Helppo rahkajäädyke | An easy frozen quark dessert

Kaupallinen yhteistyö 40+ -blogit/Valio



Maistelin Valion Lumo-rahkoja* keväällä niiden tullessa markkinoille. Olen syönyt niitä sellaisenaan tai marjojen kanssa aamupalana. Sokeriton ja laktoositon, proteiinipitoinen Lumo-rahka on helppo syödä kiireessäkin ja ottaa vaikka mukaan, pakkauksessahan on lusikkakin mukana.

Koetan kuitenkin rauhoittaa aamiaisaikaa arkenakin ja syödä aamiaisen pöydän ääressä Hesaria selaillen. Laitan mieluummin kellon soimaan varttia aikaisemmin, jotta saan rauhallisen alun päivälle eikä aamupalaa tarvitse hotkia kelloa vilkuillen. Tästä päästäänkin sitten unirytmiin... päällimmäisiä arjen tavoitteita on mennä nukkumaan vähän aiemmin, jotta saan tarvitsemani kahdeksan tunnin yöunet.

Arjen haasteista  ja rutiineista niiden helpottamiseksi kirjoitteli myös blogikollegani Heli.















Nyt sain Valiolta yhteistyöhaasteen merkeissä miettiä erilaisia käyttötarkoituksia Lumo-proteiinirahkalle. Hetken mietittyäni päädyin Lumo-jäädykkeeseen, joka on helppo ja herkullinen tarjottava vieraille.

Arjen alettua ystäviä on kiva kutsua syömään, mutta monilla on viikonloputkin melko täynnä ohjelmaa. Useimmiten ystävät tulevatkin meille syömään perjantai-iltana. Työpäivän jälkeen ruoanlaittoon ei kuitenkaan paljoa jää aikaa. Hyvällä etukäteisjärjestelyllä - ja Siipan keittiöhommien puhelinkauko-ohjauksella- olen kuitenkin ollut välillä ruoka (miltei) valmiina vaikka olen saapunut kotiin jopa vain puolta tuntia ennen vieraita.

Jäädyke on hyvä ja näyttävä etukäteen tehtävä jälkiruoka, se on helppo tehdä valmiiksi pakkaseen muutama päivä aikaisemmin. Kuvausta varten otin jäädykkeen picnicille kylmälaukussa parin kylmäkallen kanssa, se oli sopivasti pehmennyt kun oli aika ottaa kuvat ja syödä jälkiruoka.



Lumoava mandariini-nektariinirahkajäädyke


2 kananmunan keltuaista
½ dl hunajaa
2 purkkia/ yhteensä 320 g Valio Lumo mandariini-juustokakkurahkaa
2 dl Valio kuohukermaa
2 nektariinia

Vatkaa kananmunan keltuaiset ja hunaja kuohkeaksi vaahdoksi. Vatkaa vispikerma  vaahdoksi. Sekoita kermavaahto muna-hunajavaahtoon ja lopuksi Lumo-mandariini-juustokakkurahkan kanssa.

Lado ohueksi leikatut nektariinilohkot 20 cm irtopohjakakkuvuoan pohjalle. Kaada seos vuokaan ja laita pakkaseen vähintään kolmeksi tunniksi. Kumoa tarjoiluastialle ja anna pehmetä n. 20 min ennen tarjoilua.




Millainen sinun arkiaamusi on, otatko hetken aikaa rauhoittumiselle oletko nopeasti lähtövalmiina heti herättyäsi? 





*Commercial collaboration Valio/Nelkytplusblogit


Earlier in summer I tasted new Lumo protein quarks* when they came to stores. I have eaten them for breakfast plain as they are or with berries. They are easy to eat on the go as there is a spoon attached to the container, but I prefer to sit down and take my time for breakfast. I rather get up 15 min earlier to have breakfast and read my newspaper.

Now Valio challenged me to find a new use for the sugar and lactose free protein quark. I made a Lumo frozen dessert, it's fast to make and can be prepared even a few days ahead.

Life after holidays is hectic and I wanted to make something easy, but delicious that can be made the night before or even few days ahead. Our friends often prefer to come for dinner on Friday nights as everyone seem to have busy schedules also on weekends. Time between my arrival at home on Friday night and their arrival can be as little as 30 minutes. Still, thanks to planning and preparations -and help of Husband- I have managed to have dinner (almost) ready when guests arrive. There is one thing less to make when you have dessert ready in the freezer.



Mandarin nectarine quark


2 egg yolks

½ dl honey

2 pacs / total 320 g Valio Lumo mandarin- cheesecake quark

2 dl Valio double cream

2 nectarines




Whisk the egg yolks and honey until fluffy. Beat the whipped cream until stiff. Mix the whipped egg honey foam and add Lumo mandarin-cheesecake quark.



Place thinly cut nectarine wedges on the bottom of a  20 cm sping cake form. Pour over the quark mixture and place in the freezer for at least three hours. Undo the form and let soften for approx. 20 minutes before serving


14 kommenttia :

  1. Onpahan kaunis ja loistava idea. Lumo taipuu moneksi <3 Ihanaa, että blogillasi on oma "nimikkorahka". Mukavaa uutta viikkoa Lumo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia!

      Luulin aikoinani olevani nokkela ja uniikki nimen valinnassa, mutta nythän blogilla on rahkan lisäksi kaimoina ainakin asuntoja, kampaaja, herkkuliike, kosmetologi, matkatoimisto...

      Poista
  2. Minä olen sellainen viimeiseen asti nukkuja, joten rauhallisia aamuja on vain viikonloppuisin.
    Jäädyke näyttää aivan ihanalta <3
    Kivaa viikkoa Lumo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuorempana torkuttelin ja säntäsin miltei suoraan sängystä ulos. Nyt olen huomannut, että minulle paras päivän aloitus on vähän hitaampi

      Poista
  3. Kuvasi on aina niin houkuttelevan näköisiä, että voisin maistaa jo sillä periaattella. Näyttää hyvältä.

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia! Olen aamutorkku eli nopeaan pitää lähteä arkisin ovesta ulos :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en koskaan torkuta, en varmaan pääsisi ikinä ylös! Puhelin on olohuoneessa enkä sen sammutettuani enää palaa sänkyyn.

      Poista
  5. Ihania kuvia....onneksi lokki tai joku muu vesilintu ei tullut apajille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän matkan päässä kotoa on vanha halkeillut laituri, joka puskee putkikasvia. Olin jo viime kesänä silmäillyt laituria ja ajatellut sen sopivan hyvin ruokakuviin.

      Lokit eivät piirittäneet lainkaan! Sen sijaa ohikulkijat varmaan ihmettelivät mitä oikein puuhailin.

      Poista
  6. En kestä mikä kakku!Ja terveellinenkin vielä. Mä suunnittelen aamut jo etukäteen, smoothieainekset valmiina kulhossa, joten ei tarvitse alkaa etsimään mitään aamuisin. Aamiaisen nauttimiselle on jätettävä se 15 minuutia ainakin, sillä en halua hotkia ikinä ruokaa kiireessä.

    VastaaPoista
  7. Blogisi on ihanaa silmänruokaa, mutta jotenkin rauhalliset aamut ja arjen haasteet tuntuvat niin kovin erilaisilta kuin itsellä. Kolmen pienen lapsen äitinä en ole vuosikausiin nukkunut monen tunnin katkottomia yöunia: öisin on tavallisesti 1-3 herätystä, joskus enemmänkin ja välillä ei nukuta vaan torkutaan jos on korvatulehduksia tms. Aamupalaa ei itse ehdi juuri syödä kiireettä ellei joskus pääse lapsivapaasti hotelliin tms. Arjen haastetta on saada kaikille nälkäisille suille ruoka eteen, syöttää se (ja siivota sotkut). Tämä resepti kuulosti ihanalta juuri siksi, että sen voi valmistella etukäteen (jos ehtii..).
    Upeita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Jokaisella ne arjen haasteet ovat varmaan keskenään erilaisia ja vaihtelevat vielä aikakausien mukaan. Muitakin arjen haasteita itsellänikin on, mutta en tästä postauksesta halunnut mitään valitusvirttä, kun asiat ovat pääosin oikein hyvin.

      Heräilen ihan itsekseni kerran, pari yössä ja valvon suden hetkellä helposti tunnin, kaksi. Kunnon unirytmi olisi itselleni sitä ihan parasta arjen luksusta. Toivottavasti sinäkin pääset ajan myötä taas nukkumaan kunnolla!

      Poista
  8. En ole valitettavasti mikään kokkikolmonen, vaan pikemminkin satunnainen kylmäkkö :)

    Mutta nämä sinun juttujesi kuvat ovat kyllä niin kauniita, että pitäisi useammin käydä katselemassa, jos vaikka kokkausintoni lisääntyisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna. Suurin osa resepteistäni on loppujen lopuksi aika yksinkertaisia ja vähän aktiivista työaikaa vaativia.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.