Näytetään tekstit, joissa on tunniste ajatuksia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ajatuksia. Näytä kaikki tekstit

Viikonlopun varrelta

Edellisestä postauksesta on kulunut jo viikko! On ollut ihan vain elämää, pitkiä työpäiviä ja ihana blogimatka, luonnoksissa vain tummasävyisiä ruokakuvia, joita en näin kevään tullen haluakaan julkaista... Torstai tuntui jo viikonlopulta, sillä olin Baltic Princessilla mahtavalla ruokamatkalla, kuten Instagramissa seuraavat varmasti huomasivatkin. Matkasta lisää parin päivän sisään. Perjantaina ei sitten tuntunutkaan viikonloppuna, kummasti sitä yhden vapaapäivänkin aikana kertyy todella paljon hoitamattomia töitä, joita epätoivoisesti koetin kiriä kiinni iltamyöhään perjantaina.

ruokakuvaus someen

Kuva- ja kameramessut
Lauantaina olin Kuva ja kamera-messuilla juttelemassa Adobe-kouluttaja Correlia Helsingin osastolla ruokakuvauksesta blogiin ja muuhunkin someen. Aiheena ei ollut kuvankäsittely vaan kertoilin ideoitani ja ajatuksiani ruokakuvien takaa. Ihan hyvin oli kuulemma sujunut, itsehän ei aina osaa arvioida julkisia esiintymisiään.

On Saturday I gave a 20 min demo on food photography for blog and other social media at the photography fair.


hevonen

esteratsastus
Oman osuuden jälkeen kiertelimme Siipan kanssa muilla samaan aikaan olevilla messuilla. Vanhan heppatytön piti tietysti nähdä estekisat. Hevosia kuvatessani totesin yhden selkeän kehitysalueen omassa kuvaamisessani- liikekuvaus on aina haastavaa.

Besides photography fair there were also several other fairs and even a show jumping competition.



Viikonloppuna -kuten useimpina arkiaamuinakin- syömme tuorepuuroa. Tähän sunnuntaiaamun puuroon tuli kaurahiutaleita, vettä, chiansiemeniä, kotimaisia mustaherukoita ja banaania.

On weekend -like on weekdays- we eat overnight oats. This was made of oats, water chia seeds, black currants and banana.



kevätkukkaOstin Tallinnasta kimpun hyasintteja viikko sitten. Ne ovat edelleen hyvässä kunnossa, kun olen muistanut nostaa viileässä viihtyvät hyasintit parvekkeelle joka yö. Hyasintit kestävät jopa pikku pakkasta. Osa jo pari viikkoa sitten ostamani kimpun kukistakin on vielä maljakossa.

The hyacinths I bought a week ago in Tallinn are stilll in good condition. I have taken them out for every night to pronlong their blooming.

puhdistusvoide, luonnonkosmetiikka

Olen pitkään käyttänyt öljyputsareita, mutta nyt käytössäni on testiin saamani suomalaisen Flow Cosmeticsin mustikka-öljygeeli*. Olen kokeillut useita luonnonkosmetiikkatuotteita ja useampia on jäänyt vakikäyttöönkin. Tämä oli ensimmäinen kerta kun olen käyttänyt luonnonkosmetiikkaputsaria, niistä kun olen epäillyt, etteivät ne puhdista tarpeeksi hyvin. Tämä riittoisa luonnonkosmetiikka-öljygeeli kuitenkin poistaa jopa silmämeikin tehokkaasti, mutta hellästi.

I am now using bilberry oil gel cleanser* by Finnish natural cosmetics brand Flow cosmetics. It cleanses gently but effectively even eye make up.



koira

kakku, ruusu, syntymäpäivä

lautasliina

Tänään vietettiin Siipan siskontytön 11-vuotissynttäreitä. Päivänsankarin kakussa oli tänä vuonna yksitoista kynttilää. Helga-koira on  melkoisen allerginen useimmille ruoille, mutta se on myös erittäin ahne. Aina kun katse välttää, se  loikkaa suoraan herkkujen kimppuun ruokapöydälle. Tänäänkin se käytti niitä hetkiä hyväkseen kun vieraita oli menossa tai tulossa ja kaikkien katseet olivat hetkeksi kiinnittyneet muualle. Ensimmäisellä kerralla Helgan turkki kärähti-onneksi vain latvasta ja pikkuruiselta alueelta- kynttilästä ja toisella kerralla se onnistui hotkaisemaan isohkon palan juustoa...

Kakkupöytään oli katettu myös kälyni suunnittelemat servietit Suomen 100-vuotisjuhlien kunniaksi, näihin voitte tulevaisuudessa pyyhkiä suunne useammassakin ravintolassa.

Mitäs teidän viikonloppuun on kuulunut?


Today we celebrated the 11th birthday of Husband's niece.

* Saatu testiin blogin kautta - in test via blog


Rahalla VOI ostaa onnea | Money CAN buy happiness

Ostan harvakseltaan kukkia, mutta olen pitkään ihaillut Wild Things-kukkakaupan  luonnollisen modernisti sidottuja kukkia Dianapuiston kupeessa Urban A-vaateliikkeen tiloissa. Torstaina päätin hakea kimpun kotiin, ihan vain torstain takia.

kukkakauppa, kimppu, perjantaipuska




kukkakimppu, kukkakauppa, luonnollinen kimppu
Kukat tuottivat minulle iloa jo ostohetkellä kun katselin kimpun sitomista, töissä kurkin kassiin johon kukat oli pakattu ja koko illan vilkuilin ruokapöydälle, jossa kukat olivat. Ihmettelin, miksen osta kukkia ja nimenomaan tällaisia kimppuja useamminkin. Rahalla näköjään voi ostaa onnea. 28 eurolla sain sitä paljon.

I buy flowers only now and then, but I have admired flowers at Wild Things in Helsinki and finally bought a bouquet home, just because of Thursday. Who says money cannot buy happiness.

Juhlaviikon varrelta | During this (party) week

Tähän viikkoon on mahtunut tavallisen töissä pakertamisen lisäksi erilaista menoa. En edes etukäteen ajatellut, että tässä viikossa olisi mitään kovin kummoista, mutta tästähän tulikin varsinainen menoviikko.


Monet ovat nyt talvilomalla,  ja vaikka itsekin haikalin viikolla heräillessä lomaa, pidän kuitenkin perinteisesti "talvilomani" vasta huhti-toukokuussa. Pari vapaapäivää on tosin tiedossa maaliskuulla.


hampurilainen, gourmet-hampurilainen
Maanantai-iltana olin Siipan kanssa Friends & Brgerin kutsumana maistelemassa burgereita. En koskaan syö perinteisten pikaruokaketjujen hampurilaisia, viime kerrasta taitaa olla 10-15 vuotta. Ne eivät vain maistu. Sen sijaan muutaman kerran vuodessa syön hyvistä raaka-aineista valmistetun, tilauksesta tehdyn "gourmethampurilaisen"Friends & Brgrissa tehdään omassa keittiössä paikan päällä kaikki sämpylöistä alkaen. Useasta maistiaisvaihtoehdosta suosikikseni nousi Classic burger ja lisukkeista vähän yllättävästikin herkullinen vegaaninen kikherne-majoneesi, jossa ei siis ollut munaa lainkaan.

Maistajaiset olivat myöhään ja kävikin kuten epäilin, nukuin huonosti seuraavana yönä syötyäni aika reippaasti myöhään illalla. Olen lueskellut uutta Ruokarytmi-kirjaa, siinäkin neuvotaan pois iltasyömisestä. Syömme yleensä melko myöhään ihan sen takia, että harvemmin tulen työpäivinä aikaisin kotiin. Tässä olisi parantamisen varaa.




On Monday I was invited with Husband to taste Finnish gourmet hamburger chain Friends & Brgrs menu.




lounas, eväät, purkkiruoka
kananmuna, purkkiruoka, lounas




Seuraavana iltana olin menossa kampaajalle vasta seitsemäksi, joten ruokailu olisi jäänyt miltei yöhön jos olisin syönyt vasta kotiin tultuani. Meillä oli 5:2-paastopäivä, joten tein itselleni proteiinipitoisen, sitruunamehulla ja Tabascolla maustetun salaatin pavuista, kurkusta, tomaatista salaatista, kurpitsansiemenistä ja kananmunasta mukaan töissä syötäväksi ennen kampaajalle lähtöä ja söin vielä omenan jälkkäriksi.

Aterioiden määrästä ja niiden väliin jäävästä ajasta ollaan montaa mieltä. Itse syön muutaman aterian päivässä ja paastopäivinä vain yhden. Joidenkin tutkimusten mukaan pätkäpaasto laskee tulehdustasoja ja voi vähentää jopa monien vakavien sairauksien riskiä. Toiset taas vannovat usean pienen aterian nimiin. Yhtä kaikille sopivaa totuutta ei varmasti olekaan, vaihtoehdoista täytyy vain löytää itselleen sopivin.


We are on 5:2 fast since several years. On Tuesday I took a salad in jar with me to work to eat as dinenr before heading to hair dresser at 7 pm.

I generally eat only few times a day and going without food for 24 hours on 5:2 days isn't a problem for me. Some people swear on eating every fe hours, some studies say eating only few times a day is better. There isn't one truth on this, everyone needs to study what's best for them.



bloggaaja, studio pää

Edelliseen värjäykseen en ollut ihan tyytyväinen, se oli liian vaalea, messinkiseen taittava ja yksivärinenkin. Nyt tehtiin viileämpi, luonnollisen tuhkainen väri useasta sävystä. Pituudesta ei tällä kertaa paljoa pätkäisty. Loppusyksystä niska leikattiin ihan lyhyeksi, nyt se saa taas vähän kasvaa kesää kohden. Käyn nykysin iltamyöhään kampaajalla, nytkin löytyi vapaa aika vasta iltaseitsemältä aika kun halusin vielä ennen kampaajani lomaa saada uuden värin. Olen viime vuosina huomannut muutenkin, että kampaajat ja muutkin palvelualan yritykset palvelevat nykyisin paljon myöhempään kuin aiemmin. Kasvohoidostakin olen joskus lähtenyt iltakahdeksalta.


Got a new hair color, love the natural ashy tones. My hair isn't easy to dye as the red undertones turn it brassy really easily, but it turned out fine.





kahvi, paulig, martti ahtisaari

kahvi, paulig


Kävin viikolla myös Stockmannin Herkussa Presidentti Special Blend 2017 -vuosikertakahvin lanseeraustilaisuudessa. Kahvi on yhdistelmä indonesialaisia ja eteläamerikkalaisia kahvipapuja. Esillä oli myös indonesialaisen taiteilijan  Arif Wicaksonin taulut Suomen entisistä presidenteistä, teokset ovat esillä vielä tänään Stockan herkussa ja sen jälkeen vielä Tapiolan Stockalla ja myöhemmin Narinkkatorilla.

On Wednesday I went to see Indonesian artist Arif Wicakson's paintings of former Finnish presidents and to taste new Presidentti Special Blend 2017 coffee at Stockmann Herkku.


viini, antipasto



prosecco, antipasto



viin, antipasto

Viinilehti järjestää Vanhalla
La Doce Vita - italialaisen ruoan ja viinin tapahtuman 10.-11.3. Tapahtumaan on ilmainen sisäänpääsy. Kävin kuulemassa hieman etukäteistunnelmia ja maistelemassa proseccoja ja antipastoa Casa Italiassa Bulevardilla. Oi mitkä fantastiset antipastot pöytään olikin kannettu! Casa Italia myy antipastolautasia myös La Dolce Vitassa. Juomana oli Collaboratorion maahantuomia upeita proseccoja, joita on tapahtumassakin tarjolla.

There will be an Italian wine and food event La Dolce Vita at Vanha in Helsinki on 10.-11.2.2017. I attended an info event at Italian deli Casa Italia.



dopp woman helsinki

korkokengät


avajaiset, kuorilaukku

kukka
bloggaajat, dopp helsinki

Italialaisten herkkujen jälkeen kävin vielä Vaasasta Helsinkiin rantautuneen Dopp Woman-liikkeen avajaisissa Yrjönkadun ja Kalevankadun kulmassa. Katselin tuota pikkulaukkua, mutta en ostanut sitä koska laukkuja taitaa olla jo nyt ihan liikaa. Sama logiikka kuitenkin lennähti ajatuksistani kun näin tuon ylemmässä kuvassa olevan kauniin meleeratun vaaleanpunaisen huivin, joka piti ostaa... Aivan kuin huiveja ei minulla olisi vielä enemmän kuin laukkuja. Mutta väri on ihana, samoin laatu.

 Ilta oli muutenkin kiva kun molemmissa tilaisuuksissa tapasin monta bloggaajakaveria. Marjon kanssa olemme jatkuvasti yhteyksissä, vaasalaista Tuulannelia oli kiva nähdä taas pitkästä aikaa. Utelimme hänen supersuloisen koiranpentunsa Hansin kuulumisia.


 Evening ended at a clothing store opening. What a great evening, not least to all the blogger friends I met.



Korut, pitsi, edt


Tänä vuonna on useamman ystävän viisikymppiset. Viisikymppisputken aloitti komeasti ystävä, joka vietti merkkipäivää ensin perjantaina satojen! tuttavien voimin ja eilen vielä kotonaan rennolla illallisella lähimpien ystävien kanssa.


On weekend we celebrated a friends birthday first in a huge party among hunderds of friends and the next day in an more intimate dinner party for twenty.


Ensi viikolla onkin sitten luvassa vilkas työtapahtuma kahtena päivänä, mutta muuten rauhallisempaa menoa. Mitä sinun viikkoosi on kuulunut?




Eläinystäviä | Animal friends

Anoppilassa on minun ja Siipan rakas eläinystävä Tarmo-koira, mutta siellä näkee myös muita koti- ja villieläimiä.

Tarmo the dog is our dear animal friend at my in laws, but there are also other animals to be seen.


tarmo, koira, talvi


koira, lumi, talvi


koira, lumi, hanki


koira, hanki, kevättalvi




 Tarmo on appivanhempien rakas sekarotuinen löytökoira, jonka tarinan olen kertonut aiemminkin.

Tarmo is the dear adopted mixed breed dog of my mother and father in law. I've told his story previosly.


valkohäntäpeura, peura
peura, eläinten ruokinta

peura, valkohäntäpeura

perua, valkohäntäpeura
peura, laukonpeuraPeurat vierailevat lintulaudalla iltahämärissä ja yöllä. Lauantaina pääsin hiippailemaan ikkunaan ja kuvailemaan peuraa rauhassa Tarmon nukkuessa ruokapöydän alla. Sunnuntaina peura tuli illan hämärissä taas metsän laitaan ja rohkeni lintulaudalle, vaikka Tarmo haukkui sisällä. Yön aikanakin peurat olivat käyneet ruokailemassa, lintulaudan ympäristö oli täynnä sorkan jälkiä ja kymmenen litraa auringonkukan siemeniä oli hävinnyt lintulaudalta! Maalla näkee silloin tällöin myös supikoiria ja kettuja.

Deers visit the bird feeder at dusk and during night. Even barking Tarmo does not scare them too much when they crave for sunflower seeds.














Oravatkin käyvät lintulaudalla peurojen, punatulkkujen, tikkojen ja tiaisten lisäksi.

Besides deers and birds also squirrels visit the bird feeder.




Kaksi lammastakin asuu anoppilan lampolassa. Kesälaitumelle ne saavat joka kesäseurakseen 20-30 lammaskaveria.


Oletko sinä eläinystävä?


My inlaws also have two sheeps. When summer comes, they get 20 to 30 sheep friends to share the field with.






Talvipäivä maalla | Winter day on countryside

Helmikuu on loppumaisillaan, mutta vasta eilen tuntui olevan ensimmäinen todellinen helmikuun kevättalven päivä hankineen ja huikaisevine auringonpaisteineen. Olimme pitkästä aikaa viikonlopun maalla anoppilassa ja eilen olikin ihana ulkoilusää.


End of February already. We are enjoying blue skies and white snow at the countryside this weekend.


Kevät, helmikuu, hanki


Talvi, potkukelkka, punainen

Aamiainen, brunssi


Ohukaiset, lätyt, aamiainen, brunssi

Ohukaiset, lätyt

Siippa oli jo pitkään toivonut banaaniohukaisia, nyt paistoin niitä maalla aamiaiseksi. Tarmokin sai maistaa.

Husband had asked for banana pancakes for a while now. Yesterday morning I made them. Also Tarmo the dog got to taste them.



Hevonen, laidun

Hevonen, laidun
Kauppareisulla vanhan hevostytön piti pysähtyä kuvaamaan ulkoilevia suomenhevosia

On the way to the grocery store I had to get out of the car to photograph horses.


Koira, löytökoira

Koira, löytökoira
Aurinkoisena päivänä oli kiva ulkoilla Tarmon kanssa. Illalla lumileikkien jälkeen uni tulikin nopeasti.

On a sunny day it was wonderful to stay outdoors with Tarmo.


Hiusväri, kampaaja

Tiistaina kampaajalle, ihanaa! Viimeksi väristä ei tullut ihan onnistunut, liian vaalea, lämmin sävy ja liian yksivärinenkin.  Nyt haluan hieman tuhkaisemman ja
luonnollisemman sävyn. Mutta ensin nautitaan sunnuntaipäivästä. Mitä teillä on ohjelmassa?


I have a headdreseer appointment on Tuesday. My last coloring turned out too brasy and light. Now I want more natural color. But first, let's enjoy Sunday.