Kesäkurpitsa ruusun terälehtien ja herukanlehtien kanssa

Hesarin kuukausiliitteessä Ingrid Bergmanin hovimestarina työskennellyt Paavo Turtiainen kertoilee tarinoita värikkään uransa varrelta ja kokkailee kunkin kuukauden tarinaan sopivia annoksia.

Kesäkuun kuukausiliitteessä oli resepti kurkuille herukanlehdillä. Kodin läheisellä joutomaalla-joka surukseni jää piakkoin metsämansikoineen ja vadelmapuskineen uudisrakennuksen alle- kasvaa myös villiintynyt herukkapensas. Kävin poimimassa pensaasta ne pienimmät ja pehmeimmät lehdet, läheisestä kurtturuususta poimin vielä muutaman vasta auenneen kukan. Herukkapensaan lehdissäkin on voimakas herukkainen tuoksu ja hyvä makukin. Ruusua ei alkuperäisessä reseptissä ole, mutta ruusun terälehdet sopivat kesällä mielestäni miltei joka ruokaan koristeeksi ja makuakin antamaan. 

Kotona oli kurkkukin, mutta päätin käyttää kurkun sijaan kesäkurpitsaa, jota oli vielä jäljellä edellisen päivän kesäkurpitsapizzan jäljiltä. Keräkurpitsa toimikin reseptissä hyvin.

Näin syntyi oma versioni; kesäkurpitsa ruusun terälehtien ja herukanlehtien kanssa. Raikas lisä vaikka juhannuspöytään.



salaatti, kesäkurpitsa, herukanlehdet

salaatti, kesäkurpitsa, herukanlehdet




salaatti, kesäkurpitsa, herukanlehdet
Kesäkurpitsa ruusun terälehtien ja herukanlehtien kanssa

1 kesäkurpitsa
2 rkl nuoria mustaherukanlehtiä silputtuna
1 dl valkoviinietikkaa
1/4 dl sokeria
3tl suolaa
ripaus valkopippuria
kurtturuusun terälehtiä silputtuna


Leikkaa kesäkurpitsa ohuiksi siivuiksi
Nouki muutama alkukesän lehti mustaviinimarjapensaasta ja silppua pieneksi.
Sekoita lehtisilppu kurkkuihin kulhossa. Tee mausteliemi sekoittamalla valkoviinietikka, sokeri, suola ja valkopippuri. Kaada liemi kesäkurpitsaviipaleiden päälle. Anna maustua jääkaapissa pari tuntia. Valuta enin liemi pois ennen tarjoilua.




8 kommenttia :

  1. Oijoijoi miten herkullinen annos! Ruusu vielä viimeistelee kaiken.
    Itse olen käynyt jo napsimassa ketunleipiä salaatteihin.

    VastaaPoista
  2. Ketunleipiä olen keräillyt kuukauden verran salaatteihin, kaunista ja maittavaa.

    VastaaPoista
  3. Näyttää herkulliselta!
    Mä keräilen noita lautasia kirppareilta. Lapsuudenkodissani oli nimittäin samanlaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä lautanen on euron löytö kirpparilta, ainoa laatuaan meillä. Keräilen erilaisia valkoisia sinikuviollisia lautasia kun sopivia tulee vastaan.

      Poista
  4. Onpa kaunis annos. Muutamalla raaka-aineella saa jo ihmeitä aikaan.
    Ihanaa keskiviikkoiltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksinkertainen on kaunista! On ihanaa, kun voi hakea luonnosta raaka-aineita.

      Poista
  5. Voi miten ihanan herkkä alkukesä kaunokaissalaatti, ruoan pitää ehdottomasti näyttää hyvältä, se on puoliruokaa : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusun terälehdet kaunistavat kaiken! Kutturuusu kukkii pitkälle syksyyn, käytänkin terälehtiä jatkuvasti ruoan koristeena.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.