Pikkujoulutunnelmissa Rossossa | The first pre Christmas party

Yhteistyössä Rosso-ravintolat/HOK Elanto

Olimme pienellä bloggaajajoukolla viettämässä rentoa iltaa ja tutustumassa Rosson upouuteen talviseen menuun tällä viikolla Hakaniemen Rossossa Ympyrätalossa. Ohjelmassa oli tietysti ruokailua, seurustelua ja totta kai, kun bloggaajat kokoontuvat, ruokien kuvausta.







 















 

Rosso on monelle suomalaiselle tuttu niin lounaspaikkana, pizzannälän tyydyttäjänä kuin mutkattomana illallispaikkanakin. Tiia on blogissaan monesti hehkuttanut kotikaupunkinsa Porvoon Rosson pizzoja ja ne ovatkin suosituimpien annosten kärjessä Rossoissa ympäri Suomen. 


Itse olen Rossossa viimeksi tainnut käydä parikymmentä vuotta sitten. Olen tainnut vähän ylenkatsoakin Rossoja ja ajatella ruokien tulevan keskuskeittiöstä, mutta vähän yllätykseksenikin ruoka oli oikein hyvää ja paikan päällä ravintolassa valmistettua.

Vaikka pikkujoulukausi on pyörähtänyt käyntiin, "pikkuisen jouluinen talvimenu" ei ollut kuitenkaan perinteinen jouluruokamenu, vaan italialaishenkinen.

Iloisen iltamme  ruokailu alkoi modernisoidun raikkaalla retrococktailla, Sunrise hamalta 80-luvulta oli tuotu tähän  päivään maustamalla se sitruunaisella Limoncello-liköörillä. Ruokailun aloittivat kylmäsavulohitartar, balsamico ja paahdettu Maalahden limppu. Lohitartarin jälkeen pöytään kannettiin yllätyksenä "väliruoaksi" kolmen pikku annoksen antipastolajitelmia; paistettua vuohenjuuustoa, lohta ja
ilmakuivattua kinkkua.

Pääruoaksi valitsin mehevää mediumiksi paistettua gorgonzolahärkää  punajuurien ja lohkoperunoiden kera, osa seurueestamme söi ilmakuivattuun kinkkuun käärittyä kuhaa Romana, risoton kanssa tarjoiltuna. Aterian päätteeksi valitsimme kahden annoksen väliltä; lämmin suklaakakku-jäätelöannos ja valkosuklaapannacotta mansikkakastikkeen kanssa. Molemmat kuulostivat hyviltä. Kuitenkin jos listalla on suklaata, pystyn harvoin vastustamaan sitä ja niinpä kallistuin -taas- suklaaseen.

Ruokien kanssa nautimme ruokiin soveltuvia italialaisia viinejä uudelta viinilistalta; raikkaan hapokasta Colonnara Cuprese-valkoviiniä Verdicchio-rypäleistä ja mehevän hilloista Verrocchio Valpolicella Superiore Ripassoa.


Rosson pikkuisen jouluinen talvimenu on voimassa 8.1.2017 asti.





Rosso Ympyrätalo Siltasaarenkatu 18–20



In collaboration 40+ -blogit | HOK Elanto

I and a group of bloggers got together at Rosso Hakaniemi to test a their brand new winter menu;


Cold-smoked salmon tartar with roasted Maalahti sweet rye bread and balsamico



Pesto-seasoned pike-perch wrapped in air-dried ham and lemon risotto                                        


Beef tenderloin with gorgonzola sauce, beetroot and potato wedges                                        


White chocolate panna cotta and strawberry sauce

As usual in a blogger group; a fun & lively night with photography, eating well and talking




                                                                                                      


Pariisin ruokamarkkinoilla | Paris food markets

Monien pariisilaisten viikonloppuohjelmaan kuuluvat olennaisesti ostokset ruokamarkkinoilla. 

Ruokaostoksia voi tehdä  kadulla, jossa herkku- ja ruokakauppojen tarjonta levittäytyy kadulle asti, jokaviikkoisilla ruokatoreilla tai tietyn alueen herkkuja esittelevillä ruokamarkkinoilla.


Food shopping at the marchés is essential part of many Parisian's weekend. There are streets lined with various food shops, weekly markets and seasonal markets serving food products from a certain area.














Rue Mouffetardilla 5. kaupunginosassa on ruokakauppoja leipuriliikkeistä lihakauppoihin, kadulta löytyy myös paljon ravintoloita, juusto- ja lihakauppoja, jäätelöpuoti, Dammann Frerés-teekauppa jne.

Aamiaisella kävimme Rue Mouffetardilla pienessä La Salle a Manger-ravintolassa. Luulimme, että Vitalite-aamiainen oli jonkinlainen terveysaamiainen, mutta pöytään kannettiinkin, erilaisia suklaalevitteitä, nutellaa, hilloa, croisantteja ja patonkia. No, kuului aamiaiseen myös pieni hedelmäsalaattikin.


Rue Mouffetard on 5th arr is lined with food shops; there are bakers, butchers, ice cream shops, cheese mongers, fish mongers, a tea shop, restaurants and cafes.

We had a breakfast on Sunday at in small restaurant La Salle a Manger on rue Mouffetard. We thought Vitalite breakfast would be an healthy option, but our waitress loaded the small table with chocolate spreads, Nutella, jams, croissants and baquettes. Well, there were small fruit salads as well...




Rue Mouffetard, 75005 Paris












Kivenheiton päässä Rue Mouffetardilta on pikku aukiolla Marché Monge keskiviikkoisin, perjantaisin ja sunnuntaisin n. puoli kolmeen asti. Kivan kompaktilla torilla on erilaisten ruokien lisäksi mm. kukkia, torikasseja, huiveja ja lompakoita. Ostimme torilta ruokatuliaisten lisäksi minulle hyvän nahkalompakon edullisesti sen varastetun tilalle.


On Place Monge, few blocks from Rue Mouffetard, there is a food market on Wednesdays, Fridays and Sundays until abt 2.30 pm. Besides food, there are vbendors for market baskets, scarves and wallets. We bought sausages, cheese and a new wallet to replace the stolen one.


Place Monge, 75005 Paris























e .
Seinen vasemmalla rannalla -vastapäätä Notre Damen kirkkoa- järjestetään Lounais-Ranskan ruokamarkkinat syksyisin. Markkinat ovat ajoittuneet aina siihen viikonloppuun kun olen syyskuussa Pariisissa. Ensimmäisen kerran osuin markkinoille ihan sattumalta, myöhemmin olen aina tarkistanut ovatko markkinat juuri silloin kun olen kaupungissa.

Lounais-Ranskan ruokatuottajat myyvät ja maistattavat herkkujaan. Paitsi makkaroita, pateita, makeisia, viinejä, mehuja jne. mukaan ostettavaksi. Tarjolla oli myös herkkulautasia ja viiniä paikan päällä nautittavaksi muutaman eron hintaan. Olimme juuri jakamassa leikkelelautasellista kun bongasimme Ranskan presidentin vierailemassa markkinoilla.

Kaupungissa on lukuisia muitakin ruokamarkkinoita, mm. Enfants Rouges ja Bastille, mutta yhden viikonlopun aikana ei ehdi jokaiselle. Nämä markkinat antavat kuitenkin jonkinlaisen läpileikkauksen Pariisin ruokamarkkinatarjonnasta.


There is a farmer's market of South West France's producers every September in Paris on Left bank across Seine from Notre Dame. It is always at the same weekend I am in Paris. The first time I just happened to pass it,  but now I always check in advance if it is still held the same weekend.


There are bands, food, wine and lots of goodies to buy home.

We were just sharing a plate of cold cuts when we ntoed that president of France was visiting the same market.

There are also lots of other food markets in Paris, Enfant Rouges nd Bastille among others, but one weekend isn't unfortunately long enough for all of them.



Les marchés flottants du Sud-Ouest à Paris, quais de Montebello et de la Tournelle, 75005 Paris

The blog awards Finland 2016



Yksi blogimaailman kuumimpia tilaisuuksia -The Blog Awards Finland 2016- järjestettiin eilen. Marjo oli ehdolla Lifestyle-kategoriassa Mustana Hevosena. Olen välillä "blogimentoroinut" häntä joissain bloggaamiseen liittyvissä teknisissä kiemuroissa, joten pääsin hänen avecikseen gaalaan.















 
 


Asukeskustelut kävivät kuumina kun tapasin viime viikolla muutamia muitakin gaalaan osallistuvia. Oma vastaukseni asukyselyihin oli tosin "Ööh, no varmaan sen saman mustan luottomekon johon olen sananmukaisesti pukeutunut hautajaisista syntymäpäiväjuhliin. Mutta on mulla uudet korkkarit!" Sillä pikkumustalla suuntasin siis näihinkin juhliin.


Töissä laittautuminen on aina haastavaa. Pitäisi osata irrottautua töistä ajoissa, sulkea kone, olla vastaamatta puhelimeen ja etenkin häätää kollegat hämmästelemättä. Siispä pidin etäpäivän, tiukoille meni silti vaikka olin suunnitellut rauhassa naputtelevani konetta naamio kasvoilla ja paplarit päässä, neljältä sulkevani koneen ja siirtyväni meikkaamaan ollakseni hyvissä ajoin valmis. Todellisuudessa hätäpäissäni väänsin papiljotit päähän neljän jälkeen ja vastailin viimeisiin sähköposteihin puoli kuudelta. Marjon soitellessa vähän ennen kuutta olevansa jo odottamassa minua ripustelin vielä pikkumusta päällä pyykkejä. Vartin yli kuusi kuitenkin kopistelin korkeissa koroissani juhliin Marjon kanssa.

Marjo ei valitettavasti lopulta päässyt palkinnoille, mutta jo huomioiminen kovassa seurassa on palkinto sinänsä! Ilta oli mukava ja tilaisuus tyylikkäästi järjestetty (mm. Cliniquen huulipunabaari, jossa syödessä haihtuneiden huulipunien tilalla sai uudet mattasävyt). Aika lensi hetkessä, kun tapasimme monia bloggaajakavereita ja muita blogikuvioissa tutuksi tulleita. Ruokapöytään kipaisimme ensimmäisten joukossa, jotta ehdimme vähän kuvailla annoksia ja tietysti syödäkin. Ruokana oli modernisoitua retroruokaa; mm. haukiburgeria, lohitikkareita mummonkurkkushotin kanssa ja omenavispipuuroa.


Attended The blog awards Finland 2016 with my Friend Marjo, who was nominated as "black horse". In th eend she did not win awards, but we had a fun night.