Tomi Björckin lohta ja vihreää chiliä | Salmon & green chili


Tomi Björckin uusin keittokirja, Cozy publishingin kustantama Björck & Australia julkaistiin keväällä. Kirjassa on 71 rennon mutkatonta, australialaisen letkeän elämänmenon inspiroimaa reseptiä.

Kesän aikana olen tehnyt kirjasta muutaman reseptin. Enemmänkin piti jo kesä-heinäkuussa kokeilla, mutta niin vain monet maukkaalta kuulostavat ja näyttävät reseptit odottavat edelleen tekijäänsä. Kesä vain on jotenkin livahtanut ohi! Mutta onhan tässä vielä muutama viikko kesää jäljellä ja syksykin aikaa kokkailla!

Ensimmäisenä tein annoksen, jossa on lohta ja vihreä chiliä. Tomi on monelle tuttu  mm. makumaailmaltaan Aasiaan vievistä ravintoloista. Kirjassa ollaan kuitenkin kotikeittiössä. Tämän annoksen tekeminen sujui sutjakasti, eikä vaadi ravintolatason keittiösaamista.
















 Lohta ja vihreää chiliä

150 g tuoretta merilohta
1 dl vihreää Nahm Jim-kastiketta
1 dl kookoskermaa




Nahm Jim-kastike

2 valkosipulinkynttä
3 pitkää punaista chiliä
2 korianterin juurta
3 rkl palmusokeria
2 dl limettimehua (noin 6 limettiä)
1 rkl hienoa merisuolaa
3 rkl kalakastiketta

Aloita valmistamalla nahm jim -kastike. Murskaa kivimorttelissa pienemmäksi pilkotut chilit ja valkosipulinkynnet. Lisää mukaan pienemmäksi pilkotut korianterin juuret ja palmusokeri. Murskaa tahnaksi.

Purista limeistä mehu ja lisää joukkoon. Lisää suola ja lopuksi kalakastike. Sekoita hyvin
.

Poista lohesta nahka, pilko lohi paloiksi. Sekoita kookoskerma Nahm Jim-kastikkeeseen.

Kaada kastike lohen päälle ja nauti.


The below recipe is from Finnish chef Tomi Björck's new book Björck & Australia - available in English! He has  several restaurants in Helsinki, a restaurant in Stockholm and now also at Bondi Beach, Sydney. The new book is inspired of the more mellow lifestyle of Australia, where Tomi has now relocated.


Salmon and green chili

150 g fresh salmon
1 dl green Nahm Jim sauce
1 dl coconut milk


Nahm Jim sauce

1 long green chili
2 garlic cloves
2 coriander root
3 tablespoons of palm kernel
2 dl of lime juice (about 6 limes)
1 tbsp of fine sea salt
3 tablespoons of fish sauce

Start by making a nahm Jim sauce. Crush the chopped chilli and peeled garlic cloves in a stone mortar. Add chopped coriander root and palm sugar. Crush into a paste. Add the squeezed lime juice. Season with salt, and finally add the fish sauce. Mix well.


Remove the fish skin and cut the fish into chuncks. Combine the coconut cream with Nahm Jim sauce.

Pour sauce over the salmon and enjoy.

6 kommenttia :

  1. Voi ei näitä sinun kuviasi, saisipa vielä maistiaisen tästä ruudun takaa, niin herkulliselta vaikuttaa, pitääpä testata itsekin. Aurinkoista viikonloppua Tuuli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyykistelin takapihalla kävelytien vieressä kuvaamassa anniata toivoen ettei kukaan naapuri kulje ohi😉 Mutta mitäpä sitä ei tekisi blogikuvien eteen...

      Poista
  2. Hyvän kuuloinen ja vielä paremman näköinen. Mies aina kehuu noita Tomin reseptejä, hän kun tykkää ruoassa noista Aasian tvisteistä.
    Ihanaa viikonloppua Lumo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ja miehelläsi on selväati sama ruokamaku😆

      Poista
  3. Nyt harmittaa, että piti silloin keväällä jättää tämä tilaisuus väliin. Tuo lohi näyttää niin herkulliselta...omnomnom....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjassa on hyviä ja helppoja reseptejä, kannattaa tutustua!

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.