Parveke valmiina kesään | Ready for summer









Keväällä ja kesällä tuntuu kaunista kuvattavaa olevan joka puolella. Postausten kirjallinen sisältö voikin sitten jäädä vähän lyhemmäksi; Ihanaa! Kesä! Aurinko! Kukat!-tyyppiseksi. No, kesä mennään aika lailla kuvapainotteisesti.

Kesän ensimmäisen parvekekukat ovat aina äidin puutarhasta kaivetussa ruukussa. Ruukun kukkaloisto on joka vuosi aina vähän erilainen , tänä vuonna helmililjoja, perunanarsisseja ja tulppaaneja.

Parvekkeelle haettiin viikonloppuna lisääkin kukkia ja hieman yrttejäkin. Tähtisilmä on tavanomainen kukka, mutta se kestää mukavasti läpi kesän. Laventelin tuoksu vie ajatukset Etelä-Ranskaan, vaikkei kaksi laventelia parvekkeelle ihan provencelaista laventelipeltoa tuo.

Toinen tuoksu piskuisella parvekkeellamme on minttu, joita hankin vähän eri versioina ja varaan niille kokonaisen oman laatikon. Nyt ostin piparmintun, suklaamintun ja ihan tavallisen kaupan mintun, joita napsin ruokiin ja juomiin pitkin kesää. Haen torilta vielä jonkun muunkin erikoismintun. Ostin muutenkin tavanomaista hillitymmin kukkia, yleensä hankin niitä innoissani niin paljon, etteivät ne ole mahtua laatikoihin. Viime vuoden valintoja näkyy täällä

Lintujen uima-altaat eli keppien päähän liimatut teekupitkin ovat taas paikoillaan. Talitintit etenkin käyvät mielellään niissä kylpemässä. Niillä on tapana ilmoittaa kovaäänisellä sirkutuksella pesupuuhistaan.

Pienelle parvekkeelle mahtuu juuri pöytä ja kaksi tuolia. Aina kun säät sallivat, istumme
kesällä syömässä ulkona. Parvekkeelta on kivat näköalat avaralle puistomaiselle pihalle ja etenkin myöhemmin röyhyävien kukkalaatikoiden takana saa kuitenkin olla omassa rauhassaan. Nyt tarvitaan vain ne kesäiset kelit.

Joko teillä on terassit, pihat ja parvekkeet kesäkunnossa?


Bought flowers and herbs for our tiny balcony. I am ready for summer and al fresco dining there!




4 kommenttia :

  1. Kait meillä on kunnossa, itse piha on omatoimisesti ohjautuva ja mies ajaa nurmikot jne. Kukkia ei ole ja en vaan jaksa niiden kanssa räpeltää, mutta onhan ne ihania! Teillä on oma salainen keidas ja vielä niin mahtipaikalla Helsingissä.

    Kivaa viikkistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole itsekään mikään viherpeukalo ja ukkini oli sentään kasvitieteen professori! Kyllä omena on todella pudonnut kauas puusta... Kukkiva parveke on kuitenkin kiva. Ostan aika varmoja kasveja, sellaisia joiden tiedän kestävän pitkään säässä kuin säässä ja vähän vähemmälläkin hoidolla.

      Poista
  2. Kaunis parveke ja sen istutukset. Nuo lintujen kylpykupit ovat hauska idea. Meillä on parvekkeella orvokit laitettuina ja mansikka-amppeli tuottaa jo satoa, terassilla ja pihoilla on isäntä touhunnut kaikenlaista. Uusia kukkia ei ole penkkeihin istuteltu mutta ruukuissa jotain jo on terassilla ja etupihalla. On tämä kevät- ja kesäaika ihanaa! Upeaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näimme aikoinaan Cape Codissa erään antiikkiliikkeen pihalle iskettyjä keppejä joihin oli kiinnitetty erilaisia teekuppeja. Linnut ovat tykänneet, kun omimme idean parvekkeelle

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.