Vinkkejä unettomuuden helpottamiseen | Sleepless in Helsinki

Olen kärsinyt ajoittaisista uniongelmista jo vuosikausia. Nukahdan iltaisin kyllä helposti, mutta suden hetkellä, aamukolmen ja viiden välissä saatan herätä, eikä uni tule silmään. Mikä avuksi?



Pyöriskelen sängyssä, murheet ja stressi kasvavat yön pimeydessä jättimäisiin mittasuhteisiin. Aamulla sitten ihmettelen mitä oikein olin murehtinut. Usein puolen tunnin pyörimisen jälkeen nousen ja lueskelen olohuoneen sohvalla levottomana ja väsyneenä perinteistä, paperista Hesaria. Lehden luettuani palaan sänkyyn ja silloin yleensä uni onneksi tulee. Tunti, puolitoista kullan kallista uniaikaa on kuitenkin hävinnyt kesken yön ja aamulla väsyttää. Viikonloppuisin, jos kello ei soi aamulla, saatankin yövalvomisen jälkeen nukkua pitkälle aamupäivään enkä oikein tunnu pääsevän vauhtiin koko päivänä.


Apua_unettomuuteen




Joi
tain viikkoja sitten olin Sugar Helsingin showroomilla ja siellä tuli sattumoisin unettomuus puheeksi muutaman bloggaajan kesken. En ole todellakaan ainoa, joka unettomuudesta kärsii! Unettomuus tuntuu olevan keski-ikäisten kansantauti; stressi, ruuhkavuodet ja iän/ajan tuomat muutokset valvottavat etenkin naisia.


Apua_unettomuuteen


Saman tien, kun olimme avanneet suumme, meille esiteltiinkin jo unettomuuden selättämiseen lääkkeettömiä vaihtoehtoja; teetä ja minulle aiemmin täysin tuntematonta ulkoisesti käytettävää magnesiumöljysuihketta. Magesium kuulemma imeytyy paremmin ihon kautta kuin vaikkapa tablettina. Nordic health Magnesium auttaa  kuulemma erilaisiin unettmuutta aiheuttaviin ongelmiin; yöhikoiluun, levottomiin jalkoihin ja suonenvetoon
. Olen suihkutellut magnesiumsuihketta sääriin. Näin talvella kun iho on todella kuiva, se saa ihon hieman kihelmöimään hetkekai. Olenkin ensin voidellut sääret.

Juon myös kupillisen English tea shopin rentouttavaa Sleepy me-teetä ennen sänkyyn menoa.

Olen keitellyt iltateetä  ja suihkinut magnesiumsuihketta ohjeen mukaan jalkoihin viimeiseksi illalla ja yöt tuntuvatkin nyt rauhallisemmilta. Useimpina öinä nukun aamuun asti heräämättä välillä. Vaikka heräisin yöllä, nukahdan uudestaan. Erilaiset rauhoittavat rutiinit auttavat myös nukkumaan mennessä; ruudun tuijottaminen pitäisi lopettaa jo hyvissä ajoin ennen nukkumaanmenoaikaa ja lukea vaikka muutama sivu kirjaa. Rutiineihini kuuluu myös tuuletus ennen nukkumaan menoa, tyynyn pöyhiminen, käsien ja huulien rasvaus sekä viileähkössä nukkuminen. Tästä meillä on Siipan kanssa hieman erimielisyyttä, hän pitää lämpimästä makuuhuoneesta, minä viileästä. Hän kuitenkin nukkuu sikeästi missä tahansa lämpötilassa, joten minun ehdoillani mennään ja olen säätänyt patteria viileämmälle.

Saatko sinä nukuttua vaiko saako höyhensaarten lauttaa odotella kauankin? Mitä keinoja käytät unen houkuttelemiseen?




I have had (occasional) sleeping problems for years. I fall asleep easily but can wake up around 3 or 4 am and an't sleep anymore. I have to get up, read newspaper, only after that I -maybe- fall asleep: i miss an hour or two of my valuable sleeping time. On weekends I sleep later but do't seem to get my motor running properly.

I don't seem to be the only one. Many middle aged (women) are facing similar problems.

Routines help, I am also drinking relaxing Sleepy me tea before going to bed and spraying  Nordic health Goodnight magnesium spray. Maybe it' the routines, maybe these products, maybe both, but lately I've been sleeping better, even 8h without waking up once.



7 kommenttia :

  1. Magnesium suihke itselläkin käytössä. Tuota teetä voisinkin testata myös.
    Kivaa perjantaita ja tulevaa viikonloppua Lumo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! Virkeää viikonloppua ja hyvin nukuttuja öitä!

      Poista
  2. Noista nukuttavista teeladuista on todella apua : ) Itse olen sen verran hyväuninen, että uni tulee silmään muutenkin, mutta matkoilla ja jet lagin vaikutuksessa turvaudun apukeinoihin kuten magnesiumvalmisteisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuorempana nukuin todella hyvin, mutta tässä ikä on harmittavasti tehnyt tepposensa

      Poista
    2. Nuorempana nukuin todella hyvin, mutta tässä ikä on harmittavasti tehnyt tepposensa

      Poista
  3. Kuulostaa mielenkiintoisilta tuotteilta. Minähän olen tunnetusti todella hyväuninen. Kun lasken pääni tyynyyn (ei tarvitse olla edes tyynyä...olen nukahtanut kampaamon pesupaikalle, ripsihuoltoon, kauneushoitoon jne. Seuraavan kerran herään kun kännykkä hälyttää ylösnousun merkiksi. Jos herään yöllä on se aina merkki, että olen tulossa kipeäksi. Kiva, että olet saanut apua omaan unettomuuteesi😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Markkinamatkamme jälkeen nukuin 10,5 h. Sen verran taisi olla tiivisohjelmainen matka, että uni maittoi.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.