Vaivaamaton rautapataleipä -parasta ikinä! / No knead bread in Dutch oven -the best bread ever!

 
 
 
 
 
 
 
 
Pari viikkoa sitten tein illalliselle tulleille ystäville vaivaamatonta leipä rautapadassa. En ollut ihan tyytyväinen lopputulokseen, mutta tajusin reseptissä olevan valtavan potentiaalin, lopputuloksen puutteet olivat leipurin mokia. Tämän reseptin versiot taisivat kiertää edelläkävijäblogeissa jo pari vuotta sitten, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan!
 
Leipää piti siis kokeilla uudestaan, mutta tyypilliseen tapaani muuttelin reseptiä hieman. Siippa oli tuonut muutama päivä aiemmin "työmatkalta kaukaiseen Kauniaisten kaupunkiin" paikallisesta delistä unikonsiemenleipää, joka oli herkullista.
 
Lisäsin reseptiin siis unikonsienmeniä. Pieni maustepurkki unikonsiemeniä maksoi lähes kolme euroa, iso suurkeittiökoko vähän yli kuusi. Tulen siis lisäämään moneen ruokaan unikonsiemeniä lähitulevaisuudessa!
 
Taikinan tein aamulla ennen töihin lähtöä ja se olikin parahultaista illan suussa.
 

Vaivaamaton rautapataleipä

7 dl sämpyläjauhoja
1/4 tl kuivahiivaa
11/2 tl suolaa

kourallinen unikonsiemeniä
4 dl kädenlämpöistä vettä




N. 12-14 h ennen aiottua herkkuhetkeä sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita taikinaan vesi. Taikina on löysää, mutta älä huoli, sellaista sen pitääkin olla. Hiivan määräkin on oikea. Sitä tarvitaan vain vähän. Peitä taikina liinalla tai tuorekelmulla ja jätä tekeytymään 12 tunniksi.

 
Jauhota leivinalusta reilusti (käytän silikonista paistomattoa, johon taikina ei tartu niin kovin) ja kaada taikina sille. Käytä apunasi kaavinta. Nostele kaapimen avulla taikinaa kulma kerrallaan keskustaa kohti, tuloksena on löysä taikinapallo.
 
Vaivausta ei tarvita, peittele jauhoitettu taikinapallo ja anna sen kohota peiteltynä 1 h lisää. Näkemissäni ohjeissa taikinaa kohotettiin jauhotetulla pyyheliinalla vuoratussa kulhossa, tästä eteenpäin aion nostaa silikonimaton kulhoon taikinoineen. Sen verran taikina tarttui pyyhkeeseen.

Laita tyhjä rautapata uuniin kansineen. Laita uuni kuumenemaan 230 asteeseen. Anna padan olla uunissa ½ h, kunnes se on hyvin kuumennut. Löysä taikina ei tartu pataan, kun se on tarpeeksi kuuma.

 
Nosta pata uunista, kun se on kuumennut ½ h. Kippaa taikina nopeasti pataan ja laita kansi päälle.
 
Laita pata takasin uuniin, paista 230 C asteessa 20 min. Ota sitten kansi pois padasta ja nosta lämpötila 250 C asteeseen. Anna paistua vielä 20 min. Ensimmäisellä kerralla usko loppui kesken vähän liian aikaisin ja otin leivän pois uunista etuajassa, jolloin se jäi vähän liian pehmeäksi keskeltä, kun pelkäsin leivän kärähtävän.
 
 Nyt leipä oli 20 + 20 min, se olisi saanut olla ehkä jopa pari minuuttia lisää, mutta tuloksena oli pinnataan tummahko, ihana rapeakuorinen, herkullinen leipä! Olin haltioissani, taisi olla parasta leipää ikinä! Ainakin itse paistamanani. Siippakin kyseli heti seuraavana päivänä milloin voisin leipoa uudestaan.

Leivän seurana tarjosin  lasillisen punaviiniä, brietä ja Pariisista ostamaani ankkariletteä.


A couple of weeks ago, I made unknead bread for a dinner I cooked for friends. I wasn't 100% happy with the result, but understood the recipe had a huge potential, baker just needed to improve.

Few days before I decided to give the bread another go, I had tasted a poppy seed bread Husband had bought. It was delivisou, so I decided to add poppy seeds to the bread.
 
I made the dough in the morning before heading to work. It was ready to go to oven 12 hours later.


 
No knead bread in Dutch oven

7 dl flour
1/4 tsp dry yeast
11/2 tsp salt
handful of poppy seeds
4 dl lukewarm water

Approx 12-14 hours prior to the intended momentof deliciouness, mix the dry ingredients together. Stir the water into the dough . The dough will be loose, but do not worry, it should be like that. The small amount of yeast is also correct.  Cover with a cloth or cling film and leave to rise for 12 hours.

Flour the baking place with plenty of flour (I used silica mat, dough does not stick so much to it) and pour the batter on it. Use a scraper and turn the corners of dought towards the center, resulting  a loose dough ball.
 Kneading is not required, let the  dough ball rise for 1 hour more covered.
 Insert a Dutch oven in the oven with the lid. Preheat the oven heat to 230 degrees. Let the pot be in the oven for  ½ hours, until it is well heated . The dough does not stick to the pot when it is hot enough. Fold the dough quickly in the Dutch oven. Put the lid on.
 Put the pot back into the oven, bake for 230 degrees C for 20 min. Then remove the lid and raise the temperature to 250 C degrees. Bake for a further 20 min. 

 
The result was a  dark (but not burned), wonderfully crusty, delicious bread ! I was happy, this was the best bread ever!

I served the bread with duck rilettes, brie and a glass of red wine.

2 kommenttia :

  1. Tämä kuulostaa huipulta! :) Meillä on nyt kuitenkin menossa pienoinen kuuri, ja vaalea leipä on "pannassa". Yritään siis popsia vain ruisleipää, mutta nappaan ohjeen kuitenkin talteen. Eihän tätä kuuria kuitenkaan lopputtomasti jatketa. ;)

    VastaaPoista
  2. Tästä tulee tosi hyvää! Reseptiä voi muokata vähän terveellisemmäksi vaihtamalla osan jauhoista esim. kaura- tai spelttihiutaleiksi, käyttämällä grahamjauhoja yms.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.