Vapputunnelmissa | May day eve

 Iloista Vapunpäivää! Toivottavasti teillä on vappu sujunut mukavasti. Teimme eilen pikku kierroksen kaupungilla, tänään ollaan rauhallisesti kotosalla.

vappu, ylioppilaslakki





ylioppilaslakki, vappu
Vappuaattona Minä ja Siippa lähdimme ystävämme kanssa syömään ilman pöytävarausta. Pakkasimme mukaan ylioppilaslakit, mietin lakkia kotona sovittaessani miten sen alle saisi pipon mahdutettua, sen verran hyinen sää oli. Lämmin villahuivi ja hanskat tulivat hyvinkin tarpeeseen.




quaotation, vappu, samppanja, champagne

kalaruoka, bagel, ravintola penny

seafooda, parsa ravintola penny

churros ravintola penny

Alun perin ajattelemamme ravintola oli kiinni, mutta Uudenmaankadun Penny oli auki ja vapaa pöytäkin löytyi. Siellä söimmekin hyvän lounaan, joka taisi itse asiassa olla paikan vakiobrunssi. Minä ja Siippa valitsimme lohibagelit, Mari parsaa ja scampeja bearnaisekastikkeen kera. Jälkiruoaksi vielä suklaaseen dipattavia churroja. Pennyssä on aina ollut hyvä ruoka, eikä tämäkään kerta pettänyt.



the cock, ravintola, ananas

ravintola, vappupallo
 Pennystä jatkoimme eteenpäin. Piipahdimme The Cockissa sisällä, mutta ravintola ei ollut vielä auki. Kuva valmiiksi katetuista pöydistä ananaksineen oli kuitenkin napattava. Yksinkertainen, mutta hauska idea.


vappu, manta
 En vuosiin vuosikymmeniin ole ollut Mantan lakitusta seuraamassa, eikä räntäsateessa seisoskelu nytkään houkutellut. Nokkelina kuitenkin menimme ravintola Rosteriin cocktailille, ikkunoista kadulla vellovan yleisön päiden yli oli suora näköala Mantalle.

helsinki

Kun Manta oli lakitettu, väki väheni ripeästi ja pilvetkin hälvenivät. Kovin lämmintä ei ollut vieläkään, mutta pipoa en sentään survonut ylioppilaslakin alle.


tuorepuuro


Tänään aloittelimme hyvällä aamiaisella kotona, Ullanlinnamäelle ei ole tarkoitus mennä, nautimme auringosta kiertäen lähirantoja. Minulla on edessä vain kaksipäiväinen työviikko, sillä loppuviikosta pidän kaksi ensimmäistä päivää vielä pitämättömästä talvilomastani.

Kuinka teidän vappunne on sujunut? Toivottavasti vähälumisesti.
Mayday eve moments from yesterday



14 kommenttia :

  1. Waude tuo ananaspöytä näyttää niin kauniilta ja voi Mantan lakitus, kauankohan siitä jo on... Kivaa vapun jatkoa Lumo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ananaspöytä oli hauska! Helppo mutta näyttävä koristelu.

      Poista
  2. Kivan kuuloinen vappu teilläkin on ollut ja ah, miten ihanan näköistä ruokaa. Kiva kun pääsitte näkemään Mantan lakituksenkin sisätiloissa. Meillä oli kotivappu, tai no tytär liihotti ystäviensä kanssa jossain päin Espoota.
    Mukavaa lyhyttä työviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Räntää vihmoi vaakaseltaan, ulos en olisi jäänyt väkijoukkoon tungeksimaan. Sisältä oli kuitenkin mukava katsella ulos.

      Poista
  3. Voi mitä kuvia taas. Sinun kuvasi on aina niin houkuttelevia :)

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Oli ihan kiva vappu. Vähän mietitytti matkalla keskustaan pääseekö vappuaattona syömään ihan ex tempore, mutta hyvin siinäkin kävi.

      Poista
  5. Töihin piti aamulla lähteä. Mutta oli kyllä kiva päivä.

    Teilläpä on ollut aikamoinen kierros. Itse katselin eilen yo-lakkia hetken vaatehuoneessa ja mietin, että pistänkö sitä enää koskaan vapun merkeissä päähän. Ehkä pitää järjestää jonkinlainen juhlatilaisuus täällä kotona.

    Sikäli hauska tämä juttusi, että juuri eilen miehen kanssa mietittiin että mitä ruokaa vappuna syödään. Hetken arvailujen jälkeen totesin, että taitaa nykyisin herkut olla vähän toisenlaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mies haaveili eilen sillistä ja uusista perunoista, mutta kun ne eivät kuulu herkkuihini meillä syötiin pihviä ja salaattia.

      Poista
  6. Ai niin, ja tuo kuva Sinusta on tosi hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. Omaan silmääni näytän vähän väsähtäneeltä.

      Poista
  7. Täällä mentiin huomattavasti arkisemmin; oltiin kotona, tein pihahommia ja panostettiin vain hyvään ruokaan. Mutta mukavaa oli sekin, eipä tarvinnut lähteä kylmällä ilmalla bussilla keskustaan ;o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä ulkoilmassa aattona kauaa viihtynytkään, sen verran hyytävä sää oli. Onnistuimme mukavasti välttämään tungoksenkin, jopa Mantan ympäristössä.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.