Versioitu ramen * Sort of ramen

 

 
Japanissa söimme tietysti muutaman kerran ramenia, joka on siellä etenkin talvikauden ruokaa.
 
Nuudelikeitosta on lukemattomia versioita. Instassa näyttää olevan puolisentoista miljoonaa kuvaa tunnisteella #ramen, jokainen näyttää erilaiselta. Normaalisti japanilaisessa ramenissa ei käsittääkseni ole nautaa. Meillä oli kuitenkin muutama siivu viikonlopulta jäänyttä naudanpaistia, jotka lisäsin tähän keittoon.
 
Käytin keiton pohjana naudan paistilientä, lisäsin vielä kasvislientä. Japanista ostetut nuudelit, jotka ostettiin kivan paketin perusteella päätyivät keittoon. Ne olivatkin todella hyviä. Lisäksi keittoon tuli kuivattuja suppilovahveroita, pehmeäksi keitettyä kananmunaa, ohuiksi renkaiksi suikaloitua purjoa, suikaloitua porkkanaa ja palanen merilevää, kaikki sellaisenaan liemeen juuri ennen tarjoilua. Maustoin keittoa vielä tokiolaiselta katukauppiaalta ostamallani mausteseoksella, nokareella Tokiosta ostamaamme ramen-tahnaa, joka maistui, no, umamiselta. Ihan viimeinen silaus oli pari tippaa makeaa yuzu-viinietikkaa, jonka myös hankimme Japanin matkalta.
 
Yuzuun saimme vinkin paikalliselta oppaaltamme Ichirolta, jonka kanssa vietimme päivän Tokiossa. Tästä kokemuksesta kerroin eilen. Ichiro kertoi vaimonsa olevan erinomainen kokki, joka usein maustaa vaikkapa misokeittoa parilla tipalla yuzuhedelmän mehua.

Olen etsiskellyt Stockalta sekä Vii Voanista yuzu-hedelmää, jonka makuun hullaannuin Japanissa. Kummassakaan ei ollut, Vii Voanista löysin kuitenkin kuivattua yuzun kuorta, täytyy koettaa sitä seuraavan kerran rameniin.



Keiton kalorit jäivät alle viidensadan, joten ramen toimi hyvin myös 5:2-paastopäivän ainoana ateriana.
 
 
In Japan we ate few time ramen, a local winter food favorite.
 
There are numerous versions of this noodle soup. I found abt. 1.5000.000 hits with tag #ramen in Instagram. All of them look different. Normally there isn't beef in Japanese ramen, but we had few slices form weekend roast left in the fridge, so I added them in the soup.

For teh broth I used the excess fluids form steak and added vegetable broth. Noodles bought Japan were delicius in ramen. I also added in the serving bowls dried funnel chantarelles, julienned carrot, leek and piece of kombu.
 
I seasoned with spice mix I bought from a street vendor in Tokyo, umami ramen sprice paste and few drops of sweet yuzu vinegar. Tip to use yuzy came from Ichiro, a local guide we spent a day with in Tokyo.
 
There were less than 500 kcal in per bowl, so ramen was suitable meal for our 5:2 fast day.
 

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.