten mielenkiintoinen postaus.

    Mielestäni on ihan ok tehdä myös näitä tuotebloggauksia. Niistä saa mielenkiintoista ja hyvää tietoa. Itselleni ei ole koskaan tullut edes kyselyjä että jotain esittelisin tai testaisin.

    Suuri pettymys oli kyllä yksi kirjablogi johon kommentoin. Blogistilta tuli äkeä vastaus, ettei voi kommenttiani julkaista koska kustantamo suuttuisi. Siihen luonnollisesti loppui sen blogin seuraaminen. Ihmettelinkin, miten kaikki hänen lukemansa kirjat olivat NIIN hyviä. Itselleni osuus käsiin paljon kirjoja, joita en viitsi loppuun kahlata.

    VastaaPoista
  2. Munkin mielestä blogiyhteistyö on ihan ok, jos se sopii blogin henkeen. Mulle tulee silloin tällöin tarjouksia ja suurimpaan osaa sanon kiitos ei, koska ne eivät ole yhtään mun blogin juttu. Esim. tuttiketjut? Okei, meillä on lapsia, mutta jos kuopuskin on 8-vuotias niin tuttiketjut eivät ole ihan kuuminta hottia;)

    Nuo tuotteet sopivat tähän blogiin tosi hyvin!

    VastaaPoista
  3. Suurin osa boggaajien yhteistyökuvioista onkin varmaan niin mukavia ja tuotteet hyviä, että niitä kehuu mielellään. Arvioitavan tuotteen/palvelun/yhteistyö vain tulisi olla jossain linjassa blogin aiheiden kanssa ja arvion tietysti rehellinen.

    En ole edes ajatellut, että kirjablogeissa käsitellään (ainakin osittain) kustantajien lähettämiä kirjoja, mutta näinhän varmaan on. Harmi, jos bloggaaja niin kiihkeästi haluaa jatkaa yhteistyötä, ettei anna edes kommentoijien olla eri mieltä tuotteista. Itsellänikin jää silloin tällöin kirjoja kesken, kaikki eivät vain ole mieleisiä.

    VastaaPoista
  4. Noi Vege Chipsit on tosi hyviä! Mä popsin niitä aina suoraan pussista. :P Niitä ei vaan valitettavasti ihan joka kaupausta löydy, mutta isommista marketeista ainakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juureslastut olivat ihan ok, syön mitään sipsejä kuitenkin tosi harvoin. Vähän tavallisuudesta poikkeavia ja vähärasvaisempia nämä kyllä olivat.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.