Bloggaajan poukkoilevat postaukset | Blogger's wide variety

 
 
 
 Joissain lifestyleblogeissa lukijat kuulemma valittelevat kun blogi poukkoilee aiheesta toiseen. Toisaalta itsensä toistaminenkin on pahasta. Sitähän elämä kuitenkin on; tunteita ja tapahtumia laidasta laitaan, välillä tapahtuu paljon, välillä ei ole mitään uutta. Usein kirjoitan pitkään vain ruoasta, joskus taas ihan muista aiheista. 


 kuitenkin huomannut lukijoiden pitävän näistä sekalaisista "viikon varrelta"-postauksista, jotka ovat usein varsin arkisia.
 
Nyt eletään pitkän syksyn ja joulukauden murrosvaihetta. Sää viilenee, mutta luonto tappelee vielä talvea vastaan.

Yöt ovat jo etelässäkin pakkasen puolella ja vaikka lunta ei (onneksi) vielä olekaan, lämpimämpää on täytynyt vetää päälle. Ostin Hullareilta kaakaonruskean kevytuntuvatakin ja aloin miettiä ruskeita saappaita sen pariksi. Onneksi en hankkinut uusia, sillä yht'kkiä mieleeni tuli, vintistä mahdollisesti vielä löytyvät ruskeat saappaat. Ne olivat pari vuotta jäähyllä kun paksut pohkeet olivat liian leveä niille, onneksi en ollut hankkiutunut niistä eroon. Sillä kappas vaan, nythän ne sujahtivat farkkujen päälle ihan sutjakasti. Ja mallikin on klassinen, Saksasta 8-10 v. sitten hankitut saappaat ovat ihan käyttökelpoiset. Kannatti "shoppailla" omassa vintissä!  Rannekellokin pitäisi viedä rannekkeen lyhennykseen. Ranteetkin ovat näemmä hoikistuneet parin vuoden takaiseen.
 
 
In some blogs some readers are complaining tat blogger has too wide variety of topics. On the other hand blog should renew... But that's life; sometimes a lot happens, sometimes life stands still. And this is my life.

Weather is turning colder; I considered shopping for new brown boots. Suddenly I recalled brown boots that still might be in the attic. And there they were; the classic riding boots I bought  to 10 years ago in Munich. For few years they were too narrow to my wide calfs, but hey presto! Now they fit me nicely again!
 
 

 
 Työpaikan sisäpihalla pelargoniat eivät näytä olevan ilmojen kylmenemisestä moksiskaan. Ne ovat kauniissa kukassa ja uutta nuppuakin pukkaa vielä!

Despite colder nights and days & November around the corner geraniums in the court yard of my office are still going strong!
 
 
 
Samaan aikaan toisaalla - ensimmäiset joulukukat ovat tulleet myyntiin; hyasintteja ja amarylliksia on jo kaupan.

But a block away they are already selling Christmas season flowers. 
 



 
Vaikka itse olen ajatellutkin himmailla joulun kanssa vielä vähintään viikkoja, se näkyy jo vahvasti eri puolilla. Kävin Stockan bloggaajaillassa opettelemassa hankalan muotoisten lahjojen pakkaamista ja juomassa kauden ensimmäiset glögit. Sen verran minunkin piti antaa joululle jo nyt periksi!

I will start to raise my Christmas mood only in  about end November. Or at least I try to believe so. Christmas seems to be strongly in the air already... I had to give in a bit when I visited Stockmann department store's blogger night to learn how to pack gifts prettily even though they aren't in square boxes, I also had the first warm glögg of the season.
 
 



 
 Illan päätteeksi kosmetiikkaosaston leidit tulivat tekemään huulimeikkejä. Käytän yleensä varsin nudeja punia, mutta meikkaajat haluavat minulle aina punahuulet. Armanin puna ei onneksi ollut liian rajun näköinen vaan sulautui hieman läpikuultavana mukavasti huulille. Oli muuten hankalaa toisella silmällä tähdätä ja kuvata itseään peilistä ja olla meikattavana samaan aikaan kääntyneenä vähän toiseen suuntaan.

At the end of the night cosmetics department ladies did make lip make ups.I prefer nudes, but they always want ot use reds. This Armani lipstic was nicely transparent, so it did not pop up too much against my pale skin.

 


 Ihastuin näihin meille esiteltyihin glitterikorkkareihin. Korkokin on niin maltillinen, että pystyisin jopa kävelemään noilla. Jotkut sähäkät juhlakengät olisi kiva laittaa vaikka ID-iltajuhliin lauantaina.


Loved these sparkling shoes at Stockmann. I really should buy myself some Cinderella shoes!
 
 


 
 
Keskiviikkoaamuna kurvasin Hietalahden hallin kautta ennen töihin menoa. Ruokabloggari Prisca Leclercin herkullista Tarte Tatin-ruokakirjaa juhlistettiin Le Marche-ravintolassa. Mikä olikaaan herkullisempi päivän aloitus kuin siivu suussa sulavaa tarte tatinia! Lounasta ei sitten tarvittukaan... Ihastuin ensisilmäyksellä kirjassa olleeseen tomaatti- tatinin ohjeeseen. Sitä täytyy kokeilla pikinmiten!

On Wednesday morning I popped in at Finnish food blogger Prisca Leclerc's book launch party. Book is called Tarte Tatin and of course we were served Tarte tatin as well. A sweet start for the day. No need for lunch yesterday.
 


14 kommenttia :

  1. Kiva ja sähäkkä viikko! <3 No johan on hassua, oma blogi on ainakin sellainen sillisalaatti. Huomasin taasen eräässä blogissa, että valitettiin toistoa, että blogi jämähtänyt. Kaikkia ei voi miellyttää, joten parasta tehdä vaan omaa juttua. Blogisi on kertakaikkiaan upea kaikkinensa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiia!

      Sekalaisella sisällöllä mennään. Välillä tuntuu, ettei mitään tapahdu, mutta siitäkin syntyy usein ihan kiva postaus... Tyyliin "oltiin maalla, lampaat näyttivät tältä tällä kertaa, eikös Tarmo-koira olekin söpö, luonto on nyt tämän näköinen ja tällaista kokkailin..." Kun on kaunista kuvattavaa, muutama sananenkin riittää.

      Poista
  2. Onpa todella hassu ajatus, ettei lifestyle blogi saisi poukkoilla, senhän PITÄÄ poukkoilla. No, aina ei pääse näihin aivoituksiin sisään ;)

    Oih, tuo Priscan kirja… tarina ja kaikki sen takana <3 . Käyn ostamassa sen huomenna, kun pääsen kotiin maailmalta.

    Ja näyttää oikein hyvältä tuo huulipuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PItäisi varmaan satsata johonkin tuollaiseen läpikuultavaan punaiseen huulipunaan. Minulla on kunnon punainen Macin Ruby Woo-huulipuna, mutta sitä pitää vain himan taputella huulille, jotta se ei olisi liian voimakas makuuni.

      Priscan kirja on ihastuttava, katselin sieltä jo parikin reseptiä ensi kokeiluihin.

      Poista
  3. Lifestyle on sentään varsin lavea blogin määritelmä, joten kaipa sen alle mahtuu melkein mitä vaan. Matkablogeissa useimmat meistä itsensä matkabloggaajiksi määrittelevät yrittävät enimmäkseen pysyä aiheessa, mutta kun toisaalta on hyvä laittaa itseään ainakin vähän likoon, tuossakin genressä, niin matkailun lomaan mahtuu välillä aina hiukan jotain muutakin. Viimeisimmässä jutussa pohdin kevyesti Portugaliin muuttoa, joka nykyisin taitaa olla pop-juttu - mutta tietysti, matkailuahan sekin olisi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alun alkaenkin ajattelin, että blogissa saa olla sitä sun tätä. Välillä mennään hyvinkin ruokapainotteisesti, joskus omia kokkailuja ei ole blogissa viikkoihin.

      Kyllähän tuo Portugali-postaus on ihan matkailua, ei matkailun täydy aina olla lomailua. Osa omista matkajutuistani on välähdyksiä työmatkoilta.

      Poista
  4. Lifestyleblogin pitääkin vähän poukkoilla - ja mukaan saa mahtua myös yllätyksiä;)
    Kivan sähäkkä viikko on sinulla ollut - ja räväkät korkkarit huolisin minäkin - vaan jalkani eivät;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noilla varmaan pystyisin kävelemäänkin, jolleivat sitten ole liian kapeat lestiltään. Kovin korkeilla koroilla en osaa elegantisti edetä tai jaksa kauaa seisoa.

      Poista
  5. Ainakin minun blogissa poukkoillaan ihan luvan kanssa, eli Lifestyle on nimensä mukaan elämää. eikös ruokablogit ole omansa ja kosmeblogit omansa.. Joten miksikäs sitä lifestyle-bloggaaja tyytyisi yhteen ja samaan?! Ei elämä saa olla liian yksitoikkoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinhän se on - oma blogi, oma tyyli. Eikä minulle kukaan ole avoimesti tullutkaan valittamaan, että en pysyisi lestissäni tai että toistaisinkaan liikaa itseäni.

      Poista
  6. Olisi kyllä tosi tylsää lukea koko ajan samaa toistavia postauksia. Blogisi on juuri ihana - nämä viikkopostaukset kuulostavat välillä tosi kiireisiltä ja siksi niistä on kiva ammentaa energiaa omaankin viikkoon :)
    Mukavaa viikonloppupyhää! Sytytetään kynttilöitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pia! Elämäni taitaa blogista katsottua kuulostaa vauhdikkaammalta kuin se oikeasti onkaan. Työ kyllä vie miltei päivittäin pidempää kuin sen normaalin 8 tuntia ja usein en paljon muuta ehdi tai jaksa arkena.

      Tällä viikolla on tosiaan ollut kaikenlaista ja vielä on tulossakin. Toisaalta kaikki tämän viikon tapahtumat ovat onneksi olleet ihan Helsingin keskustassa lyhyen matkan päässä töistä. On ollut kiva tavata tuttuja ja ravistaa työkiireet/murheet harteiltaan hetkeksi.

      Poista
  7. Lifestyle blogin pitää mielestäni poukkoilla - eihän se elämäkään kulje suoraviivaisesti eteenpäin. Kiva ullakkoshoppailu ja upeat saappaat.
    Punainen pukee huuliasi - käytä vaan useammin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy käydä vintin sisältö läpi, sieltä voi löytyä jotain muutakin kiinnostavaa - ja luultavasti säkkikaupalla roskiin vietävääkin...

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.