Varastettu voileipäkakku | A stolen party food



Kun näin Kulinaari-Kimmon voileipäkakun, halusin heti varastaa idean seuraavan viikonlopun lounaalle. Siippa ehdotti, että tarjoaisimme Australian-sukulaisille mätileipiä. Leipää ja mätiä tuli tarjoiltua, mutta hieman eri muodossa.

Kimmo oli käyttänyt kylmäsavulohta ja kaupan syötäviä kukkia & versoja. Korvasin kylmäsavulohen mädillä, retikan retiisillä , versot ja kukat kävin poimimassa luonnosta. Leipäkin vaihtui saaristolaisleipään.


En ole tehnyt kääretorttua kuin kerran tai kaksi. Voileipärullan rullaus menikin miten kuten... Ei tullut ihan yhtä tasainen ja tyylikäs kuin Kimmolla. Leiväksi valitsemani saaristolaisleipä oli myös hieman haasteellisempi kuin tavallinen vuokaleipä murenevamman rakenteensa vuoksi. Lisäksi Siippa oli sijoittanut yöksi puolikkaan vesimelonin voileipäkakun päälle jääkaapissa... Ei ollut kovinkaan kauniin näköinen luomus kun ryhdyin päällystämään kakkua. Ensin kohentelin muotoa hellästi puristelemalla ja käsin taputtelemalla, leikkasin rullan päät suoriksi ja kun rulla oli päällystetty tuorejuustolla ja villiyrteillä sekä -kukilla, se olikin jo esittelykelpoinen! Kauneusvirheet peittyivät kauniisti kukkasin.

Voileipäkakku sesongin kukin koristeltuna kerää taatusti huomiota kaikissa kesän juhlissa.


Leipäkakkurulla

4 siivua saaristolaisleipää vaakaan leikattuna
2 dl kasvislientä

täyte:
400 g maustamatonta laktoositonta tuorejuustoa
2-3 rkl sitruunamehua
suolaa
mustapippuria myllystä
2 kevätsipulia hienonnettuna
200 g kirjolohen mätiä
3 isoa retiisiä ohuina suikaleina

ketunleipää, litulaukan pieniä lehtiä, villiä ruohosipulia

pinnalle:
300 g maustamatonta laktoositonta tuorejuustoa
1 dl ruohosipulia hienonnettuna
suolaa
valkopippuria myllystä

koristeluun:
Rosepippuria, puolukan kukintoja, omenapuun ja voikukan  terälehtiä, orvokkeja, litulaukan kukintoja ja lehtiä, ketunleipää, ja villiä ruohosipulia. Koristeeksi voisi käyttää myös vesikrassia, kurtturuusun terälehtiä, yrttien, puna-apilan, ruiskaunokin ja horsman kukkia...



Levitä työpöydälle jokin rullaamista helpottava alusta, esimerkiksi silikoninen leivonta-alusta. Leikkaa leipäviipaleista reunat terävällä veitsellä ja lado viipaleet vierekkäin pystysuuntaan hieman limittäin. Kostuta leipä kasvisliemellä ja painele käsin tai kaulimella litteämmäksi samalla tasoittaen saumat.


Sekoita täytettä varten tuorejuustoon sitruunamehu ja mausteet. Levitä tuorejuusto tasaisesti leipäpohjalle jättäen nelisen senttiä yläreunasta voitelematta.

Levitä kevätsipuli ja mäti tuorejuustolle. Levitä retiisisuikaleet ja versot lopuksi levyn keskelle.


Rullaa leipä itsestäsi poispäin alustaa apuna käyttäen – aivan kuin tekisit kääretorttua. Pyri pitämään rulla kutakuinkin tiukkana, niin etteivät täytteet puristu ulos. Kun olet rullannut loppuun pyöräytä alusta rullan ympärille ja pyörittele hellästi rulla tasaiseksi. Poista alusta.


Leikkaa pala vahvaa tuorekelmua tai foliota ja kääri leipärulla tiiviiksi paketiksi. Säilytä kylmässä ainakin pari tuntia, mielellään seuraavaan päivään.

Kuorrutetta varten sekoita tuorejuustoon hienonnettu ruohosipuli ja mausta. Leikkaa leipärullan päät siisteiksi ja siirrä tarjoilualustalle.


Levitä tuorejuusto leipärullan pinnalle. Koristele pinta versoilla ja syötävillä kukilla tai oman makusi mukaan.




When I saw Kulinaari-Kimmo's sandwich cake, I wanted immediately to steal the idea for a weekend lunch. Husband suggested that we would serve his Australian relatives roe sandwiches on rye. The bread and the roe were served, but in a slightly different form.

Kimmo had used cold smoked salmon and edible flowers & shoots available in stores. I replaced the cold smoked salmon to roe, radish radishes, sprouts and flowers I foraged myself. The bread was also changed to a darker, slighty sweet bread.I have done sweet Swiss roll only once or twice. My rolling wasn't ery neat and outcome wasn't as smooth and sleek as Kimmo's. I also exhanged the bread to a darker, slightly sweet bread. Because of the crumbling structure it was also a bit more challenging to roll it than a regular sandwich bread . In addition, Husband had placed for the night half a watermelon on top of the brad roll in the refrigerator ... It wasn't  very beautiful looking creature when I started to coat the cake. with cram cheese. First I gently squeezed and patted by hand to reshape it a bit, cut the roll ends straight,. Hey presto! When the roll was coated with cream cheese and wild herbs & flowers, it was already presentable! If you can't make it, fake it and cover faults with flowers.
Bread cake roll
4 slices of black "saaristolais" bread, cut horizontally
 
2 dl vegetable stock

 
filling:

 
400 g of lactose-free cream cheese
 

2-3 tbsp lemon juice
 

salt
 

freshly ground black pepper

2 spring onions, finely chopped

200 g trout roe

3 large radishes, thinly sliced

fox bread, small leaves of garlic mustard, wild chives




on the surface:

 
300 g of lactose-free cream cheese

1 dl finely chopped chives

 
salt


For decoration: Rose pepper, lingonberry blooms, apple and dandelion petals, violets, garlic mustard blooms and leaves, fox bread and wild chives. For decoration you can also use watercress, Vresrosen petals, lilac and willowherb flowers ...

Apply on a desktop for easy rolling for example, asilicone baking mat. Cut the edges of the bread slices with a sharp knife and a pile slices side by side in the vertical direction slightly overlapping. Moisten the bread with the stock and press by hand or with a rolling pin flatter at the same time smoothing the seams.
Mix the cream cheese filling for lemon juice and seasoning. Spread the cream cheese evenly on the on the bread, leaving about four centimeters free of spreading.

Sprinkle with the onions and the fish fresh cheese. Add radish slices and finally shoots center.


Roll up the bread away from you - just as you would roll a Swiss roll. Try to keep the roll quite tight, so that the fillings don't come out. When you have rolled to the end, turn the roll around and swirl gently roll until smooth. Remove the silicone mat.
Cut a piece of strong cling film or foil and wrap the bread roll in compact package. Refrigerate at least two hours, preferably overnight.

For frosting mix the cream cheese with chopped chives and season to taste. Cut the bread roll ends  and move on the serving tray.
Spread the cream cheese on the surface of the bread roll. Decorate the surfacewith sprouts and edible flowers or to your personal taste.

6 kommenttia :

  1. Enpä ole hetkeen nähnyt mitään näin kaunista voileipäkakkua. Todella kiva idea tehdä siitä kääretorttumainen.
    Ihanaa keskiviikkoa Lumo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän haastavaa oli kääriä sitä, mutta tuorejuustolla ja kukilla sai hyvin peiteltyä kauneusvirheet.

      Poista
  2. Upea! Kimmon blogista jo ihailin kääretortun muotoon tehtyä voileipäkakkua! Ihanat täytteet, olisipa melkein itsekin tehtävä kun voileipäkakkujen ystävä olen : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anoppini ei syö kuin kypsää kalaa, joten kalalle piti löytää vaihtoehto. Mäti on hänen herkkuaan, joten se kävi hyvin

      Poista
  3. Kaunis! Ihana idea käyttää luonnosta ja pihalta löytyviä herkkuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Käytän keväällä/kesällä paljon luonnonkukkia ja villiyrttejä ruokien koristeluun ja mausteeksi.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.