Ammattivalokuvaajan ja -kokin ruokakuvausvinkit | Food photography tips from pro photographer and chef


Santa Maria järjesti bloggaajille ruokakuvausoppitunnin, jossa valokuvaaja Kristiina Hemminki ja kokki Alex Nurmi kertoivat omia ruokakuvaus- ja stailausvinkkejään.

ruokakuvaus, ruokastailaus




ruokakuvaus, ruokastailaus
Osa ohjeista oli ammatillisempaan kuvaukseen, kuten kymmenen samanlaisen annoksen tekeminen peräjälkeen ja ruoan jättämisen puoliraa'aksi, jotta se näyttää kuvissa hyvältä. Täysin kypsänä ruoka ei aina ole kuvauksellisimmillaan. Ruokabloggaajana kuitenkin kuvaan syödyt annokset ja teen vain sen verran ruokaa kuin oikeasti syömme. Joitain uuniruokia olen tosin ottanut uunista kesken kypsentämisen ja laittanut ne takaisin uuniin kuvaamisen jälkeen.

Kuvausta valmistellessa tulee huomioida ruuan kypsymisaika, tee  kaikki kuvausvalmistelut etukäteen. Ruoka ei odota kuvaajaa, se voi sulaa, kuivua tai nahistua odotellessa.

Kristiina muistutti, että ruokaa kuvatessa annos on aina keskiössä, stailaus ja rekvisiitta on vain sitä tukemassa. Hänen opettajansa oli aikoinaan antanut tärkeimmäksi muistiohjeeksi kirjainyhdistelmän KISS = Keep it simple!


Huomioi valossa kolme asiaa; suunta, laatu ja väri. Luonnonvalo on aina paras, mutta suorassa auringonvalossa (tai suoraan suunnatun valaisimen valosta) varjoista tulee kovia. Valon määrää voi suodattaa vaikka valoverhoilla ja lisätä, vähentää, heijastaa ja suunnata erilaisilla vaaleilla tai tummilla levyillä ohjaillen. Valon määrä vaikuttaa kuvan tunnelmaan ja tuo ruuan muodot esiin. Ruokakuvissa miellyttävin valo tulee yleensä sivulta tai viistosti takaa. Vältä sekavaloa, jossa yhdestä suunnasta tulee vaikka luonnonvaloa ja muista suunnista taas erilaisten valasimien valoa. Lamppua käytettäessä pimeään aikaan senkin valo kannattaa suunnata valkoiseen seinään tai pahviin ja nataa sen heijastua pehmeästi kohteeseen.

Kristiina myös suositteli jalustan hankkimista, valotusajan voi säätää paljon pidemmäksi kuin käsivaralta kuvatessa ja kädetkin jäävät vapaaksi.

Monet näistä kuvausvinkeistä sopivat hyvin myös muuhun kuvaamiseen. Vaikkapa kosmetiikan kuvaaminen on haastavaa, jotta värit ovat kuvissa samanlaisia kuin luonnossakin. Valoon kannattaa aina kuvatessa kiinnittää huomiota.


Alex puhui annoksen stailaamisesta;

Hyviin keittiövälineisiin kannattaa panostaa. Käsillä on hyvä  olla  terävä veitsi, kuorimaveitsi, erilaisia lusikoita ja pihtejä.


Kuvamaailma on rouheampi ja rennompi kuin vielä joitain vuosia sitten. Mm. oikein valitut astiat,  rypistetty levinpaperi, sitrukset, josta on puristettu mehut ja osittain syödyt annokset tuovat rentoa, elettyä fiilistä kuviin.

Kuvaa ensin kuitenkin koskematon annos.


Öljy- ja vesipisarat antavat eloa ja raikkautta kuviin.


Suola korostaa ruoan värejä. Vihanneksia voi nopeasti ryöpätä voimakkaasti suolatussa vedessä niiden sävyjen korostamiseksi. Pienet koristeet viimeistelevät kuvan, kuten esimerkiksi tuoreet yrtit, mausteet, kastikepisarat ja tomusokeri.




salaatti, kanasalaatti, ruokakuvaus


Tilaisuudessa oli mahdollista stailata ja kuvata Kristiinan ja Alexin ohjeilla oma ruokakuva, mutta minulla aika jäi kesken, kun piti lähteä vähän kesken pois.

Mukaan saimme Alexin uuden keittokirjan Alexin keittiössä, jonka Kristiina on kuvannut. Tein siitä jo vähän versioiden kanasalaattia sataykastikkeella. Pilvinen ilta alkoi jo hieman hämärtää, eikä nälkäisellä kuvaajalla ollut kärsivällisyyttä paljoakaan stailalla, mutta on tässä sentään jo aiemminkin suosimani rypistetty paperi, rustiikkisuutta ja sivulta tulevaa valoa.


Blogitekstien luonnoksissa minulla on jo pitkään ollut omia  parhaita vinkkejäni ruokakuvaamisesta blogiin, nyt pitäisi vielä viimeistellä postaus ja jakaa se blogissa.


Mikä on oma paras vinkkisi (ruoka)kuvaukseen?



I attended a food photography workshop a while ago. Photographer Kristiina Hemminki and chef Alex Niemi gave their best tips on food photography for a group of bloggers.

Part of their  istructions were for pro food photography. In my kitchen I don't make ten similar dishes or leave food half cooked.

Before you start to plan photography take in consideration cooking time and make all photography preparation in advance. Food doesn't wait for photographer.

Food is always in the main focus, styling and props are just to support the food. Keep it simple!

Light is one of the most important things in photography. Note direction, quality and color. Natural light is always the best, but don't photograph in direct sunlight (or directing lamp directly to food), shadows and contrasts will be harsh. To filter and direct the flight use thin fabrics and light or dark panels or sheets. Direct light from the side and avoid mixed lights from several directions.


Use tripod to keep your hads free and to be able to use long exposure on low light.


Have on hand a sharp knife, peeling knife, spoons and tongs.

Photos are styled more roughly and relaxed than few years back. Well chosen plates and other props, half eaten dishes, wrinkled papers and squeezed citrus fruits give that relaxed touch in photos. Spray few drops of water or oil on food to give fresh look.

Quick cooking in salted water gives vegetables brighter tone. Use fresh herbs, spices, drops of sauces and dressings, powdered sugar etc. to garnish the dish.

I had to leave early, so I could not style my own dish at the event. The dish in the photo is styled quickly at home as I was hungry and it was getting late. Few things I had right; light is coming from the left side, wrinkled paper and vintage props to give it some relaxed feeling.

13 kommenttia :

  1. Upean kuvan olet ruoasta ottanut. Tuon valonlähteen tärkeyden olen kyllä itsekin tässä vuosien saatossa oppinut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä (luonnon)valo on kyllä kaiken a ja o, ilman sitä ei kuvaa oikeastaan ole.

      Poista
  2. Aivan mahtava tilaisuus ja Kristiinalta olen saanut kuvauskoulutusta pullatapahtumassa, hän on super ja otti aivan uskomattoman kuvan omasta könttipullasta, hihi.

    Ihanaa ja aurinkoista torstaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmitti kun jouduin lähtemään etuajassa pois, oppia olisin imenyt enemmänkin!

      Poista
  3. Kyllä harmitti, etten päässyt tänne mukaan! Kuulostaa juuri sellaisilta vinkeiltä ja ohjeilta, mitä tarvii moneen muuhunkin - esim. kosmetiikkaan, niin kuin sanoit. Sulla on kauniita kuvia kyllä jo ennestäänkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet valokuvauksen säännöt pätevät kyllä kaikkiin kuviin.

      Hyvän sysäyksen kuvien tason parantamiseen sain yhdestä ruokakuvauskirjasta pari vuotta sitten. Sen ohjeet myöskin pääosin pätevät moniin muihinkin kuviin

      Poista
  4. Otat kyllä niin upeita kuvia, että paremmasta väliä. Toisaalta ei se oppikaa ojaan kaada. Ja luulen allekirjoittavani tämän, että valmis ruoka ei ole valokuvauksellista. Ehkä yksi syy on se, että se on tarkoitus SYÖDÄ.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna 💚

      Olin viime kameramessuilla puhumassa ruokakuvauksesta. Oli vähän hämmentävää puhua siellä ammattilaisten keskellä, kun hädin tuskin osaan puhua itsestäni valokuvauksen harrastajana...

      Poista
  5. Oli mukava iltapäivä ja opettajilta saimme hyviä vinkkejä! Ehkä se luonnonvalo on paras kuvaushetki ja ei koskaan keskipäivällä suorassa auringonpaisteessa. Aivan huikean ihanaa loman alkua & kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En talvisin nauti kuvauksesta läheskään samalla lailla kuin kesällä, lähinnä siksi kun talvikuvat tulee pääosin otettua keinovalossa. Nyt täytyykin ottaa kaikki ilo irti valoisista päivistä ja illoista

      Poista
  6. Mielenkiintoinen, opettavainen ja mukava tilaisuus! Hyviä vinkkejä ja sekä Kristiina että Alex olivat ihan maanläheisiä joten minäkin ymmärsin :)
    Hyvää lomaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, loma😀

      Oli kiva tilaisuus. Harmitti, kun jouduin lähtemään etuajassa

      Poista
  7. Itseäni onkin aina kiinnostanut miten ruoka saadaankin näyttämään niin upealle ammatimaisissa kuvissa. Tuollainen oppitunti olisi varmasti mielenkiintoinen kokemus. Tyttäreni opiskelee media-alaa täällä Tampereella ja haavailee urasta valokuvaajana. Ehkä hän voi opettaa minulle tekniikoita.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.