Advent calendar; December 12th; it's time to share





 



 Joulu on jakamisen ja hyvän mielen levittämisen aikaa.

Hey Look-blogista löysin idean osallistua Joulupuu-keräykseen. Paketit ovat jo valmiina, toiseen vain hankin vielä hieman täytettä ja vien Forumin keräyspisteeseen 19.12. mennessä.

Olen myös osallistuut jälleen yhteen Kiva-pienlainaan, joka on toisenlainen tapa auttaa vähävaraisia heidän omissa kotimaissaan.

Kun itsellä on paljon, on hyvä antaa edes vähän.

Joulupuu on hyväntekeväisyyskeräys, jonka tavoitteena on antaa joululahja niille helsinkiläislapsille, jotka muuten jäisivät ilman Joulupukin tuomisia.
Helsingissä on noin 8500 lasta ja nuorta lastensuojelun piirissä. Joulupuu -keräyksen kautta pystyt antamaan lahjan lapselle, joka muuten jäisi ilman joulupukin tuomisia.

Keräys järjestetään Helsingissä jo kymmenettä kertaa. Viime vuonna Helsingissä kerättiin Keskuspuiston Nuorkauppakamarin johdolla noin 7 500 pakettia.

Keskuspuiston nuorkauppakamari toteuttaa keräyksen yhteistyössä Helsingin sosiaaliviraston kanssa. Helsingin sosiaalivirasto varmistaa lahjojen jakelun niin kodin ulkopuolelle sijoitetuille lapsille ja nuorille kuin avohuollon piirissä oleville lapsiperheillekin. Keräys toteutetaan Forumin kauppakeskuksen lisäksi lukuisten yritysten keräyspisteissä sekä yritysten joululahjalahjoituksina. Lahjat menevät suoraan niitä tarvitseville sosiaalihuollon kautta ilman välikäsiä tai kuluja. Vastaanottajat ovat lastenkodeissa tai sijaisperheissä asuvia tai vähävaraisten perheiden lapsia. Lahjasi tuo joulumielen tuhansille helsinkiläislapsille.

 
 
Päivän lukuvinkki; gluteiinittomia jouluherkkuja pöytään ja lahjaksi. Tämä mnettijulkaisu on jo vuoden vanha, mutta yhä toki käyttökelpoinen, kun keliakia tuntuu olevan yhä useamman vaivana.
 
Christmas is a time of good will and giving.

From Hey Look blog I found a good idea to give little for those having less.

Joulupuu collects gifts for children in Helsinki's social system - children that might otherwise not get any gifts for christmas. At the moment there are 8500 children, pre teen and teens in the system. Last year people donated a total of 7500 gifts.

There is a collection point at Forum shopping centre until 19th December.

I also have participated in yet another Kiva loan, it's a way to help people in their own coutries.


 
Reading tip of today for glutein free Christmas dinner and gifts. This online publication is from last Christmas, but still, of course, useful for those needing glutein free diet.

2 kommenttia :

  1. Aamulla vien paketin Joulupuu-keräykseen 5-vuotiaalle pojalle (legoja). Perinne jo kolmatta vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä juttu! Aika moni tuttu näyttää osallistuvan keräykseen.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.