Paistettu polenta ja paahdetut tomaatit | Fried polenta and roasted tomatos






Polenta, italialainen maissipuuro, on niitä ruokia jotka unohdan välillä ja sitten kun ne taas löytävät lautaselleni, ihmettelen kuinka olenkaan voinut unohtaa tällaisen maukkaan ruokalajin.



Polentaa voi syödä joko löysähkönä puurona tai sitten tekemällä ensin puuron, joka saa jähmettyä viileässä ennen kuin se paistetaan tai grillataan. Useimmiten olen syönyt polentaa juuri tällaisena paistettuna versiona.


Paistettu polenta


5 dl kasvislientä
1 ½ dl polentaa
½ dl vastaraastettua parmesaanijuustoa

1 rkl voita
mustapippuria


Kuumenna kasvisliemi kiehuvaksi. Lisää polentaryynit, sekoita hyvin ja anna kypsyä hiljaa poreillen noin 8 minuuttia. Sekoita parmesaanijuusto ja voi joukkoon. Mausta mustapippurilla.

Kaada maissipuuro laakeaan kelmulla vuorattuun vuokaan ja jäähdytä. Leikkaa polenta paloiksi ja paista öljyssä pannulla kullanruskeiksi.


Uunissa paahdetut kirsikkatomaatit

1 rasia kirsikkatomaatteja
1 rl oliiviöljyä
suolaa

Laita tomaatit voideltuun vuokaan, leikkaa tomaatteihin pienet viillot jotta ne eivät halkea uunissa. Pirskottele tomaatit oliiviöljyllä ja ripottele hieman suolaa. Kypsennä 200 C uunissa 20 min.

Tarjoa polenta ja kirsikkatomaatit itse tehdyn peston ja paahdettujen pinjansiementen kanssa.





Polenta, Italian corn porridge, is one of those foods I forget for a long time. When they make a return to my plate I wonder how I could forget such delicious dish. Polenta can be eaten as porridge or allowed to cool and solidify into a loaf, which is then baked, fried, or grilled.


Baked polenta


5 dl vegetable stock

1 ½ dl polenta

½ dl freshly grated Parmesan cheese

1 tablespoon butter

black pepper




Heat the vegetable broth to a boil. Add polenta, mix well and cook in medium heat approximately 8 minutes. Stir in Parmesan cheese and butter. Season with black pepper.



Pour the corn porridge a shallow baking dish lined with cling film and refrigerate. Cut the polenta into pieces and fry in oil in a pan until golden brown.



Oven roasted cherry tomatoes



250 g cherry tomatoes
1 tablespoon olive oil
salt


Put the tomatoes in a greased baking dish, cut small incisions on the tomatoes to prevent them from bursting in the oven. Sprinkle the tomatoes with olive oil and pinch of salt. Cook in 200 C oven for 20 minutes.



Serve the polenta and cherry tomatoes with a homemade pesto and roasted pine nuts.








2 kommenttia :

  1. Ei vitsi näyttää hyvältä! Ihanan simppeliä, mutta varmasti maukasta :)
    Ite kyllä tykkään paljon polentasta, mutta joku siinä on että se niin vaan muistuttaa mua mannapuurosta (vaikka siis maustaa hyvin ymsyms). Eikä se kai huono asia ole, mutta olenkohan ainoa :D

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla tällaisesta paisto-ohjeesta. En olekaan polentaa maistanut kuin puurona.
    Aurinkoista viikkoa Lumo!

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.