Lasikatsaus / A new look


 
 
 
 
Jokunen vuosi sitten ostin vielä melko kalliitakin silmälaseja. Jossain vaiheessa kun minua vuotta vanhempi Siippa ja moni ystäväkin siirtyi luku/kaksiteholaseihin, tajusin, että oma lähinäkönikin voi romahtaa vauhdikkaasti ja uusien lasien hankkiminen voisi olla edessä nopeasti.
 
Edelleen olen pärjännyt normaaleilla kaukonäköä ja piilokarsastusta korjaavilla laseillani, eikä loppukesän näkötarkastuksessa vieläkään suositeltu lukulaseja. Tosin joku optikko joskus totesi, että piilokarsastukseni jollain tavalla aiheuttaa sen, etten varsinaisia lukulaseja ehkä koskaan tarvitsekaan, jos jaksan vain ottaa lasit päästä lähityöskentelyssä/lukiessa.
 
Joka tapauksessa olen siirtynyt hieman halvempiin pokiin mahdollista näönmuutosta odotellessa. Vanhoihin kehyksiin voisi toki vaihtaa uudet linssit, mutta optikot ovat hinnoitelleet paketit niin, että uusien linssien hankkiminen vanhoihin kehyksiin voi olla jopa paljon kalliimpaa kuin uudet kehykset + linssit.
 
Olen ostanut yhdet lasit optikon omasta "merkittömästä" mallistosta, mutta pari kertaa myös netistä kahdelta eri firmalta, kun ne optikkojen brändittömät mallistot Helsingissä kuitenkin ovat aika rajattuja ja vähän ankeita. Nettiostokset ovat olleet hämmästyttävän onnistuneita.
 
Viime näkötarkastuksessa taitossa oli hieman muutosta. Ei niin palon että olisi ollut pakko vaihtaa lasit, mutta sen verran, että oli ainakin tekosyy hankkia uudet. Näkötarkastuksessa oli pakettihinta, jolla sai uudet lasit samaan hintaan. Koko valikoimasta edes lisähinnalla ei kuitenkaan löytynyt mitään todella innostavaa ja ne lasit, jotka sain "ilmaiseksi", eivät ihan tuntuneet omilta.
 
Tutkailin useampia sivustoja ja arvoin aiemmin käyttämieni Eyebydirectin ja Firmoon parien "ihan ok"-lasien välillä, kunnes Firmoolle tuli uusia malleja, joissa oli muutamat kiinnostavat. Kun en osannut päättää haluanko huomaamattomat hengettömät vai voimakkaammat "kilpikonna"sankaiset, tilasin molemmat. Lasit ovat kuitenkin päivittäin käytössä ja vaihdanhan asuakin joka päivä.
 
Näillä nettioptikoilla (ja tse asiassa monen muunkin alan nettimyyjillä) on usein vaihtelevia alekoodeja. Kannattaa siis tarkastella onko sivuilla mainintaa alekoodista ja vaikka googlata vielä sivuston nimi + discount code. Omat lasini ostin 40% alekoodilla. Linsseihin en ottanut muita lisäominaisuuksia kuin heijastuksen eston.
 
Bloggaaja ei hyödy rahallisesti postauksesta.
 
I used to buy quet expensive eyeglasses still some years ago, until Husband and several friends started to use bifocals. I realized also vision could change rapidly.
 
I had my vision checked in August and still don't need bifocals. There was a small change in my vision, not forcing to change glasses, but a "good reason" to find a new pair.
 
I first checked several optician's low end "brandless" frames, but relly didn't want any of them. Branded ones were significantly more expensive.
 
I also ended checking several sites online as I have bought few pairs online earlier and been satisfied.
 
After pondering between few quite nice pairs I changed the plan as I found two new pairs I liked even more on Firmoo. Couldn't make up my mind, so I ended buying two pairs. One classy, almost invisible framless pair and another pair with stronger "tortoise shell" frames.
 
Blogger does not benefit from this post.
 
 


10 kommenttia :

  1. Molemmat lasit sopivat sinulle erittäin hyvin.
    Itsellänikin on kokemusta hengettömistä, mutta laiskana ja mukavuudenhaluisena ihmisenä pidän tummia kehyksiä armollisempina. Hengettömät vaativat meikiltä aivan eri tavalla kuin tummat kehykset, jotka jo itsessään antavat ilmettä ja ryhtiä. Tämä johtuu taas siitä, että olen omilta väreiltäni "väritön" ja tukkakin harmaantuu.

    Tuttavapiirissä on moni leikkauttanut "terveet" silmänsä, mutta itse en moiseen uskalla ryhtyä. Olisin kuitenkin se onneton poikkeus, jonka kohdalla menisi joku pieleen. Ystävän mies on silmälääkäri, joka leikkaa "sairaita" silmiä. Ei ole yhtään leikkausta ilman riskiä.

    Mutta pitäähän elämässä ottaa riskejä ja jokainen tavallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veljeni, kälyni, tätini ja kollegani ovat leikkauttaneet silmänsä tämän vuoden aikana. Kollegalla leikkaus ei ollut ihan onnistunut, muilla onnistui hyvin. Etenkin veljeni leikkauksen ymmärrän hyvin, hänellä oli todella paljon miinusta ja hän myös sukeltaa. Minulla sen sijaan on vain vähän miinusta eivätkä lasit varsinaisesti häiritse. Kertakäyttöpiilareitakin löytyy sellaisia tilanteita varten, joissa haluan olla ihmisten ilmoilla ilman laseja. Kotona usein olenkin ilman laseja ja laitan ne päähän vasta televisiota katsellessa.

      Poista
  2. Onnistuneet kehysvalinnat - kummatkin sopivat sinulle hienosti.
    Itse käytän moniteholaseja ja niiden hinta kalliimmissa liikkeissä on sen verran korkea, että olen suosiolla vaihtanut edullisempiin vaihtoehtoihin. Pystyy hankkimaan useammatkin lasit - niitä kun tekee miele välillä vaihdella. Tosin nyt olen hurahtanut kronomaattisiin (valossa tummeneviin) laseihin - ei tarvitse koko ajan vaihtaa aurinkolaseja ja tavallisia laseja esim. kaupoissa. Käytän myös näyttöpäätelaseja, jotka onneksi maksaa työnantaja - ne ovat ihan ehdottomat tällaiselle netissä myös työnsä puolesta roikkujalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkolasit ovatkin seuraavaksi (keväällä) hankintalistalla. Nykyiset vahvuuksilla olevat aurinkolasit ovatkin jo vuosia vanhat. Anopillani on kromaattiset lasit ja hän pitää niistä kovin.

      Poista
  3. Hienot valinnat, molemmat mallit sopivat sulle etinomaisesti. On kivaa vaihdella rillejä kulloisenkin fiiliksen mukaan ja siksi olen minäkin vaihtanut edullisempiin laseihin.

    Ihanaa päivää sinulle ja tyylikkäille prilleillesi.

    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun nyt kerrankin hankin kahdet kerralla, halusin niiden olevan selvästi erilaiset keskenään. Olen pitkään käyttänyt hengettömiä, mutta nuo "kilpikonnapokatkin" tuntuvat ihan omilta.

      Poista
  4. Jännä mikä ero erilaisilla silmälasikehyksillä. Hyvät valinnat teit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut kiva vaihdella laseja fiiliksen ja asujen mukaan.

      Poista
  5. Hyvin valittu - sopivat sinulle erinomaisesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ollut aika hämmästynyt kuinka onnistuneita nämä nettilasiostokset ovat olleet. Yleensä kokeilen noin sadat pokat optiko(i)lla.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.