Viimeiset lomapäivät | The last days of vacation

Niin se loma on päättymässä, viimeinen lomapäivä on tänään; ei enää laiskoja aamuja lorvaillen ja tuorepuuroja tuunaillen, päiväretkiä tehden tai maalla oleillen...















Loman alussa lupasin itselleni istuskella meren äärellä Löylyssä jääkahvi toisessa, kirja toisessa kädessä ja toteutinkin tämän ajatukseni. Löylyyn pääsen helposti polkien, pyörätietä on käytännössä ovelta ovelle ja hellepäivinäkin löysin sieltä lepotuolin, jossa istuskelin parikin tuntia kirjani kanssa. Lomalla olen kahlannut dekkareita läpi. Luen yleensä englanniksi, etenkin jos alkuperäinen teos on englanninkielinen. Taitavankin kääntäjän tekstissä tuntuu aina jotain katoavan.

Vaikka monet ovat valitelleet sateista, surkeaakin kesäsäätä, on Helsingissä on ollut mielestäni ihan kelpo kesä. Emme ole kevään Hong Kongin-matkan jälkeen tehneet ulkomaan kesäreissua Siipan töiden takia, jollei päivää Tallinnassa lasketa mukaan, mutta hyvin ovat päivät kuluneet kotimaan kamarallakin. Ja vielähän kesää on jäljellä, onhan elokuu kalenterinkin mukaan kesäkuukausi. 


Onko elokuu teille vielä kesäkuukausi? Monessa blogissa kirjoiteltiin jälleen jo heinäkuun lopussa kuinka kesä on jo ohi. En ole ihan vielä valmis syksyyn, mielelläni pysyn kesätunnelmissa vielä töihin palattuanikin.

Joko olette palanneet/palailemassa töihin? Sujuiko takeltelematta?


My vacation is now over, going back to work tomorrow. Many peope have complained that this summer has been if not the worst ever, but at least very rainy. There have been some rainy days in Helsinki, but in general in my opinion this has been a good summer weathervise.

9 kommenttia :

  1. Ihanat kesätunnelmat ja kesäaamiaiset! Kyllä se kesä petrasi loppua kohden. :D Hyvää töihin paluuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyvä kesä tästä tuli. Tänäänkin 22C lämmintä.

      Poista
  2. Ihania kesäkuvia :) Kesä ei todellakaan ole ohi ja elokuu on 3.virallinen kesäkuukausi. Sitä paitsi minulla alkoi juuri kesäloman viimeinen viikon mittainen jakso. En oikein ymmärrä miksi ihmiset ovat ihan paniikissa "Nyt kesä on ohi!" hokien ja eihän se todellakaan ole sitä. Eilen Kustavissa ollessa lämpömittari kipusi 23.5C joten ihan kesäisen helteistä oli :)

    Kyllä se ensimmäisen työpäivän jälkeen helpottaa! Ehkä emailien läpikahlaaminen on se työläin vaihe. Ja hei, toivottavasti muistat salasanat - minä en muistanut... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työsalasanoja on vain muutamia, toivottavasti muistan ne. Emailien läpikahlaamiseen menee varmasti ainakin huominen, vaikka työnantajan olisikin pitänyt seurata niitä lomani ajan. Onneksi monet ulkomaiset yhteistyökumppanit ovat nyt lomalla, pääsee vähän helpommin taas kärryillä.

      Ja vaikka loma loppuu, niin kesä jatkuu!

      Poista
    2. Totta - KESÄ JATKUU!

      Poista
  3. Ensimmäinen viikko töissä oli yllättävän kivuton :D
    Ihan vuodenaikojen mukaan elokuu on vielä kesää, mutta välillä ilmat ovat vaan olleet varsin syksyiset.
    Tämä kesä oli kuitenkin parempi, säidenkin puolesta, kuin viime kesä.
    Rentoa sunnuntaita ja kivaa paluuta arkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nopeastihan työrutiiniin taas soljahtaa. Jo tiistaina tulee pariksi päiväksi italialainen liikekumppani ja käväisemme aamusta Turussa, kyllä siinä pääsee taas työtunnelmiin.

      Kivaa uutta viikkoa.

      Poista
  4. Voi, kesäähän riittää vielä syyskuussakin! Siis säiden puolesta. Syyskuussa on kauniita aurinkoisia päiviä ja nyt ei muuta kuin toivotaan kaikki yhdessä, että ne päivät sattuvat viikonloppuihin :) Lomalta paluu oli yllättävän helppo, kun oli muutamia irtopäiviä bookattuna lomailuun siinä heinäkuun lopussa ja elokuussa. Olen ehtinyt tehdä hetken ihan satasella töitä ja sitten taas pyyhältänyt lomailemaan jonnekin. Meillä on tänä vuonna ollut erittäin matkailupainotteista lomailua. Laukkuja on purettu ja pakattu ihan koko ajan ja sama meno jatkuu syksyllä.

    Ihanaa loppukesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samaa mieltä, kesää on vielä jäljellä! Mukavia matkoja!

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.