Paahdettu voi | Toasted butter

 



Synttäri-illallisella ravintola Oxissa leivän kanssa tuotiin fenkolilla maustettua paahdettua voita, johon ihastuin. Paahdettu voi taitaa olla nyt nosteessa, sitä oli nimellä karamellisoitu voi oli myös tallinnalaisen Ö-ravintolan annoksessa Taste of Helsingissä. Keittiössäni on yleensä enemmän öljy käytössä kuin voi, mutta joskus voisin kokeilla kastikettakin, jossa on paahdettua voita.

Appeni ja hänen kaksoissiskonsa yhteisille 150-vuotissynttäreille leivoin pataleipää ja sen lisukkeeksi tein myös paahdettua voita. Paahdetussa voissa on karamellisoitunut maku, fenkoli antaa sille oman jännittävän lisävivahteensa. Voin koristeeksi vielä ruusunterälehtisilppua. Itse kerään laajalle levinneen kurtturuusun kukkia läheisiltä puhtailta, lannoittamattomilta joutomailta.

Juhlia seuraavana aamuna voita siveltiin vielä hedelmä-pähkinäleipäviipaleille. Seuraavaksi aion tehdä voita juhannukseksi saaristolaisleivän seuraksi.


Paahdettu voi

200 g huoneenlämpöistä voita
1 tl jauhettuja fenkolinsiemeniä
1 rl ruusunterälehtisilppua

Jaa voi kahteen osaan, ruskista kattilassa 100 g voista. Lisää fenkolinsiemenet ruskistamisen loppuvaiheessa. Anna ruskistuneen voi jäähtyä, sekoita sitten se loppuun voista. Vatkaa voiseos kuohkeaksi, sekoita vatkauksen jälkeen ruusunterälehtisilppu voin joukkoon. Siirrä jääkaappiin. Tarjoa hieman pehmenneenä hyvän leivän kanssa.



On our birthday dinner at restaurant Ox we were served delicious fennel flavored roasted butter with bread. For my father in law's and her twin sister's  150 year birthday party I baked no knead bread made also a side dish of toasted butter. Toasted in butter has caramellized flavor, fennel gives it an exciting twist. Toasted, caramelized butter seems to be trendy, also Estonia restaurant Ö had it in a dish at Taste of Helsinki last week. I garnishde butter also with rose petal chop.

The morning after the party, we did spread butter on fruit and nut bread slices.


Toasted butter

200 g butter at room temperature

1 teaspoon ground fennel seeds
1 tablespoon of rose petal chopped

Share butter in two parts, fry 100 g of butter, don't let burn. Add fennel at the final stage of browning . Let browned butter cool to room temperaturer, then mix with it the rest of the butter.

Whisk until creamy, stir in after whisking chopped rose petals. Keep in  the refrigerator. Serve slightly softened.



Taste of Helsinki 2016 vol 2

Eilen olin Electroluxin kutsumana Taste of Helsingissä. Siipalle tuli äkkilähtö töihin, joten otin Marjon avecikseni. Sää oli valitettavasti vain huonontunut torstaista. Kävin ostamassa tuulen pitävän sadetakin iltapäivällä, vedin saappaat jalkaan ja olin valmis festareille!

Electrolux tarjosi viinit ja ehdinpä napata toiseksi viimeisen annoksen heidän teltassaan. Annos oli Sinnen bbq-kana, joka oli myös yksi Sinnen tapahtumassa myymistä annoksistakin.

I was at Taste of Helsinki again yesterday, this time invited by Electrolux. Husband had to go to work, so Marjo was my avec.






Electroluxin tarjoaman sinne annoksen jälkeen minä söin Askin hiillostettu luomusalaattia muikunmädin kera, Marjo valitsi luomupossua.




From Ask I chose grilled sald with roe and Marjo bought pork with parsnip.








Minä otin Hellan ja huoneen Glaseerattua possunniskaa ja rapeaa korvaa, herkullista, mutta jäin kaipaamaan  hieman lisää sitä rapsakkuutta. Marjon possu oli  Grönin suolapossua.

Our next dishes were tender pork.





Tallinnalaisen Ö:n annoksessa oli suolakuoressa kypsennettyä luomuselleriä; karamellisoitua voita, herakastiketta ja sellerin lehtiä rapsakkaa suolaisuutta ja pehmeää aavistuksen makeaa voita maittavassa liitossa. Karamellisoidussa voissa on herkullinen maku ja se taitaakin olla pienessä nosteessa nyt, sillä olen maistanut sitä muuallakin. Aiemman ravintolavierailun inspiroima resepti tulossa blogiin ensi viikolla.

Ö restoran served salt baked organic celeria in caramelized butter and whey sauce. Caramelized butter is delicious, a recipe inspired by earlier visit to another restaurant will come in the blog within next days.






 Avajaisissa juotiin André Clouetin samppanjaa, Electrolux tarjosi lauantaina mm. Kung Fu Girlä ja  The Velvet Deviliä.






Osallistuin illan aikana myös  Electroluxin Chef's secrets-kokkikouluun. Olin pressissä tehnyt jo kerran samaisen kylmäsavulohitartarin, joten sain sen parini kanssa valmiiksi ripeästi. 

I attended Electrolux's Chef's secrets cooking class during the night. At the launch event I hade prepared the same salmon tartar already once, so I and my pair got the dish ready in minutes. 








Jälkkäriosastolta maistelimme  Hella ja Huoneen herukkaa, Sinnen haudutettua raparperia ja Grönin raikkaan alkukesäistä kuusenkerkkäjäädykettä. Kaikkki olivat herkullisia, Grönin jäädyke oli jännittävimmän makuinen, mutta voiton vei kuitenkin edelleen Kolmos3n Kesäinen sekamelska. Sitä oli pakko maistaa vielä kerran.



Taste of Helsingissä on vielä tänään sunnuntaina loistava lounastarjoilut, säänkin pitäisi (ehkä) olla jo parempi tänään j akatoksia, paviljonkeja sekä telttoja riittää kuivana pysymiseen. Menkää ihmiset herkuttelemaan! Näin kattavaa laaturavintoloiden tarjontaa kannattaa käydä testaamassa.


We tasted currant, rhubarb and spruce shoot dessert, all delicoipous, but winner for me was Kolmon3n's summer mess.

Weather should be getting better today: Taste of Helsinki is serving lunch still today. What a great way to spend Sunday afternoon.




Yksisarvisia ja sateenkaaria Taste of Helsingissä | Mindblowing Taste of Helsinki


Sää ei suosinut suunnatessamme eilen illalla Taste of Helsingin avajaisiin* Siipan kanssa. Samppanjalasi kädessä ja herkkuja lautasella sade ei kuitenkaan haitannut. Kumisaappaat olivat kuitenkin kovaa valuttaa kulkiessamme telttojen väliä festivaalialueella.

Taste of Helsinki food festival* started yesterday in rain. Bad weather did not bother us, delicious food and Champagne made living easy.


 Bistro O Matin haukiburger -vol 2- noussee aiempien vuosien tapaan yhdeksi festivaalikansan suosikiksi.

 Bistro O Mat's Pike burger will be one of the top three dishes in Taste of Helsinki 2016.



 Kolmon3n oli myös käyttänyt haukea, sitä oli ihanassa rapsakassa tempurassa. Pääruokana ravintola tarjoili kirsikkasavustettua härän kylkeä.


Kolmon3n had also used pike; it was served in tempura with pickled cucumber and horseradish sour cream

Their main dish was cherry smoked rib of beef, potato and red onion


Murulta maistelimme nimikkoannosta, valikoituja leikkeleitä


Muru's signature dish was charcuterie selection





Pastorin Chipirones-mustekala-annos oli rapean ja sopivan tulisen yhdistelmä.

Pastor's Chipirones combined crispy octopus and fermented chili.


Tallinnalaisen Ö:n Saarenmaan hirvi suli suussa, lautanen näytti taiteelliselta vielä huolellisesti kaavittunakin.


Restaurant Ö came from Tallinn, Estonia. Their Saarenmaa elk melted in my mouth









Viinejä oli tarjolla usealta toimittajalta. Maistelimme muutamia kiinnostavia uusia tuttavuuksia.

Wine selection was wide.



Pankin räjäytti kuitenkin lopuksi syömämme Kolmos3n Sekamelska ja sen parina nautittu Sukulan viinipisteen Braida Brachetto d'Acqui. Mikä makupari! Siipan mukaan yhdistelmä vei johonkin mystiseen paikkaan, jossa oli yksisarvisia ja sateenkaaria...

Lauantaina uudestaan. Toivottavasti sää on parempi. Ja jos ei ole, ollaan sitten katosten alla nauttimassa ihanista annoksista.

Our favorite food pairing was Kolmon3n's sweet mess with Braida Brachetto d'Acqui. Husband told the combination took him to a mystic place with unicorns and rainbows...

We'll be back on Saturday. Hope weather will be more in our favor.














*Pääsyliput, alkujuoman ja 10 markkaa tarjosi Taste of Helsinki




*Entrance, glass of Champagne and 10 marks courtesy by Taste of Helsinki