Kaunista ja vihreää + arvonta

Kaunista ja vihreää* on kauniista Kukkala-blogista tutun Sanna Raskun uusi vihersisustuskirja. Puutarha-alan ammattilaisen innostavassa kirjassa sisustetaan kukin ja kasvein niin sisä- kuin ulkotilojakin.



puutarhakirja, sanna rasku








Olin tänä vuonna ajatellut jättää parvekekasvien siemenestä kasvattamisen kokonaan väliin ja ostaa taimet valmiina, mutta Siippa antoi lajitelman siemenpusseja hääpäivälahjaksi. Monet niistä olisi pitänyt kylvää varmaan jo pari kuukautta sitten, jotta ne kukkisivat tänä kesänä. Multapussikin puuttuu vielä. Taidan todella tarvita inspistä vihersisustamiseen...

Kaunista ja vihreää-kirjassa neuvotaan sisustamaan trendikkäästi kasveilla niin puutarhassa, terassilla kuin sisällä. Meillä siis on parveke, jossa on kesäisin pari laatikollista yrttejä ja lisäksi laatikoissa ja ruukuissa kukkia. Ajatuksena on minikokoinen rönsyilevä englantilainen puutarha. Toteutus on vaihdellut vuosittain, mutta ihan sitä englantilaispuutarhan fiilistä en ole saanut. Joka vuosi kuitenkin etsin jotain uutta ideaa varsinkin kukkapuolelle. Nyt mietin mm. heinäkasveja kukkien joukkoon kirjan innoittamana.

Kirja antaa myös ideoita puutarha-ja viherkasvien luovaan käyttöön ja asetelmien tekoon sisätiloissakin,  näitä ideoita voi toteuttaa luonnon kasveinkin.


Ja sitten siihen arvontaan! Sain WSOY:ltä arvottavaksi yhden kirjan lukijoiden kesken. Osallistu kertomalla oletko jo aloittanut puutarhatyöt tai parvekekasvien kasvatuksen. Lumo Lifestyleä myös
Facebookissa seuraavat pääsevät kahdella arvalla mukaan, yksi muille kommentoijille. Kerrothan oletko yhdellä vai kahdella mukana. Jätä myös sähköpostiosoitteesi. Arvontaan osallistuvat sunnuntaina 23.4.2017 klo 20 asti jätetyt vastaukset.

Book review of a book and lottery draw for my Finnish readers


*arvostelukappale saatu kustantajalta

34 kommenttia :

  1. Vielä en ole päässyt puutarhahommiin parvekkeelle! Tarkoitus olisi kyllä pikimmiten aloittaa uudet istutushommat, oikein sormet syyhyää.
    Onpas ihastuttavan näköinen kirja :)
    Yhdellä arvalla mukana.

    shoptravelfoodtibs@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Kahdella arvalla mukana ihanassa arvonnassa.
    Tänään olen ajatellut haravoivani meidän takapihan. En ole muuta tehnyt kuin vaihtanut talvikukat keväisempiin.
    o.krimou@suomi24.fi

    VastaaPoista
  3. ihan hitusen olen terassille laittanut narsisseja ja helmililjoja muutoin on haravointi suoritettu joten siitä on hyvä jatkaa. Kahdella arvalla mukana, niin tuon kirjan haluaisin <3

    VastaaPoista
  4. Suunnitteluasteella on meille uuden kodin pihanlaitto. Terassi tulee samaan enemmän huomiota tässä kodissa.

    Yhdellä erittäin onnekkaalla arvalla mukana 😊

    VastaaPoista
  5. Nurmikon lannoitus tehty ja vähän kuolleita kasveja poistettu. Sipulikukat jo tulleet osittain esille, kukkia ei vielä. Yhdellä mukana.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Ihana puutarhakirja ❤️ Parveke on saanut jo keltaiset narsissit kevään ja pääsiäisen kunniaksi. Oma parvekkeeni on tärkeä henkireikä omasta puutarhasta haaveilevalle multasormella. Joka kesä mietin "ei niin paljon tänä vuonna" ja taas se muistuttaa viikkoa...toisaalta rakastan runsautta.
    Mukana kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  7. Vielä en ole päässyt aloittamaan puutarhahommia.

    Mukana yhdellä arvalla
    lotttav [at] gmail.com

    VastaaPoista
  8. Mukana kahdella! :) Iloisia kylvöpuuhia sinne!

    VastaaPoista
  9. Ooh mikä kirja <3, tuolta saisi varmaan yhden jos toisenkin idean omalle pihalle, terdelle ja tietty sinne mökille. Juu ja täytyy paljastaa, että kaupan yrttejä just pääsiäisenä istutin lasitetulle terdelle, mökille ei olla vielä edes päästy ja kohta on jo toukokuu! Siellä mulla on pari lavakaulusta, jossa kasvatan vähän pottuja, kesäkurpitsaa, herneitä ja sipuleita. No ne varmaan pitää ostaa taimina, kun tää rouva ei oo vielä niitä laittanut kasvamaan. Mukana 2:lla arvalla :)

    VastaaPoista
  10. Asun kerrostalossa mutta kasvatan kukkia kotosalla :) oma puutarha olisi kyllä kiva!
    mukana kahdalla arvalla
    annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista
  11. En ole vielä aloittanut, mutta suunitelmia on jo tehty:)
    Mukana kahdella arvalla.

    pipsaksi@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Chilit on kylvetty ja vihertävät jo ruukussa. Yhdellä arvalla mukana. Metula(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  13. En ole vielä aloittanut, mutta tänä vuonna aion olla ajoissa :)
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Chilit kylvätty! Odotan "ulos pääsyä" eli ilmojen lämpiämistä
    v.laitinen@msoynet.com

    VastaaPoista
  15. Vielä en ole päässyt aloittamaan. Mukana yhdellä arvalla.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  16. Kiva arvonta! Mulla on sisäkasvit minimissä, kasveja nolla. Ulkona on kyllä pesaita ja istutksia, meillä ei ole aavistutaakaan mitä ovat mutta jotenkin yritetään pitää hengissä. Kielon haluaisin pihalle kasvamaan ja raparperin kans.

    VastaaPoista
  17. Sormet syyhyäisi jo, mutta talon ulkoremontti estää pääsyn takapihalle. Pian kuitenkin pitäisi päästä laittamaan sormet multaan!:) kirja olisi ihana!<3 yhdellä arvalla mukana:) janette.mertanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  18. Kahdella mukana! Esikasvatus olisi kyllä pitänyt aloittaa jo, mutta en ole ehtinyt. :/ Pihatöitä en vielä ole aloittanut. :)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja kahdella mukana, tykkään myös fb:ssä :)

      Poista
  19. Meillä on muutto nyt kuunvaihteessa, joten istutukset saavat vielä odottaa. Hentojen taimien kuljetus isojen miesten käsissä muutossa hirvittää liikaa! :D Olen yhdellä mukana tässä ihanassa arvonnassa :)

    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Puutarhatöitä ei ole vielä voinut hirveästi aloitella, kun nurmikko ei haravointikunnossa. Meillä hommat lähtee käyntiin yleensä siitä. Yhdellä arvalla mukana.
    m.mattila@nic.fi

    VastaaPoista
  21. Kuun vaihteeseen saakka kituutellaan parvekkeettomassa kerrostaloasunnossa opiskelukaupungissa, toukokuun tullen pääsen kotiin maalle, tartun haravaan ja upotan sormet multaan heti kun kesäkukat tarkenee yöt ulkona :) Yhdellä arvalla mukaan!

    helena97@windowslive.com

    VastaaPoista
  22. Kesäorvokit on istuteetu. Ja siemennykset aloitettu jo maaliskuun puolella. Pihan haravointi pitäisi aloittaa.
    Mukana kahdella arvalla.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  23. En ole vielä aloittanut, kun muutto sattuu juuri ensi kuulle. Kovasti kyllä odotan että pääsee laittamaan uuden kodin parveketta 🌸 Yhdellä mukana
    autiokatjaa@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Vielä en ole kerennyt aloittaa, mieli kyllä tekisi! 1 arpa. emilia_ho@hotmail.com

    VastaaPoista
  25. En ole päässyt. Yhdellä mukana.
    sanameris (a) luukku.com

    VastaaPoista
  26. Asun kerrostalossa mutta hoitelen kukkia sekä sisällä että parvekkeella.
    Olen mukana yhdellä arvalla.
    hannele.lang@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Vielä on niin kylmää maakin, etten ole aloittanut.
    Osallistun yhdellä arvalla.
    rituha@hotmail.com

    VastaaPoista
  28. Ei pienintäkään inspiraatiota kyseisiin puuhiin tänä keväänä, ei. Taitaa olla niin, että taimilla mennään, mutta siihenkin kaipaisin nyt kovasti uusia tuulia ja ideoita.
    Kahdella mahdollisuudella mukana.
    vuosikerta (at) live (piste) fi

    VastaaPoista
  29. Olen vasta suunnitteluvaiheessa, mutta eiköhän tässä tositoimiinkin vielä päästä. :) Yhdellä arvalla mukana. saraana.makela@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Mukaan yhdellä arvalla ja olen sisälle siemeniä kylvänyt. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Narsisseja on ulkona. Muuta ei vielä ole :)
    sanna.salmi@suomi24.fi

    VastaaPoista
  32. Kiitos kaikille osallistujille. Voittoarpa osui tällä kertaa Tuirelle

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.