Näytetään tekstit, joissa on tunniste sponsoroitu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sponsoroitu. Näytä kaikki tekstit

Viikonlopun varrelta

Edellisestä postauksesta on kulunut jo viikko! On ollut ihan vain elämää, pitkiä työpäiviä ja ihana blogimatka, luonnoksissa vain tummasävyisiä ruokakuvia, joita en näin kevään tullen haluakaan julkaista... Torstai tuntui jo viikonlopulta, sillä olin Baltic Princessilla mahtavalla ruokamatkalla, kuten Instagramissa seuraavat varmasti huomasivatkin. Matkasta lisää parin päivän sisään. Perjantaina ei sitten tuntunutkaan viikonloppuna, kummasti sitä yhden vapaapäivänkin aikana kertyy todella paljon hoitamattomia töitä, joita epätoivoisesti koetin kiriä kiinni iltamyöhään perjantaina.

ruokakuvaus someen

Kuva- ja kameramessut
Lauantaina olin Kuva ja kamera-messuilla juttelemassa Adobe-kouluttaja Correlia Helsingin osastolla ruokakuvauksesta blogiin ja muuhunkin someen. Aiheena ei ollut kuvankäsittely vaan kertoilin ideoitani ja ajatuksiani ruokakuvien takaa. Ihan hyvin oli kuulemma sujunut, itsehän ei aina osaa arvioida julkisia esiintymisiään.

On Saturday I gave a 20 min demo on food photography for blog and other social media at the photography fair.


hevonen

esteratsastus
Oman osuuden jälkeen kiertelimme Siipan kanssa muilla samaan aikaan olevilla messuilla. Vanhan heppatytön piti tietysti nähdä estekisat. Hevosia kuvatessani totesin yhden selkeän kehitysalueen omassa kuvaamisessani- liikekuvaus on aina haastavaa.

Besides photography fair there were also several other fairs and even a show jumping competition.



Viikonloppuna -kuten useimpina arkiaamuinakin- syömme tuorepuuroa. Tähän sunnuntaiaamun puuroon tuli kaurahiutaleita, vettä, chiansiemeniä, kotimaisia mustaherukoita ja banaania.

On weekend -like on weekdays- we eat overnight oats. This was made of oats, water chia seeds, black currants and banana.



kevätkukkaOstin Tallinnasta kimpun hyasintteja viikko sitten. Ne ovat edelleen hyvässä kunnossa, kun olen muistanut nostaa viileässä viihtyvät hyasintit parvekkeelle joka yö. Hyasintit kestävät jopa pikku pakkasta. Osa jo pari viikkoa sitten ostamani kimpun kukistakin on vielä maljakossa.

The hyacinths I bought a week ago in Tallinn are stilll in good condition. I have taken them out for every night to pronlong their blooming.

puhdistusvoide, luonnonkosmetiikka

Olen pitkään käyttänyt öljyputsareita, mutta nyt käytössäni on testiin saamani suomalaisen Flow Cosmeticsin mustikka-öljygeeli*. Olen kokeillut useita luonnonkosmetiikkatuotteita ja useampia on jäänyt vakikäyttöönkin. Tämä oli ensimmäinen kerta kun olen käyttänyt luonnonkosmetiikkaputsaria, niistä kun olen epäillyt, etteivät ne puhdista tarpeeksi hyvin. Tämä riittoisa luonnonkosmetiikka-öljygeeli kuitenkin poistaa jopa silmämeikin tehokkaasti, mutta hellästi.

I am now using bilberry oil gel cleanser* by Finnish natural cosmetics brand Flow cosmetics. It cleanses gently but effectively even eye make up.



koira

kakku, ruusu, syntymäpäivä

lautasliina

Tänään vietettiin Siipan siskontytön 11-vuotissynttäreitä. Päivänsankarin kakussa oli tänä vuonna yksitoista kynttilää. Helga-koira on  melkoisen allerginen useimmille ruoille, mutta se on myös erittäin ahne. Aina kun katse välttää, se  loikkaa suoraan herkkujen kimppuun ruokapöydälle. Tänäänkin se käytti niitä hetkiä hyväkseen kun vieraita oli menossa tai tulossa ja kaikkien katseet olivat hetkeksi kiinnittyneet muualle. Ensimmäisellä kerralla Helgan turkki kärähti-onneksi vain latvasta ja pikkuruiselta alueelta- kynttilästä ja toisella kerralla se onnistui hotkaisemaan isohkon palan juustoa...

Kakkupöytään oli katettu myös kälyni suunnittelemat servietit Suomen 100-vuotisjuhlien kunniaksi, näihin voitte tulevaisuudessa pyyhkiä suunne useammassakin ravintolassa.

Mitäs teidän viikonloppuun on kuulunut?


Today we celebrated the 11th birthday of Husband's niece.

* Saatu testiin blogin kautta - in test via blog


Helppo kevyt illallinen | An easy light dinner

Pidän pakkasessa aina mm. pizzataikinaa ja jääkuutiomuoteissa pakastettua pestoa, niistä on helppo tehdä syötävää silloin kun suurempiin ponnistuksiin ei ole aikaa tai voimia.

Jokin aika sitten tein pakkaseen pizzan vaihtoehdoksi paistovalmiiksi brooklynilaisen Glasserie-ravintolan reseptillä tehtyä lehteilevää leipää, jota on helppo paistaa pannulla ja syödä maukkaiden höysteiden kanssa. Vaihtoehtoisesti voit käyttää pitaleipää.



I made flaky bread some weeks ago according to Brooklyn's Glasserie restaurant's recipe. Bread dought is easy to freeze and use when a tasty snack or light dinner is needed. You can also use pita breads instead.




Pakkasessa oli myösjääpalamuottiin pakastamaani minttupestoa, jota sekoitin turkkilaisen jugurtin joukkoon. Sekoittelin myös aromaattisen paprikaöljyn leivän kanssa tarjottavaksi.


Paistoin lisäksi Risentan falafel-tyyppisiä kikhernepyöryköitä*, jotka valmistuivat vartissa uunissa. Jauhemainen luomupapu-viljaseos sekoitetaan veteen, muotoillaan pyöryköiksi  paistamalla pannulla, uunissa tai grillissä.

Annoksen kanssa maistuu paprikaöljy.

Paprikaöljy

½ oliiviöljyä
1 tl chilihiutaleita
½ tl paprikajauhettau
½ tl savupaprikaa
1/8 tl jeeraa eli intiankuminaa

Yhdistä kattilassa öljy, paprikajauheet, chili ja jeera. Kuumenna keskilämmölle minuutiksi. Tarjoile lehteilevän leivän, turkkilaisen jugurtin ja minttupeston kera.

Onko sinulla jotain ruokia tai raaka-aineita, joita pidät aina varalla kun aika tai innostus ei riitä? 

*tuotenäyte testiin

I also had mint pesto in freezer, which I mixed with Turkish yoghurt. Additionally I prepared an aromatic paprika oil to serve with bread and falafels* from an easy to use mix by Risenta.


Paprika oil

1/2 dl olive oil
1 tbsp of chili flakes
1/2 tsp of paprika
1/2 tsp smoke paprika
1/8 tsp of ground cumin

Combine oil, chili flakes, paprikas and ground cumin in a sauce pot.  Heat over medium heat, and cook for min.  Turn off the heat and set aside.  


*product sample for testing






Makkaratalkoot | Home made sausages

Tämä talvi on mennyt ilman makkaroita, vaikka aiemmin olemme tehneet niitä säännöllisesti useamman kerran vuodessa ja nytkin makkaratalkoista on ollut puhetta useampaan otteeseen. Liekö vegebuumilla osansa? No joka tapauksessa nyt kaivettiin Kitchen Aidin makkarasuulake ja lihamylly esiin.


makkara, raakamakkara

makkara, raakamakkara

Kitchen aid, makkara, raakamakkara



makkara, raakamakkara

makkara, raakamakkara




makkara, raakamakkara
 zindandel, viini, punaviini
 
Jos kaapeistanne löytyy isompien merkkien vanhoja yleiskoneita, uudet saman merkin suulakkeet ja lihamyllyosat käyvät yleensä aika paljon vanhempiinkin malleihin. Ystäväperhe osti uuden suulakkeen ja myllyn 70-luvun Kenwoodiin. Vanha Kenwood on kuulemma ruman värinen ja mallikin aika retro, mutta hyvin jaksaa jauhaa. Tarkista sopivuus myyjältä kuitenkin ennen ostosta.

Italialainen makkara on hyvä yleismakkara, josta voi lähteä liikkeelle raakamakkaroita ensi kertaa tehdessä. Me olemme possun lisäksi testanneet nautaa, lammasta ja jopa ankkaa. Maustamisessa kannattaa olla rohkea, sillä rasva pyöristää makua (älä vain yritäkään vähentää rasvan määrää. Makkaraan kuuluu rasva, muuten lopputulos on liian kuiva!). Suolia saa ainakin hallien lihakauppiailta, muistakin lihaa tiskistä myyvistä kaupoista kannattaa kysellä. Eivätkä ne ole yhtään ällöttäviä, vaan paperinohuita, valkoisia ja tietysti puhtaita. Liota suolia vartti ennen käyttöä, sillä ne on suolattu.

Makkaranvalmistus on hauska ohjelmanumero ruokavieraille illan aluksi ja sujuu yllättävän nopsaan kun liha on jauhettu ja maustettu valmiiksi. Alla olevan parin kilon satsin pursottelee noin kolmessa vartissa pareittain työskennellen niin, että toinen syöttää lihaa koneeseen ja toinen hoitelee pursotinta. Lähes koko ystäväpiirimme on joutunut päässyt valmistamaan omat makkaransa.

Jos makkaroita haluaa nauttia todella näyttävästi, ne voi tarjoilla hodarimakkaroina ja juoda samppanjaa palanpainikkeeksi, kuten teimme joitain vuosia sitten.

Nyt kuitenkin joimme makkaroiden kanssa Jussi by Botter Organic Zinfandelia* Italian Pugliasta. Viinipullo on puettu hauskasti Jussi-paitaan ja helavyöhön. Mehevän hilloisena, mutta ryhdikkäänä viini sopii hyvin vähän mausteisempienkin makkaroiden kanssa.



Italialainen makkara

1,5 kg porsaan kasleria
300-500 g savustettua, rasvaista possunkylkeä
3 rkl punaviinietikkaa
1 rkl suolaa
1 rkl tuoretta rouhittua mustapippuria
4 tl tuoretta rosmariinia
3 kynttä tuoretta valkosipulia
1 rkl kuivattua basilikaa
2 tl paprikaa
2 tl murskattua chilipippuria
1 tl jauhettuja fenkolinsiemiä
1/4 tl fariinisokeria
1 tl kuivattua oreganoa
1 tl kuivattua timjamia
Voit ostaa lihan ja silavan valmiiksi jauhettuna tai jauhaa ne itse. Kitchen aidilla käytä karkeampaa (=suurempireikäistä) jauhinlevyä nopeudella 4.
Laita sianlihan ja punaviinietikkaa kulhoon. Ripottele päälle suolaa, mustapippuria, persiljaa, valkosipulia, sipulijauhe, basilika, paprika, chilipippurihiutaleita, fenkolin siemeniä, ruskeaa sokeria, oreganoa ja timjamia. Vaivaa kunnes mausteet ovat tasaisesti sekoittuneet lihaan.
Pistä liha-mausteseos jääkaappiin peiteltynä tai pursota makkarat valmiiksi ja anna makujen sekoittua jääkaapissa 12 h. 
Ennen paistamista pistele makkarat hammastikulla jotteivat ne olisi räjähdä uunissa ja paistoa 180 C uunissa n. 30 min. Makkarat voi paistaa myös pannulla. Sikamakkaroiden tulee olla täysin kypsiä.

Makkarat voi myös pakastaa raakana ja käyttää ne kahden kuukauden sisään pakastamisesta.

* Viini saatu testiin blogin kautta. Alkoholia koskevat kommentit joudun poistamaan, muut kommentit ovat tervetulleita.


We got a Kitchen Aid mixer from my mother several years ago. After we hade made sausages with our friends, we had repeatedly spoken of buying a meat grinder and sausage stuffer. I got the parts as Christmas gift few years ago and we have made sausages several times a year.

These Italian sausages are good choice when you make your own sausages for the first time. You can adjust seasoning to your own taste, but do not reduce amount of fat. Sausages need fat, otherwise they get dry. Fat also rounds up the flavors, so you might wan to add more chili.
At this point, anyone who feels sick when thinking of the intestines, I can tell you that they are sold salted, squeaky clean, white and thin, there is nothing disgusting in them. Intestines are used also in good industrially manufactured sausages. Casings should be rinsed well and soaked for abt 20 min.
We tested with sausages Jussi by Botter Organic Zinfandel* from Puglia, Italy.

Italian sausages

1, 5 kg ground pork
500 g smoked pork belly
3 tablespoons red wine vinegar
1 tablespoon salt
1 tablespoon freshly cracked black pepper
4 teaspoons fresh rosemary
3 cloves fresh garlic
1 tablespoon dried basil
2 teaspoons paprika
2 teaspoons crushed red pepper flakes, or to taste
1 teaspoon ground fennel seeds
1/4 teaspoon brown sugar
1 teaspoon dried oregano
1 teaspoon dried thyme
You can use grinded  pork and lard or grind yourself pork neck and lard.
Place the pork and red wine vinegar in a mixing bowl. Sprinkle with salt, black pepper, parsley, garlic powder, onion powder, basil, paprika, red pepper flakes, fennel seed, brown sugar, oregano, and thyme. Knead until spices are evenly distributed through the sausage.
Divide the sausage into thirds, and form into 3 logs; wrap each in plastic wrap. Place wrapped sausage into a freezer bag before freezing, or store in refrigerator for at least 12 hours before cooking to let the flavours to blend. Bake in 180 C oven for 30 min.

You can also freeze uncooked sausages and use them within two months.



*Wine received fort test from importor


Pinnalla nyt | Right now

Blogeissa pyörii erilaisia listauksia sekä kysymys ja vastaus-postauksia. Nappasin Kirjatoukka ja Herra Kamera-blogista idean Just nu-listaukseen joka taas oli kopioitu Ruotsin Ellestä. Ihan kaikkia en kuitenkaan ottanut mukaan ja toisaalta lisäsin vielä muutaman bonusjutun.



tuoksu, hajuvesi, edt




...tuoksu


Pariisin kentältä ihan heräteostoksena hankkimani kukkaisen hedelmäinen D&G 3-L'Impératrice, jonka tuoksussa on raparperia, punaherukkaa, vesimelonia, jasmiinin terälehteä, myskiä ja santelipuuta. Tällaiset makeahkot, mutta raikkaat tuoksut tuntuvat sopivan iholleni parhaiten. Niiden tuoksu ei muutu oudoksi. Joidenkin syvempää tuoksumaailmaa edustavien tuoksu voi ihollani muuttua pistäväksi ja tunkkaiseksi. 


...scent




D&G 3-L'Impératrice with top notes of rhubarb, red currant, kiwi and heart notes of pink cyclamen and fresh watermelon. Bought it at Paris airport a minute before boarding.



Neulepaita, vaate


... vaateostos

Hiekan värinen villa-kashmirneule alennusmyynnistä. Kyttäsin sitä jo -30% alessa, mutta kotiutin vasta -60% alennuksella.

...garment buy

Sand beige wool cashmere knit I found on sale 60% off.



... leffa

La la Land. Viihdyttävä vanhan ajan Hollywood-spektaakkeli, mutta ei silti ehkä ihan 14 Oscarin arvoinen.



...movie

La La Land. A great Hollywood spectacle, but maybe not worth of all the 14 Oscars it's nominated for.

...musiikki

Samaisen La La Landin soundtrackia olen pyöritellyt töissä taustamusiikkina

...music

La La Landf soundtrack has been plaing on the background at work on several days



hygge, hyvä elämä, kirja, tanskalainen elämäntapa, meik wiking
... kirja

Meik Wikingin Hygge, jossa avataan rennon kotoista tanskalaista elämäntapaa viihdyttävästi. Kateellisena olen seurannut muiden listoja 1-2 kirjasta viikossa. Itse jaksan lukea muutaman sivun ennen kuin silmät illalla lupsahtavat kiinni. Loma-aikoina lukutahti onneksi kiivaampi.

...book

The book of Hygge by Meik Wiking opens up the cozy, relaxed Danish lifestyle.


juusto, viini, juustotarjotin


... ruokaekstaasi

No Pariisista tuodut juustot! Juustoja saa tietysti Suomestakin, mutta  "kiltti pikku vaimo" tuo aina Pariisista juustoja toivottuna tuliaisena. Matkalaukkuun on aina pakattuna useita normaalia paksumpia minigrip-pusseja ihan tätä tarkoitusta varten.

...food extacy

Cheeses I brought from Paris. Not that we cannot buy cheese in Helsinki, but I know how happy they make Husband. I just needed to pack them tightly in my suitcase.

... tanssilattia

Kotona saatan improvisoida hellan edessä kokkaillessani mutta milloinkohan olisin viimeksi tanssinut kunnolla?...

...dance floor

I improvise once in a while in front of the stow while cooking, but cannot remember when I danced for real...



pariisi, matkailu, 5arr
... matka

Pariisin messumatka, josta kotiuduin torstaina. Työtä, ei huvia, mutta ihan hyvä matka.

...trip

My 44th business trip to Paris fairs

App, sovellus

... lempiappi (applikaatio)

Lempiappi on Siipan isä Caj... Jaa, eikun siis sovellus -Sonyn Play memories, jolla saan siirrettyä kamerasra kuvia puhelimeen tai tabletille. En ota puhelimella oikeastaan ollenkaan kuvia ja viimein siirtyminen Windowsista Androidiin niin puhelimessa kuin tabletissakin mahdollisti kamerassa olevan wifi-yhteyden hyödyntämisen. Kakkosena tulee Snapseed, jolla editoin puhelimeen siirrettyjä kuvia. Blogipostausten kuvat käsittelen kyllä edelleen pääsääntöisesti läppärillä PhotoScapella.

...favorite app

Immdly when I changed from Windows phone to Android, I installed Sony's Play memories to get photos from my camera to phone and installed also Snapseed for quick photo editing. Blog photos I mainly still edit with PhotoScape on my laptop.


Kurkkusuihke, kurkkukipu






...arjen pelastaja

Vogelin Enchinacea-suihke*, jolla olen saanut alkavan kurkkukivun karkotettua. En ole ollut flunssassa muutamaan vuoteen, mutta messumatkan jälkeen kurkkua alkoi ikävästi kuivata ja kutitella. Echinacea kurkkusuihkeella voi myös torjua kurkkukipua ja flunssaa etukäteen, mutta messumatkan kiireessä unohtelin suihkautella kurkkua muutamaa kertaa lukuun ottamatta, vaikka pullo pyörikin laukun pohjalla mukana - kuten kuluneesta ulkonäöstä huomaa. Jo päivässä sain kurkun taas miltei normaaliksi, vaikka yleensä kurkkukipu on ollut vasta alkusoittoa jopa parin viikon yskälle ja flunssalle. Jospa tauti pysyisi nyt pois.

...everyday saver

Vogel's Echinacea spreay cured my sore throat. I forgot to use the spray at the faris and the day after coming back home I could feel the cactus in my throat. I started to spray several times a day and it seems like the starting flu went away.


... tv-sarja

Telkkarista ei tule enää oikeastaa juurikaan katsottavaa, mutta Netflixin The Crown tuli ahmittua kolmen illan maratonina. Siitä on kuulemma viisi uutta kautta suunnitteilla.

...TV show

Don't watch TV much anymore, not even Netflix. I had a month of Netflix in January and watched the first season of The Crown in few nights. That I enjoyed, the Brits know how to make grand epoque.

... lähetetty sms

"Vitosen ovella. Nyt on jo kiire" Viesti työnantajalle. Seisoin messuhallin ovella 1½ h ennen lentokoneen lähtöä käyden hieman kuumana. Vielä piti kävellä asemalla, mennä junalla kentälle ja luovuttaa laukku. Kerettiin silti.


...sent SMS

"By the door of hall five. It's getting late!" Waiting for my employer at the fairs in Paris. We had 1 1/2 h for our flight, a short walk to train, 10 min train trip to the airport, a 1/2 km walk there and baggage drop. I hate to rush to the airport, but somehow we managed.

... googletus

Googletan päivittäin lukemattomia kertoja niin työasioissa, blogia varten faktoja tarkistellessa tai ihan vain utelaisuudesta. Telkkaria (=Netflixiä) katsoessa saatan miettiä mistä joku näyttelijä on tuttu tai vanhempia sarjoja/leffoja katsoessa mietin mitähän tälle näyttelijälle on tapahtunut. Googlaan sarjan nimen ja jonkun nimeltä mainitun hahmon nimen sarjasta, jotta saan selville mikä jakso on kyseessä. Jakson nimen perusteella löydän Imdb.comista jakson näyttelijäluettelon ja näyttelijän kuvaa klikkaamalla hänen filmografiansa eli kaikki näyttelijän/ohjaajan/spiikkaajan/dubbaajan työt... Ja taas olen kärryillä.

...googling


I use google all the time. Especially when watching TV (Netflix) I google actors and actresses, ending in Imbd.com to see their filmography; in which movies have they been previosly been on or have they worked since this film.

... kyyneleet

Eräs bisnestuttu kertoi tyttärensä kuolleen viime syksynä. Oli vaikea pidätellä kyyneleitä

...tears

A business acquaintance told her daughter had died last fall. It was hard for both of us to hold back the tears.





matto, sisustus


... oivallus

Käydessäni ystävämme äidin kuolinpesää katsomassa ajatus harkituista ostoksista ja tavaran vähenemisestä syveni taas. Elämä on lyhyt, sitä ei tarvitsisi käyttää vain tavaran haalimiseen. Lähdimme paikalta tosin käsin solmittu matto kainalossa ja parin venäläisemigrantin aikoinaan Pietarista mukanaan tuoman pienen lasiesineen kanssa... Eli ei minusta kunnon konmarittajaa taida kuitenkaan tulla.

...realization

Mother of a friend passed away a while ago. We visited her apartment and while looking at all the stuff there I once again thought of getting rid of many things at home and buying less. Well, we left there with a hand woven rug and few antique glass items.

Trendiväri, romanttinen muoti

... muotielämys

Pariisin Texworld- ja Premiere Vision-messilla kevään 2018 trendeistä erottuivat selvästi erilaiset kukkakirjailut, kolmiulotteiset kukat ja pastellivärit. Ensi vuoden kevät tulee olemaan melko romanttinen.


...fashion experience

At Texworld and Premiere Vision fairs in Paris spring 2018 trends were full of flowers, embroideries and pastel colors. It will be a romantic spring fashionwise.

... kauneudenhoito-måste

Kasvoöljyt, etenkin näin talvella. Nyt käytössä on Aubreyn Rosa Mosqueta rose hip seed-luomuruusunmarjaöljy. Lisään kuivimpina pakkaspäivinä myös pisaran öljyä päivävoiteen joukkoon.

...beauty must

I nowadays use oil instead of night cream and on the dryest days add a drop in my day cream as well. At the moment I use Aubrey's Rosa Mosqueta rose hip seed organic oil.



Samppanja, brunssi, ruinart, hong kong

... juoma

Vesi, tuo elämän eliksiiri, jota kuluu vähintään pari litraa päivässä . Pidän työpöydällä aina vesipulloa, jotta vettä tulisi juotua tarpeeksi.

Vaihtoehtona mielessä olevasta juomasta on myös Ruinartin samppanja, jota juotiin Ravintola Walterissa ruokailun aluksi pari viikkoa sitten. Samalla muisteltiin Hongkongin vappulounasta jonka hintaan sisältyi vapaasti tarjoiltua Ruinartia.

...beverage

Water, the elixir of life that I drink st least two liters of day.

A good but rare alternative is  champagne. At a recent dinner at restaurant Werner we had glasses of Ruinart and talked aboutLast May day when we had a brunch in Honkong with free flow Ruinart.

* saatu testiin blogin kautta - press sample

Luonnonkosmetiikkaa matkalle mukaan | Natural travel cosmetics

Taas on aika pakkailla työmatkalle. Testiin saamani, kätevän kokoiset Tabitha James Kraanin matkakokoinen kuivashampoo* ja Hynt beautyn kokeilusetti savipohjaisista meikkituotteista* lähtevät mukaan huomenna alkavalle messumatkalle Pariisiin.

Olen kokeillut molempia jo kotona ja testannut niiden kestoa pitkinä työpäivinä, sillä matkalle en halua ottaa mukaan tuotteita, joiden toimimisesta omalla iholla ja/tai hiuksissa en ole varma. Kesken pitkien messupäivien ei haihtuneen meikin tai lässähtäneiden hiuksien korjailuun ole pahemmin aikaa.




Kuivashampoo, luomukuivashampoo, luomukosmetiikka

Välillä reissussa aamulla huomaa, että hiukset ovat vähän siltä ja väliltä-tilassa. Eivät likaiset, mutta eivät ihan kuohkeimmillaankaan. Kiire on tietysti kova, kun ennen kahdeksan lähtöä junalle pitäisi valmistautua päivään ja vastata puolen yön jälkeen toisilta aikavyöhykkeiltä tulleisiin sähköposteihin ja käydä aamiaisellakin. Kuivashampoo tulee tässä välillä apuun, sillä saa raikastettua päiväksi hiukset ja venytettyä pesua iltaan asti.

Vaaleiden hiusten Tabitha James Kraanin kuivasampoossa -löytyy myös toinen tummille hiuksille-puhdistavaa tehoa antavat orgaaninen kastanjajauhe, sertifioitu orgaaninen tapiocajauhe ja luonnollinen natriumbikarbonaatti. Hoitavina aineina on kasvien ainesosia, mm. raunioyrttiä, takiaista ja valkoista teetä. Sampoo tasapainottaa talin eritystä ja rauhoittaa päänahkaa. Kullan värinen pullo on ylellisen näköinen, kauniilla pakkauksilla saa kivan luksuksen ripauksen kiireiseenkin aamuun. Tuote myös tekee  mitä lupaa ja kuohkeuttaa mukavasti hiukset.

Kampaajalle täytyy päästä aika pian reissun jälkeen. Olen ollut hyvin tyytyväinen hiusteni värjättyyn/sävytettyyn/raidoitettuun sävyyn viime vuosina, mutta viime kerralla sävystä tuli liian vaalea ja kellertävä. Haluan sävyn taas vähän viileämmäksi ja monisävyisemmäksi.



Luomukosmetiikka, Meikkipuuteri

Hynt cosmeticsin kokeilupakkauksessa on kaksi vegaanista Velluto Pure Powder Foundation meikkipohjaa sävyissä light beige ja medium beige -näitä voi käyttää erikseen tai sekoitella omaan ihonväriin parhaiten sopivan sävyn, Duet Perfecting concealer-peitevoide, Finale Finishing-viimeistelypuuteri, Lumiere Radiance Boosting Powder-korostuspuuteri ja vegaaninen Mini Flat Top Brush-sivellin. Nyt olen käyttänyt ihon vaalealle talvisävylle istuvaa vaaleampaa meikkipohjaa, kun iho saa keväämmällä hieman väriä, vaaleaa ja medium-sävyä voi sekoitella keskenään.

Savipohjaiset tuotteet ovat tunnultaan aika lailla mineraalimeikkienkaltaisia, en ole mineraalimeikkejä käyttänyt vähän aikaan, joten etenkin meikkipohjan levittäminen oli alkuun tarkkuutta vaativaa, mutta lopputuloksesta tuli kuin tulikin kauniin tasainen. Suosikkini Hyntin tuotteista on todella riittoisa peiteväri. Hyvin peittävästä väristä riittää kevyt sipaisu, väri pysyy hyvin, eikä peittävyydestään huolimatta pakkaudu juonteisiin.

Onneksi vilkaisin juuri sääsovellusta puhelimesta - täytyykin vaihtaa ne kaikkein lämpimimmät vaatteet vähän kevyempiin. Pariisiin on nimittäin luvattu kymmentä lämpöastetta.

Mitkä ovat sinun must-kosmetiikkatuotteitasi matkoille mukaan?


*saatu testiin blogin kautta

I am leaving for fairs in Paris next week. I'll take travel size Tabitha James Kraan's dry shampoo* for blonde hair and Hynt' beauty's clay based make up products* with me.

I have already tested all at home as I don't want any unpleasant surprises in form of disappeared make up and flat, bad  hair during long days at fair. All work nicely.

Organic dry shampoo for blonde hair keeps hair fresh on those in-between days when hair is not dirty yet, but not just washed anymore. Ans look at that bottle! It gives a touch of luxury on those busy mornings.

In Hynt discovery kit there are vegan products; 2 Pure Powder Foundations, Perfecting Concealer, Finishing Powder, Radiance Boosting Powder and a Vegan Mini Flat Top Brush. All worked well, but I especially love the concealer. It hides imperfections really well with just a light touch.

What are your favorite travel cosmetic products?

*press samples



Tallink Megastarin neitsytmatka | Maiden voyage of Tallink Megastar



Tallinkin uusi Megastar-laiva teki eilen ensimmäisen matkansa* Tallinnaan. Olimme  varustamon kutsumana iloisella 40+ - bloggaajien joukolla mukana. Reissaan usein työasioissa Helsingin ja Tallinnan väliä, uusi raikas laiva on tervetullut työmatkalaisellekin. Megastarissa yhdistyvät rentoutuminen, shoppailu, työnteko ja kulinaariset elämykset.

Tallink's new Megastar ship sailed on Sunday for the first time from Helsinki to Tallinn and back and I was invited to be among the first passengers to see the new ship. I travel often between Helsinki and Tallinn in business, so I was eager to see the fresh new ship.

M/S Megastar is 212 meters long and can accommodate 2800 passengers.The fast ferry will operate between Helsinki and Tallinn in two hours.

I travelled in the Comfort Lounge, but of course I had to walk around the ship to see what it has to offer, eat in one of the seven restaurants and do some shopping. The biggest mall on the Baltic Sea is being built on Tallink’s Megastar. The area of Traveller's Superstore is 2 800m2. My first impressions below.


lounge, matkailu, laivamatka

lounge, laiva, matkailu
 lounge, laiva, matkailu



Aloitimme matkan mukavassa Comfort Loungessa, johon meille oli varattuna maukkaista pikkupaloja. Laivalla on myös liikematkailijoille suunnattu business lounge, jossa lipun hintaan kuuluu myös ateria hyvän näköisestä seisovasta pöydästä.





sisustus, matkailu, laiva

laiva, matkailu, sisustus

laiva, valaisin


Erityisellä ilolla huomioin, että pistorasioita ja mukavia istuimia oli runsaasti. Teen töitä laivalla mennen tullen ja vanhojen laivojen kovat tai oudon matalat tuolit ovat olleet usein aika epämukavia. Megastarissa i
stumapaikkoja on hulppeat 2800, laivalta löytyy seitsemän erityyppistä ravintolaa ja kahvilaa.
Turussa Meyerin telakalla rakennettu dSign Vertti Kivi & Co:n suunnitteleman Megastarin toteutuksessa on hyödynnetty suomalaista osaamista ja suunnittelussa kuunneltu matkustajien toiveita.

Matkan aikana kuulimme Megastaria suunnitelleiden Samuli Hintikan sekä Vertti Kiven ajatuksia ja tunnelmia laivasta. Suunnittelussa on lähdetty ajatuksesta saada matkustajat laivalla odottelun sijasta seikkailemaan laivalla ja kokemaan löytämisen iloa. Laivaan on luotu erityyppisiä keidasmaisia tiloja ja pitkiä, houkuttelevia näkymiä, jotka johdattavat tunnelmasta ja ravintolasta toiseen. Laivalla on panostettu valaistukseen ja ainutlaatuisista merinäkymistämmekin on otettu kaikki irti. Sisustuksessa on uniikkeja design-elementtejä ja tunnettujen nimivalmistajien huipputuotteita.


laiva, komentosilta


Kävimme toki tutustumassa laivan eri tiloihin komentosillasta loungeihin ja kauppoihin. Komentosillalta ei löydy valtavaa ruoria, vaan laivaa ohjataan modernin tekniikan avulla.




laiva, kauppa

laiva, kauppa, ruokaostokset


Pienempiä kauppapisteitä on loungeissa ja ravintoloissa sekä yläautokannen yhteydessä. Laivan ylpeys on 2800 m2 Traveller Superstore jossa olisi vierähtänyt pidempikin tovi.


hedelmäsalaatti, ravintola, pikaruoka

laiva, ravintola, hedelmät



ravintola, laiva


ravintola, laiva, sisustus


ravintola, laiva, sisustus


ravintola, buffet, laiva





matti jämsen, ravintola, laiva, menu






idkuva, ravintola, laivapunaviini, viini, tallink megastarRavintolat oli sisustettu viihtyisästi ja ne olivat mukavan avaria. Kävimme katsastamassa eri ravintoloita Sea pubista Delight Buffetiin, päädyimme lopuksi syömään rauhallisessa, neutraalein sävyin sisutetussa Captain's table a la carte-ravintolassa. Nopeamman ruokailun paikatkin olivat tyylikkäitä ja saatavilla oli raikkaan näköisiä annoksia, vaikkapa tuoretta hedelmäsalaatti.

Alkuruoaksi valitsin viereisen Delight Buffetin alkuruokapöydän ja pääruoaksi valitsin Matti Jämsenin suunnittelemasta menusta ankanrintaa.

Kahden tunnin matkalle Helsingin ja Tallinnan välillä löytyy siis paljon tekemistä ja näkemistä joka makuun. Vakimatkustajankin reissut tulevat sujumaan paljon viihtyisämmin.

Katso kaikki kaikki matkapostaukset


*Matkan tarjosi Tallink Silja