Mukavasti mukavuusalueen ulkopuolella ravintola Göstassa | Restaurant Gösta, Mänttä

Ateria saatu ravintola Gösta

Mäntän taideretkellä Marjon kanssa lounastimme
Serlachius-museon yhteydessä toimivassa ravintola Göstassa, johon olimme saaneet kutsun ruokailemaan.

serlachius museot, ravintola, gösta

serlachius-museot, mänttä

gösta, mänttä, serlachius museot



Göstan tunnetut ja tunnustetut keittiömestarit Henry Tikkanen ja Pekka Terävä ovat molemmat ovat saaneet Vuoden Kokki -tunnustuksen ja edustaneet Suomea kansainvälisillä areenoilla.

Vuonna 2014 avatun Göstan vaikutteita haetaan myös maan rajojen ulkopuolelta, mutta makunautintojen perustaksi keittiömestarit valitsevat puhtaita, paikallisia, laadukkaita, sesongin mukaisia raaka-aineita. 

Mäntässä on mahdollista päästä kokemaan taiteen ja ruokakulttuurin fuusio Food & Art-tapahtumassa 24.–27.8.2017, jolloin tarjolla on museoravintoloiden keittiömestareiden kuva 100-vuotiaasta Suomesta.

Vierailumme osui sopivasti uuden kesämenun ensimmäiseen päivään, joka tarjoilijoiden mukaan oli myös ravintolan kiireisin päivä tähän asti tänä vuonna. Pahin ruuhka oli jo komen maissa kuitenkin ohi ja meitä palveltiinkin huomaavaisesti ja nopeasti.

Few weeks ago during our weekend trip to Mänttä, I and my friend Marjo were invited for a lunch* at restaurant Gösta at Gösta art museums.

Restaurant Gösta's kitchen is run by well known, awarded chefs Henry Tikkanen and Pekka Terävä. Menu is based on local, clean and seasonal products, but some ideas for dishes come also from other cultures. We visited the restaurant on the first day of the new summer menu, which also happened to be the busiest day of the year this far. We still got swift, good service.


kuohuviini, gösta
Menua lukiessani huomasin olevani mukavuusalueen ulkoreunoilla. Muutakin olisin voinut valita, mutta päätin kuitenkin "rohkeasti" kokeilla epäilyä aiheuttavia Kesäpäivä-menun annoksia... Eikös sen kehityksen sanota tapahtuvan siellä tutuimman alueen ulkopuolella?



While reading the menu, I realized I was on the outer edges of my comfort zone, but "bravely" decided to order the summer menu.


kukakaali, keitto, gösta
No mikä siten epäilytti? Kukkakaali ei ole koskaan kuulunut suosikkeihini, mutta Göstan samettinen kukkakaalikeitto, joka tarjoiltiin ilmakuivattua possun sekä kuusenkerkkien kera onnistui tekemään minusta käännynnäisen, joka voi nyt laulaa kukkakaalin ilosanomaa! Annoksessa oli yhtä aikaa pehmeyttä ja raikkautta.

Kuusenkerkät jäivät minulta keräämättä tänä vuonna. Viime kesänä keittelemääni kuusenkerkkäsiirappia on vielä jäljellä, mutta niitä olisi voinut trendikkäästi käyttää  tämän esimerkin mukaisesti muutenkin keittiössä. Ensi vuonna sitten...


Why did I feel a bit uncomfortable? Cauliflower has never been my favorite... But Gösta's cauliflower soup served with air dryed ham and spruce shoots had a beautiful taste and velvety texture. I have now changed my mind about cauliflower!




punaviini, gösta, mänttä
 gösta mänttä, tilliliha



Tässäkin annoksessa epäilin mentävän mukavuusalueen ulkopuolelle, mutta kokemus oli taas miellyttävä ja mielipiteitä muuttava. Tillilihasta vuosia on tullut lähinnä puistattavia koulumuistoja mieleen, mutta eipä ollut tilliliha tällaista kouluaikoina! Göstan tilliliha oli mureaa ja raikkaan kesäisesti tarjoiltua. Kunhan vain olisi kehdannut nuolla lautasen... Tillilihan tekemistä pitäisi kyllä kokeilla kotikeittiössäkin.

Name of the next dish brought some bad memories from school lunches. But the dill seasoned veal with roasted aspargus was nothing like the chewy meat I had at school. Meat was tender and flavours fresh. I wished I had the nerve to lick the plate...




ravintola gösta, mänttä

ravintola gösta, mänttä


Jälkiruoissa mentiin enemmän perinteisten suosikkimakujeni parissa, jälkkärini oli lakritsiparfait, raparperia ja lakritsifinancier, Marjo valitsi minttusuklaata, mansikoita ja oliiviöljyjäätelöä. Nämäkin kesäisen raikkaita annoksia.

*Aterian tarjosi ravintola Gösta


Desserts included more of my traditional favorites ingredients. I had liquorice parfait, rhubarb and liquorice financier cake and Marjo chose mint chocolate, strawberries and olive oil ice cream. Both dessert were very summery.


*Lunch courtesy of Restaurant Gösta


Ravintola Gösta, Joenniementie 47, Mänttä
Serlachius museot, mänttä

Arkkitehtien Héctor Mendoza, Mara Partida ja Boris Bezan suunnittelema, puusta ja lasista rakennettu Göstan paviljonki on 135 metriä pitkä ja korkeutta sillä on parhaimmillaan 17 metriä. Paviljonki on 5700 neliömetrin suuruinen, pelkistetyn tyylikkään ravintolan lisäksi siellä on 1 000 neliömetriä uutta näyttelytilaa, juhlasali sekä museokauppa.


selachius museot, mänttä



Serlachius museot, mänttä, taide

Serlachius museot, mänttä, taide
Kävimme tutustumassa näyttelyihinkin; Pohjoismaista taidetta esittelevää Kesäpäiviä-näyttelyä ja ajankohtaisesti itseensä kääntyvää, pakolaisilta linnoittautuvaa Eurooppaa käsittelevä Riiko Sarkkisen Rajat Kiinni-näyttelyä.

Gösta glass and wood pavillion designed by architects Héctor Mendoza, Mara Partida and Boris Bezan is 135 m long and rises upto 17 meters.








Museon ympäristö on kaunis. Kuvittelimme taas Serlachiusten vieraana usein käyneen Miss Eurooppa Ester Toivosen pulahtelemassa järvessä ja ratsastamassa tiluksilla.

Gösta-museoiden vanhalle puolelle, Joenniemen kartanoon emme valitettavasti ehtineet. Tutustuttavaa jää siis seuraavaankin kertaan.

Katso kaikki kaikki matkapostaukset

Museum is located in beautiful surroundings. Unfortunately we didn't ahve time to visit the old museum building, but there is something new to see the next time!



6 kommenttia :

  1. Sinäpä olet rohkeasti lähtenyt maistamaan vanhoja, mutta uusittuja makuja. Tillilihaa olisin minäkin vähän vierastanut aluksi. Annoksen ulkonäöstä ei kyllä tule yhtään mieleen se entinen tilliliha :)
    Ihanaa sunnuntaita Lumo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasin kyllä, ettei näissä valinnoissa voi mennä pahasti pieleen. Niin paljon hyvää olen kuullut Göstan ruoasta ja onhan siellä nimikokkeja takana.

      Poista
  2. Gösta oli ihana paikka sekä sisustukseltaan että ruokatarjonnaltaan.

    Minä en ole koskaan vierastanut tillilihaa ja usko tai älä mutta olen sitä jopa itse joskus valmistanut :) Pidin siitä lapsena ja pidän edelleen. Koulussa meillä oli myös hyvää tillilihaa mutta tiedän ettet ole ainoa tillilihan inhoaja menneisyyden takia. En ole koskaan saanut venyvää tai kumimaista tillilihaa. Tosin minähän pidän myös kielestä...

    Äärimmäisen hyvä menu ja erinomainen palvelu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruoka oli kyllä erinomaista, samoin palvelu!

      Koulun kastikeruoissa liha oli usein aina sitkeää, mutta Göstassa liha suorastaan suli suuhun. Ruoka oli muutenkin ihanan kesäistä, oikeaa sesonkiruokaa.

      Poista
  3. Näin se taitaa mennä toisen inhokki on toisen suosikki, kukkakaalikeitto on yksi kesän suosikki keitoista ja jännää muuten myös loppu perhe pitää siitä eikä tillilihaakaan ole meillä koskaan katsottu nyrpeästi, äiti teki mun lapsuudessa ihan maailman parasta. Herkullisilta näyttivät nuo modifioidut annokset eikä miljöössäkään ole moittimista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkakaalista sain joskus teinivuosian yliannostuksen enkä ole koskaan oikein välittänyt siitä sen koommin. Tämä keitto oli kyllä ihanan pehmeä niin maltaan kuin koostumukseltaankin. Tilliliha Göstassa oli myös jotain ihan muuta kuin mitä koulussa aikoinaan tarjottiin, aivan superherkullista ja mureaa!

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.