Sesonkiherkku horsmanversot | Edible wild greens; fireweed

Villivihanneskauteni lähti tänä vuonna hieman tahmeasti käyntiin. Kööpenhaminassa loukkaamani nilkka oli sen verran huonona viikkoja, etten viitsinyt nilkuttaa lähikalliolle liukastelemaan. Eipä siellä toisaalta olisi huhtikuun hyytävässä säässä vielä paljoa poimittavaa ollutkaan. Villivihannekset saivat siis odottaa. Kun viimein toukokuun puolella lähdin ensimmäisen kerran "hortoilemaan", olivat horsmanversot ensimmäisenä listallani ja niitä löytyikin runsaasti.

horsma, maitohorsma, villivihannes

Horsmanversoja kannattaa etsiä kallioiden kupeesta, jossa ne ensimmäisenä nousevat esiin. Nyt niitä näkyy nousseen kyllä jo vähemmänkin suojaisille paikoille.

Nuoret hosmanversot ovat meheviä ja maukkaita, maultaan ne muistuttavat parsaa. Versot ja varret ovat syötäviä. Myöhemmin horsman kukkiessa käytän kukkia salaattien, aamiaisten ja jälkiruokien koristeena. Niistä voi tehdä myös hilloa ja juomaa, joita en vielä ole kokeillut.

Nämä horsmanversot paistoin pannulla samalla tavalla kuin parsat pari viikkoa sitten.

Kuten aiemminkin olen todennut, villivihanneksia voi huoletta poimia kaupungissakin, kun ei aivan keskustassa, autoteiden varresta tai koirien ulkoilupolkujen varrelta poimi.


Fireweed is a very common weed, but did you know it's edible? Young fireweed sprouts can be served like aspargus. I cooked them in pan last week with this aspargus recipe. Pink fireweed flowers later in the summer are also edible, I have garnished my overnight oats, salads and desserts with them.


12 kommenttia :

  1. Luulen etten ole ikinä maistanut, pakko saada maistaa! Aurinkoa viikkoon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Horsmat ovat helppoja löytää ja helppoja valmistaa

      Poista
  2. Näyttävätkin vähän parsamaisilta tuossa lautasella. Taas opin jotain uutta, en tiennyt, että horsma on syötävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joitain vuosia sitten luin jostain, että horsman versot ovat herkkua. Sittemmin joka kevät olen niitä valmistanut ainakin muutaman kerran.

      Poista
  3. Minä kokeilin horsmaa niin versoina kuin kukkinakin ensimmäistä kertaa viime vuonna. Nyt odottelen, että kevät etenisi maallakin sen verran, että pääsisin siellä käydessä poimimaan kevään ensimmäiset versot käyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukat ovatkin niin kauniita ruokien koristeena. Niillä saa gourmet-fiilistä ihan tavallisiin ruokiinkin.

      Poista
  4. Oppia ikä kaikki. Nyt ei puutu kuin ne horsmat. Suomessahan niitä on vaikka kuinka paljon, mutta täällä en ole nähnyt yhtä ainoaa. Minulle tuli heti parsa mieleen kun kuvan näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisikohan teillä päin horsmalle liian kuumaa? Täällähän horsmaa tosiaan kasvaa ihan joka puolella

      Poista
  5. En ole koskaan kokeillut, mutta pitääpäs aamulenkillä katsastaa pellon pientareet, josko noita kaunokaisia löytyisi. Mikä ihana kastike onkaan tuossa annoksessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kastike on aioli, joka jäi vähän juoksevaksi, kun en laittanut tarpeeksi öljyä... hyvää oli kuitenkin.

      Poista
  6. Aivan uutta myös minulle, kiitos kun jaoit tämän, ihan pakko nyt kokeilla, mökiltähän tuota saisi yllin kyllin. Aurinkoista viikonloppua Tuuli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Horsmassa on se hyvä (tai huono) puoli, että sitä tosiaan on runsaasti.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.