My collage wall

 
 
 
 
 
 
 
 
Olemme asuneet nykyisessä kodissamme seitsemän vuotta. Kovin suuria muutoksia ei kotona ole tapahtunut sitten muuton, jolloin hankimme joitain uusia kalusteita ja remontoimme koko asunnon. Monet kalusteistamme ovat jopa 100 v. vanhoja, vaikka kotimme ei muistutakaan museota. Näitä antiikkimarkkinalöytöjä ja perintötavaroita emme hevin lähde vaihtamaan ja muutenkin uskon enemän kestävyyteen ja pysyvyyteen sisustuksessa kuin trendien perässä juoksemiseen.

 
Makuuhuoneessa on ollut varmaan eniten vaihtelua. Sänky lähti vuosia sitten nopeasti vaihtoon, kun heräsin yksi yö yht'äkkiä yllättäen kamalaan selkäsärkyyn, enkä enää voinut nukkua ilmeisesti liian pehmeässä sängyssä. Kun muutaman yön olin nukkunut nojatuolissa, oli uuden sängyn hankinta edessä. Myöhemmin hankin sänkyyn uuden päiväpeiton ja koristetyynyt. Nyt haaveilen Hästensistä tai jostain muusta laatusängystä.

 
Suurimmat muutokset ovat makuuhuoneessakin tapahtuneet seinässä. Makuuhuoneemme on todella pieni, syvyyttä sillä on n. 4 m ja leveyttä vain 2,6 m. Vaihdoimme keittiön ja makuuhuoneen paikkaa ja siinä yhteydessä seinää jopa siirrettiin huimat 20 cm. Seinän siirtäminen oli kuitenkin pakko tehdä, jotta pääsen jotenkin yöllä pimeässäkin kulkemaan sängyn päädystä, mutta enempää sitä ei voinut siirtää putkien takia. Rakastan 50-luvun alun talossa olevaa kotiamme, mutta makuuhuone ja kylpyhuone voisivat olla hieman suuremmat...

 
Seinän muodonmuutosta olen esitellyt edellisen kerran täällä;  seinäkollaasimme elää edelleen. Tuon kahden vuoden takaisen maalauksen ja taide-, esine- ja kylttikollaasin lisäksi seinälle on ilmestynyt mm. uusia kylttejä, kehystetty vanha mainosjuliste Hong Kongista, bensa-aseman hintanumero New Yorkista, koiranäyttelyn palkinto Pariisista, ravintolan vanhoja mainoksia, vanha puinen mitta Poughkeepsiestä, ystävien perheyrityksen varastosta löytyneitä viime vuosisadan alun suklaamuotteja jne. Seinällä ovat sovussa niin mummini hevosmaalaus, Outi Heiskasen hevosgrafiikka, Tarmon valokuva, Maila Ponkkosen kanimaalaus kuin eestiläiset koiragrafiikat...


Kaikkia ei saa yhteen kuvaan mahtumaan edes laajimmalla optiikalla, kun huone on niin kapea. Jos linkin kuvakollaasi näytti oudon ylös asetellulta, siihen on syy; kollaasin alareuna on hieman olkalinjani yläpuolella, jotten vahingossa pyyhkisi mitään seinältä alas ohi kulkiessani.


We have lived in our current home for seven years now. We renovated the whole apartment and bought some new furniture then, but after that we haven't done any major changes. We have many pieces that are abt. 100 years old, I would't change them for modern furniture. Also in more contemporary furniture I believe in sustainable, long term buys than seasonal trendy changes.
 
 The wall collage in our bedroom has gone trough more changes than anything in our home. I posted about it two years ago, but it has expandes ever since; there is a framed vintage poster from Hong Kong, gas station price sign from New York, measure stick from Poughkeepsie, 100 year old chocolate molds from friend's company...

I couldn't get the whole collage in one photo even with he widest lens, as the room is so narrow...

3 kommenttia :

  1. Näyttää kerrassaan loistavalta, nuo muotit ovat upeita. Rakastan tuollaisia kollaaseja ja tuo sinun on niin ihanan persoonallinen.
    xx

    VastaaPoista
  2. Hauska idea! Vanhoissa kuvissa ja kylteissä on kyllä oma tunnelmansa. Ja mua ilahduttaa aina ajatus, että ne ovat joskus olleet oikeassa käytössä, niillä on ollut merkitystä.

    Onnellista viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Ihana kollaasiseinä! Sai ajatukseni lentämään ja miettimään minkälaisia tarinoita noiden hurmaavien esineiden taakse kätkeytyykään. Suklaamuotit ovat ihan yliveto! Persoonallinen ja sinusta kertova kollaasi.....mi piace <3

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.