Kasvokuvauksen saloja Eucerinin illassa | Sercrets of a good looking skin and selfie photos



































Vaikka CC-voiteet eivät olekaan enää mikään kosmetiikkauutuus, apteekkikosmetiikan puolella niitä ei vielä ole paljoa tarjolla.

Olin viime viikolla tutustumassa Eucerinin uuteen, apteekkeihin tammikuun lopussa myyntiin tulevaan Hyaluron-Filler CC Cream Light-voiteeseen. Samalla kuulimme meikkaaja Riian meikkausvinkkejä ja kuvaaja Eero Kokon ,ohjeita sen täydellisen selfien aikaansaamiseksi.


Eucerinin Hyaluron-Filler CC Cream Light on kliinisesti ja dermatologisesti testattu, tehokkaasti ryppyjä tasoittava hoitovoide, jonka hyaluronihapot ja glysiinisaponiini ehkäisevät ryppyjen muodostumistaja tukevat ihon omaa hyaluronihappotuotantoa. Tuotteessa on UVA-suoja ja suojakerroin 15.

Keskustelimme illan aikana CC-voiteen käyttötavoista seuratessamme meikkaaja Riia Koiviston työskentelyä kauneusvloggaaja Nella Törnroosin luonnollisen lookin tekemiseksi. Ihon sävyyn mukautuvaa CC-voidetta voi käyttää sellaisenaan meikkivoiteen sijaan silloin kuin haluaa vain tasoittaa hieman ihon sävyä ja saada sen näyttämään sileämmältä. Sitä voi käyttää myös meikkivoiteen alla, meikkivoidetta ja peiteväriä tuputellaan silloin ohuelti vain eniten peittämistä kaipaaviin kohtiin. Varsinkin kesällä kaipaan vain kevyesti peittävää tasoitusta ihon sävyyn, viikonloppuisin ympäri vuoden käytän useimmiten vain vähän meikkiä ja silloin CC-voide riittää tasoittamaan ihon sävyä. Riia oli niin ihastunut tuotteeseen, että oli lisännyt sen vakiotuotteeksi meikkipakkiinsa.

Käytin viikonloppuna Eucerinin CC-voidetta ensimmäisen kerran. Se mukautui ihon omaan sävyyn, parantaen ja tasoittaen sitä, mutta lopputulos oli hyvin luonnollinen viikonlopun #nomakeup-meikkiin (jossa kuitenkin oli käytetty myös peiteväriä silmien alla ja katkennutta verisuonta peittämään, ripsiväriä, luomiväriä, poskipunaa ja huulipunaa.)

Kuvausvinkit kiinnostivat minua kovasti. Paljon oli tuttuakin, mutta aina oppii uuttakin. Valolla ja varjolla saadaan kuvattavan parhaat puolet esille. Paras ja kuvattavaa imartelevin valo on laaja läheltä tuleva valo, parhaimmillaan luonnonvalo ikkunasta. Ei kuitenkaan kova, suora auringonvalo, joka korostaa ihon epätasaisuuksia. Epätoivottuja varjoja vaikkapa leuan ja silmien alla voi häivyttää  kasvoille voi alhaalta päin heijastavalla valkoisella pinnalla (pöytä, valkoinen pahvi tms.). Leukaa ei kannata painaa alas häivyttääkseen kaksoisleukaa, helttaa, ryppyjä tms. kuvissa, vaan mieluummin työntää sitä kevyesti eteenpäin. Poskipäiden muotoa yms. korostuu varjostamalla tummalla pinnalla (pahvi tms.) sivulta. Oma kuvani on vähän ylivalottunut, eikä sitä poskipäitä esiin nostavaa varjostustakaan ole, täytynee harjoitella selfieitä lisää myöhemmin.


EDIT; Blogikaverini Tuulannelin blogissa on Eucerin-arvonta 7.2. asti



Attended a blogger night where Eucering presented their new Hyaluron-Filler CC Cream Light. I have now tested the prodcut for few days, seems to be especially good for those #nomakeup weekend days when I want to have just a hint of coverage. It makes skin's texture and color to look more even and offers effective anti-wrinkle care too.

We also got tips from a aprofessional photographer for good head shots and selfies. Natural light is the best (forget the flash light!), but not direct sunight as it makes shadows much harsher and accentuates wrinkles, pores and other imperfections. Soft light and soft shadows are the best to draw out the best of features. Don't pull chin down to hide double chin or neck wrinkles, instead push chin slightly forward.

14 kommenttia :

  1. Kiitos mainioista kasvokuvausvinkeistä!
    Oma selfiesi on oikein onnistunut, näytät
    kuvassa niin luonnolliselta ja kauniilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teija! Meikkaustyylini on aika luonnollinen, jopa silloin kun omasta mielestäni olen meikannut paljon. Tuossa muka #nomakeup-kuvassa on vain häivähdys meikkiä. Silti tuo CC-voide teki kivan tasaisen ihon, joka kuitenkin näyttää luonnolliselta.

      Poista
  2. Kiitos selfievinkeistä. Yritän parhaillaan päästä sinuiksi uuden kameran kassa mutta kun on kaikki aloitettava aakkosista niin aikaa mennee..
    -Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvaamalla oppii. Jos kamerasi on järkkäri, kannattaa aika pian koettaa opetella manuaalisäädöt, niillä saa aikaiseksi niin paljon parempaa kuvaa. Netistä löytyy paljon pikaoppaita herkkyyden, aukon ja suljinajan tajuamiseksi.

      Poista
  3. Kiva postaus ja kiitti vinkeistä :)

    Testasin tänään kanssa eka kerran eucerin cc-voidetta ja lopputulos oli todella hyvä ja luonnollinen. Olen kanssa huomannut, että suora auringonvalo on todella huono asukuvissa ja iho ei todellakaan näytä hyvältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvaajan mukaan lisävaloilla 45 asteen yläkulmasta tuleva valo on miellyttävä. Aika harva bloggaaja kuitenkaan ottaa erillisillä lisävaloilla kasvokuvia. Minulla on kuvauslamppu talven ruokavalokuvia varten, en ole koskaan ajatellut ottaa sen valossa selfieitä. Mieluummin käytän päivänvaloa, mutta ei tosiaan sitä kirkasta auingonvaloa.

      Poista
  4. Kuvausvinkit olivat hyviä ♡
    Oli kiva nähdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva nähdä, toivottavasti nähdään pian uudestaan.

      Poista
  5. Harmittaa kun en päässyt tulemaan paikalle, mutta onneksi voin lukea tapahtumasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva ilta. Harmittavasti itsekin ehdin vasta juuri ennen virallisen ohjelman alkua, olisi ollut kiva jutella vähän pidempään "lajikumppanien" kanssa.

      Poista
  6. Kiitos selfie-vinkeistä kun en itse ehtinyt paikalle :) Onnistut kuva sinusta taas jälleen kerran. Kuvauksellinen nainen!

    VastaaPoista
  7. Ihana kuva Tuuli ja iho näyttää todella kauniilta ja tasaiselta. <3 Muutenkin aivan loistavia kuvia olet ottanut. <3 Kiitos tänään niin paljon avusta, kyllä lämmitti. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä jos edes vähän saatoin olla avuksi!

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.