Helsinki + gourmet = Taste of Helsinki

 




 

Joko loppuviikon ohjelma on mietittynä?
 
Yksi kesän huipputapahtumista, Taste of Helsinki, järjestetään tällä viikolla torstaista sunnuntaihin Kansalaistorilla Kiasman ja Musiikkitalon välimaastossa. Luvassa on upea gourmetfestivaali. Kaikkia kuvien annoksia sekä 29 muuta annosta pääsee maistelemaan Taste of Helsingissä.
 
Tänä vuonna ruokafestivaaleilla mukana kymmenen ensiluokkaista ravintolaa ja 35 herkullista ruoka-annosta. Helsingistä tulevat Bröd, Emo, Hoshito, Pastor, Patrona, Ragu, Sinne,  Bertha Tampereelta, Kaskis Turusta  ja kokkien maailmanmestaruuskisoissa menestyneen Matti Jämsenin pop up-ravintola. Jokainen ravintola on kehittänyt tapahtumaan kolmen ruokalajin menun, annoksia voi ostaa menukokonaisuuksina tai erikseen.

Menussa kohoaa suosikkiainekseksi tällä kertaa kala; tarjolla on niin lohta, silliä kuin miekka- ja mustekalaakin.

Pääsin maistelemaan muutaman ravintolan annoksia jo etukäteen huhtikuussa sekä toukokuussa. Fantastisia makuja! Ainakin paria jo maistamaani annosta on pakko päästä maistamaan itse tilaisuudessakin uudestaan.
 
Son of the punch kehittelee tilaisuutta varten valmiiksi pullotettuja artesaanicocktaileja. Valikoidut viinimaahantuojat tarjoilevat valikoimiensa parhaita viinejä ja Suomen Sommelierit ry esittelee päivittäin vaihtuvan viinilistansa pientuottajilta. Tapahtumassa on lisäksi André Clouet Champagne Bar ja Kukko bar, jossa tarjolla on Laitilan juomia. Taste of Helsingissä pääsee lisäksi seuraamaan Suomen ja Ruotsin kokkimaaottelua ja kokkausnäytöksiä. Nopeimmat voivat myös alueelle saavuttuaan ilmoittautua huippukokkien vetämiin kokkikouluihin.
 
Taste of Helsingissä kaikki ruoka ja juoma maksetaan tapahtuman omilla Markoilla. Voit vaihtaa eurot Markkoihin paikan päällä Taste of Helsinki Pankissa tai alueella kierteleviltä rahanvaihtajilta. Torstaista lauantaihin aukioloajat ovat 11-15 sekä 17-22 ja sunnuntaina 11-16. Lippuja voit ostaa etukäteen.
 
Tavataanko Taste of Helsingissä 11.-14.6.2015?
 
Yhteistyössä Taste of Helsingin kanssa.
 
 
 
 
Will you be in Helsinki end of this week?One of the summer's top events, Taste of Helsinki, will be held this week, from Thursday to Sunday on Kansalaistori, betweeen Kiasma museum and Helsinki Music Centre. It will be a fabulous gourmet festival.

This year, ten first-class restaurants awil be attending witha 35 delicious dishes. Restaurants from Helsinki are Bröd, Emo, Hoshito, Pastor, Patrona and Ragu. From Tampere there is Bertha, Kaskinen is from  Turku. Additionally chefs chef Matti Jämsen, who has achieved Finland’s best result in Bocuse d’Or will have his pop up restaurant at the event.
Every restaurant has developed for the event a three course menu. Dishes can be purchased as a full menu or as separate dishes.

I got a preview taste in April and again in May of few dishes on the menu. Awesome!

 
A select group of wine importers present a premium selection from their portfolios, while The Sommelier’s Association of Finland presents and new list of wines each day, from smaller importers and producers. André Clouet Champagne Bar serves Champagne, Kukko bar has beer and other beverages.

 

All food and drinks served at Taste of Helsinki are purchased with Markka. Euro for Markka can be exhanged at Taste of Helsinki Bank in the area or from roaming exchange staff.

 

Tickets can be purchased online or at the entrance.

Will I see you at Taste of Helsinki 11th to14th June?

 

In collaboration with Taste of Helsinki.

 

 

4 kommenttia :

  1. Voi mikä tapahtuma! Ja auts, kun sinne ei pääse;)

    VastaaPoista
  2. Ne annokset mitä täällä esittelitkin jo etukäteen, olivat kyllä niin herkullisen näköisiä.

    VastaaPoista
  3. Meillä on omat Taste of Tiia täällä meillä, kun kaksi pikkuserkkuani tulevat kylään. Heidin olen vasta vuosi sitten tutustunut. <3 Mutta ihania herkkúhetkiä Lumo sinulle <3

    VastaaPoista
  4. Mukavaa Taste of Helsinkiä tänään iltapäivällä :) Sääli etten ehtinyt mukaan..... odotan innolla postaustasi kaikista niistä herkuista....mums!

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.