Ursulan Brunssi, Helsinki/ Cafe Ursula brunch in Helsinki

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Sain kutsun tutustumaan pienen kasvojenkohotuksen läpikäyneen Kaivopuiston Ursulan uuteen brunssiin.

 Sunnuntaina yhdentoista maissa Siipan kanssa saapuessamme brunssilla oli vielä väljää, mutta puolen päivän jälkeen kahvilassa oli jo paljon väkeä. Syömään olisi sunnuntaina päässyt ilman varaustakin, mutta täällä voi käydä kuten monessa muussakin brunssipaikassa eli suosion kasvaessa on varminta tehdä pöytävaraus.


Maistelin kylmäsavulohta, suolakurkkua, hunajaa, smetanaa, paahtopaistia, avokado.katkarapusalaattia, broileri-ceasarsalaattia, hedelmiä, vaniljakastiketta, mustikkarahkaa ja smoothieta.
 
Suolakurkut, hunaja ja smetana ovat olleet lapsesta asti suosikkejani, inkeriläisen ukkini peruja on koko perheen mieltymys suolakurkkuihin. Raikas minttusmoothie oli suosikkini. Mansikkainen avokado-katkarapusalaatti oli herkullista, mutta kastiketta oli hieman liikaa, joten salaatti oli vähän mössööntynyttä. Jälkkäreistä mustikkarahka oli parasta. Yksi leivistä jäi mieleeni, se oli kuin croissantin ja grahamsämpylän risteytys, mutta unohdin kysyä mitä se oli.
 

Tarjolla oli myös ruokia, joita en maistanut; smetanasilliä, mustaherukkasilliä, juustoa, lohi-perunasalaattia, kikherne-persiljasalaattia, talon leipälajitelma, falafelpyöryköitä, perunauunimunakasta, omenapiirakkaa, toscapiirakkaa ja sacherkakkua. Siippa kehui sillejä, mutta jätin ne väliin, sillit kun eivät ole oikein makuuni. Runsaissa brunssipöydissä kannattaa ensin keskittyä suosikkeihinsa, ottaa niitä vähän ja hakea myöhemmin lisää, jos maha vielä vetää.
 Ursulan sunnuntaibrunssia tarjotaan klo 10-13, se maksaa 22 €, kuohuviini 4€. Plussaa tietysti upeista merinäköaloista sekä hintaan sisältyvästä kahvista, teestä ja tuoremehusta. Aika monella brunssilla näistä veloitetaan erikseen, mistä olenkin aiemmin brunssipostauksissa valitellut.
 
 
I was invited to Café Ursula's new Sunday brunch.
 
This popular seaside café has a wide selection of foods in brunch. My favorites were fresh mint smoothie, blueberry quark and Russian pickled cucumbers wiht sour cream and honey. I also liked the avocado shrimp salad, but a bit lighter had with dressing would have made it visually more appealing. Husband liked the pickled herrings, but I have never been fond of them, so I didn't even taste them. I usually concentrate first on dishes on plentiful buffet tables I know I will like for sure. Later on if I feel like refill, I can taste also other dishes.
 
Brunch costs 22€, 26€ with sparkling wine. Coffee, tea and juices are complimentary, too often restaurants charge extra for them.

The archipelago view is spectacular and café is often full on weekends when people stop there for coffee (or now for brunch) while taking a walk by sea shore.
 

5 kommenttia :

  1. Oi, kiva tietää, että Ursulassakin on brunssi. Ja näyttää herkulliselta. Ursula on "vanhin ja rakkain" kahvilarakkauteni Helsingissä, pitääkin taas mennä sinne pitkästä aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Brunsseja on nyt todella monessa paikassa,kun vain ehtisi kaikkialle...

      Poista
  2. Kiva kuulla Ursulan brunssista. Meillä on siis sama intohimo tuohon suolakurkku-smetana-hunaja herkkuun :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hymyilytti, kun luin brunssiarviotasi, oltiin syöty samana päivänä samoja juttuja eri paikoissa

      Poista
  3. Kiva kuulla, että Ursulasta saa nykyään tämmöistäkin brunssia! Täytyy käydä jossain välissä testaamassa, tosin brunssit ovat jääneet muiden kiireiden alla viime aikana aika vähälle..

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.