Tartarpihvi

Tartarpihvistä tulee aina mieleeni jo edesmennyt työntantajani, jonka suosikkiannoksia tartarpihvi oli. Hän halusi sitä usein syödä sitä Pariisin messumatkoilla ja minäkin söin sitä hänen seurakseen muutaman kerran. En ole messumatkoilla tainnut tartarpihviä syödä sen koommin, etäytyy katsoa näkyykö sitä pariisilaisravintoloiden listoilla ensi viikolla.

Raaka liha jakaa mielipiteitä, mutta tämä klassikkoannos nousi viime vuonna yhdeksi trendiruoaksi niin meillä kuin maailmalla. Viime keväänä söin tartarpihviä mm. Shelterissä ja Grönissä

Grönissä tartarpihvi oli hautautunut runsaas salaatin alle. Tämä annos oli mielessäni, kun tein tartarpihviä kotona.

 Jos olisin tehnyt tartarpihviä alkukesällä, olisin tarjonnut sen villiyrttien kera; lihan seuraksi poiminut  vaikka ketunleipää, horsman versoja, litulaukkaa, syreenin nuppuja ja sarviapilan kukkia. Helmikuussa voi vain haaveilla itsepoimituista villivihanneksista, joten käytin versosalaattia sekä sitruunan kuorta.

Tartarpihvi kannattaa aina valmistaa laadukkaasta, tuoreesta suomalaisesta naudanlihasta.  Sen voi tehdä myös hirvestä tai lampaasta. Olen syönyt myös raakaa kanaa Japanissa -tosin tajusin annoksen olleen kanaa vasta syötyäni sen. Meilläpäin raa'an kananlihan syömistä ei suositella. 

Tartarpihvin kanssa tarjotaaan usein  munankeltuaista, sen korvasin itsetehdyllä aiolilla, johon lisäsin vielä lusikallisen kotitekoista pestoa. Valkosipulimajoneesin rasvaisuus ja kapriksen happoisuus sopivat hyvin miedon makuisen lihan seuraksi.





Tartarpihvit kahdelle

150 g naudan sisäpaistia 
1/4 tl suolaa
pippuria
hyppysellinen kuivattua chiliä

Leikkaa liha pieniksi kuutioiksi. Jos haluat rakenteeltaan hienomman lopputuloksen, voit myös raapia lihaa veitsenterällä. Sekoita hienonnetun lihan joukkoon, kuivattu chili, suola ja pippuri. Siirrä peitettynä jääkaappiin odottamaan.

Salaatti


70 g versosalaattia
1 rl sherryetikkaa
1 rl oliiviöljyä
1 rl tuoretta timjamia
½ sitruunan raastettu kuori

Sekoita versot ja sherryviinietikka nyvin. Anna seisoa 10 min. Ravistele salaatista ylimääräinen etikka. Sekoita keskenään salaatti ja oliiviöljy. Ripottele päälle raastettu sitruunankuori.

Lisukkeet

4 rl aiolia (täältä superhelppo aioliresepti)
2 rl kapriksia
1 pieni punasipuli leikattuna pieniksi kuutioiksi

Mikäli sipuli on kitkerää, voi kitkeryyttä taittaa liottamalla leikattua sipulia suolahyppysellisellä maustetussä vedessä n. puoli tuntia. Valuta sipuli siivilässä.







10 kommenttia :

  1. Jännää kyllä tämä on ollut jo pikkutytöstä omia suosikkeja ja näitä syötiin lapsuudenkodissa, niin hyvää. :) Nyt en ole aikoihin syönytkään.

    Ihanat kuvat <3

    Mukavaa talvipäivää Tuuli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin jossain kuvan tartarpihvistä ja tuli himo raakaan lihaan... mutta vain sen verran, että tein pienen annoksen.

      Mukavaa lumipäivää.

      Poista
  2. Viimeksi syödystä tartarpihvistä on kyllä niin paljon aikaa, että en edes muista sitä. Pari viikkoa tuli uusi peurakuorma pakkaseen, taidampa kokeilla. Upeat kuvat <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä oli näitä ota itse itsestäsi-kamera jalustalla-puhelinsovelluksen avulla-ajastimella-virityksiä. Todella hankala hallita käsiään peilikuvasta ja saada kohdistettua ajastina käytettäessä. 50 kuvasta muutama kuitenkin onnistui ja näin loppujen lopuksi saan sellaisia kuvia kuin haluan.

      Poista
  3. Minä en ole koskaan syönyt tartar pihviä. Maistaisin ehdottomasti, jos sellaista jossain tarjottaisiin.
    Nayttää kyllä todella herkulliselta. Mukavaa keskiviikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tartarpihvi on helppo tehdä itsekin, tarvitaan hyvää paistia ja terävä veitsi!

      Poista
  4. Tartar - pihvi on herkkua. Paitsi en kotona sitä koskaan tee. Miksiköhän? Nyt sain sinulta hyvän reseptin, kiitos Tuuli <3 Olen muuten viimeksi syönyt tartar -pihviä ravintola Ludussa, Turussa. Pääsin maistelemaan sinne Taste of Helsinki -merkeissä. Eli harvoin tulee syötyä.
    Ihanat kuvat! Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Shelterissä ja Grönissä söin tartarini myös Taste of Helsinki-yhteistyön merkeissä. Turkuhan on monissa ravintolatrendeissä edelläkävijä, joten kyllä tartarin voi sanoa olevan trendikästä

      Poista
  5. Grönissä sai kyllä aivan superherkullisen tartarin - ehkä parhaimpia koskaan syömiäni. Muistan noin 10 vuotta sitten, kun pihvejä tuli enemmänkin popsittua vähähiilarisella ruokavaliolla niin tartar maistui kananmunan kanssa ja aina tilasin pihvit medium miinus miinuksella, eli melkeinpä raakoina!

    VastaaPoista
  6. Tilaan tartaria aina, kun sitä on, joko alkupalaksi tai pääruoaksi. Rakastan tartaria <3

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.