Viisi viikon varrelta

Kukkivista puista on siirrytty jo pionien aikaan. Hellelukemiin ei olla päästy, mutta kesäisen viikon varrelle on mahtunut kaikenlaista mukavaa.


Pioni, kesäkukka, puutarhA

Pioni, kesäkukka, puutarhA

Pioni, kesäkukka, puutarhA

Pioni, kesäkukka, puutarhA

Kotipihan pionit ovat kukassa runsaina, painavina kukkina. Talojen seinustoille on istutettu eri lajikkeita valkoisia, fuksian värisiä ja vaaleanpunaisia pioneita. Pioni on mielestäni yksi kauneimpia kesäkukkia. 


Lierac, kosmetiikka

Ranskalainen Lierac-apteekkikosmetiikkasarja esitteli uutta kohottavaa ja kiinteyttävää Lift Integral-sarjaa aikuisella iholle Palacessa*. Sarja on tulossa vasta syksyllä myyntiin, blogissa siis lisää kunhan olen päässyt kunnolla testaamaan tuotteita kesän aikana.


Fazer, ladies who lunch
Palacessa oli useita tuttuja samassa tilaisuudessa. Minä, Tuula, Pia ja Maarit lähdimme vielä kahville Fasulle. Ihana raparperileivos ja jäälatte sekä vilkas keskustelu kruunasivat mukavan iltapäivän. Keskustelunaiheet vaihtelivat kosmetiikasta somekäyttäytymiseen ja politiikasta ihmissuhteisiin.



silja line, mocktail

silja line, mocktail



Silja Line esitteli uuden mocktaillistan kuluneella viikolla*. Mocktailien eli alkoholittomien cocktailien suosio on jo pidempään ollut vahvassa nousussa, alkoholittomilta juomilta odotetaan makua ja näköä kuten normicocktaileiltakin. Silja on vastannut kysyntään kattavalla mocktaillistalla ja tarjoamalla mocktailien lisäksi erilaisia raikkaita juomia kombuchasta tuorepuristettuihin luomumehuihin. Saimme itsekin harjoitella mocktailin tekoa.


Taste of Helsinki 2018




Taste of Helsinki

Taste of Helsinki

Taste of Helsinki


Viikon ja yksi kesän kohokohtia on ollut Taste of Helsinki. Pääsin tänä kesänä kaupallisessa yhteistyössä maistelemaan monia annoksia jo etukäteen ja eilen olimme Taste of Helsingin aurinkoisella picnicillä Siipan kanssa useamman tunnin, tapasimme tuttuja, söimme huippuravintoloiden upeita annoksia ja maistelimme viinejä.  Taste of Helsinki tarjoaa vielä tänään lounaskattaksen Finlandiatalon takana, Töölönlahden puistossa.

Tänään nautitaan vielä auringosta, juhannukselle onkin sitten jo luvattu epävakaisempaa. Täytyy vain ajatella, että luonto on kaivannut sadetta pitkään ja on hyvä, jos vettä nyt saadaan.

Mukavaa juhannusviikkoa kaikille, joko lomat lähenevät?

*kutsut blogin kautta

Taste of Helsinki 2018 on alkanut


Kaupallinen yhteistyö Taste of Helsinki

Taste of Helsinki 2018 -ruokafestivaalin ensimmäinen päivä oli eilen. Kiiruhdin suoraan töistä Siipan kanssa seitsemättä kertaa järjestettävälle kulinaristisen tapahtuman iltakattaukseen, joka jatkuu sunnuntaihin 17.6. asti nyt uudessa paikassa, Töölönlahden puistossa, Finlandia-talon takana. Ja tällä(kin) kertaa aurinkoisessa kesäsäässä!


Taste of Helsinki 2018
Taste of Helsinki 2018

Taste of Helsingin tunnelma on aina lämmin ja säänkin on luvattu olevan varsin kivoissa lämpötiloissa viikonlopun läpi.

Mukana on yhdeksän upeaa ravintolaa ja 36 herkullista ruoka-annosta. Taste of Helsinki on ruokailukokemus, jossa voit maistella usean huippuravintolan annoksia kohtuuhinnalla. Odotukset olivat Taste of Helsingin ambassadorien safarikierroksen ja Ragussa myöhemmin syömäni illallisen perusteella korkeammalla kuin koskaan!

Kaikki ravintoloiden annokset löytyvät Taste of Helsingin sivuilta. Perjantaina ja sunnuntaina on kaksi kattausta; 11-15 ja 17-22.30 , sunnuntaina yksi; 12-17

Mukana on yhdeksän kiinnostavaa ravintolaa, seitsemän Helsingistä, yksi Tukholmasta ja yksi Rovaniemeltä.

Chapter on cocktailbaari ja fine dining-ravintola, joka tarjoaa kotimaisista raaka-aineista tehtyjä annoksia, joihin maut haetaan eri puolilta maailmaa samalla hiilijalanjälkeä minimoiden.

Tukholmalaisessa Esperantossa yhdistyvät pohjoisen maaperän parhaat maut japanilaiseen fiktioon. Ravintola tarjoaa nykypäivän nautintoja sekää syvää luontoyhteyttä.

Fabrikin helposti lähestyttävä konsepti perustuu italialaiseen ja ranskalaiseen ruokakulttuuriin ja näiden maiden sekä kotimaisiin laadukkaisiin raaka-aineisiin. 

Garden by Olo on palkitun Olo-ravintolan rennompi takatasku, joka tarjoilee Pohjoismaista à la cartea, maustettuna hitusella Aasiaa.

Latva on tehty ajattomista ja isoista mauista sekä huolella valituista sesongin parhaista raaka-aineista.

Taste of Helsinki 2018, ravintola Nolla

Nolla on Suomen ensimmäinen todellinen hävikkivapaa ravintola, joka keskittyy parhaaseen paikalliseen luomutuotantoon. Nollalta söimme sinivohvelin ja siikaa.


Taste of Helsinki 2018, ravintola Ragu
Ragussa intohimona ovat Italian ruokaperinteet, viinit ja raaka-aineet, ravintola saa myös inspiraatiota skandikeittiön puhtaudesta ja kekseliäisyydestä. Ragun annokset maistelin jo ambassadorien kierroksella toukokuussa, mutta maa-artisokka ja vohveli sekä viiriäisen koivet oli ehdottomati syötävä uudestaan.

Sky Ounasvaaran ruokalista on tunnettu aidoista makuelämyksistä, joiden juuret ovat pohjoisen luonnossa ja Lapin aitoudessa.


Taste of Helsinki 2018, ravintola Wino

Wino on ravintola ja alkuviinibaari Kalliosta, rento ja konstailematon asenne kulkevat käsi kädessä ainutlaatuisen viinivalikoiman sekä laadukkaan bistroruoan kanssa. Winon tartar täytti odotukset, lin kuullut siitä vain hyvää.

Taste of Helsinki 2018
Pitkin iltaa joka keittiössä oli melkoinen hyörinä. Pahempia jonoja ei kuitenkaan näyttänyt muodostuvan, vaikka aurinkoinen sää ja herkullinen ruoka oli houkutellut paikalle runsaasti väkeä.


Mikä nyt on in? Siika, suolaheinä ja villikasvit nousevat päällimmäiseksi, vohveleita löytyy sekä Nollalta että Ragulta ja se "pakollinen" tartarkin löytyy. Makukirjo on laaja. Joinain vuosina usean ravintolan alkuperäisessä menussa on ollut samoja peruskompontteja ja ruokalistoja on jouduttu viilaamaan, jotta tarjontaan saataisiin vaihtelua. Tänä vuonna kaikkien menut menivät läpi sellaisenaan.


Taste of Helsinki 2018

Taste of Helsinki 2018, Viinlinna
Taste of Helsinki 2018, samppanjaViinipaviljongissa on mukana viisi näytteilleasettajaa, joiden valikoimat on suunniteltu yhteensopiviksi ruoka-annosten kanssa. Suosituksia kannattaa rohkeasti kysellä, myös Taste of Helsingin mobiilisovelluksesta löytyvät mm.  suositusviinit joka annokselle.


Taste of Helsinki 2018, stoli

Taste of Helsinki 2018


Taste of Helsinki 2018Taste of Helsinki 2018, ginuine
Tapahtumassa on myös Beer & Beer-olutpiste, samppanjabaari, Stoli-cocktailbaari sekä rento olohuone, jossa voi nauttia skotlantilaisia viskejä. Olohuoneessa on tarjolla myös uutta, raikasta Ginuine-mansikkauutettua giniä.




Taste of Helsinki 2018, electrolux suomi

Taste of Helsingin Electrolux Chef’s Secrets- kokkikoulussa on mahdollista päästä kokkaamaan Suomen Kokkimaajoukkueen jäsenten opastuksella. Paikkoja on rajoitetusti ja kokkikoulu on suosittu, joten heti portista sisään astuttaessa kannattaa varata paikka tähän ilmaiseen kokkauskokemukseen. Olen kahtena vuonna osallistunut hauskaan kokkikouluun ja eilenkin kokkasimme kokkimaajoukkuuen opastuksella Siipan kanssa vihergazpachoa siikacevichen ja uppomunan kanssa. Siippa teki upeat upomunat, tiedänkin kenelle se homma nakitetaan tästä eteenpäin. Resepti tulossa blogiin myöhemmin.


Taste of Helsinki 2018, vanhan porvoon jäätelötehdas

Taste of Helsinki 2018, vanhan porvoon jäätelötehdasJoka ravintolalla on jälkiruoka-annos, lisäksi makenanälkään löytyy Vanhan Porvoon jäätelötehdas, jonka herkullisia jäätelöitä täytyi maistaa.

Taste of Helsinki 2018

Taste of Helsinki 2018
Lapset ovat tapahtumaan tervetulleita aikuisten mukana. Ruoat maksetaan ladattavilla maksukorteilla, aiemmin käytössä olleet "markat" ovat nyt historiaa. Maksukorteille saa ladattua lisää valuuttaa Taste of Helsingin mobiiliapplikaatiolla sekä tapahtuman pankissa ja paikan päällä kiertävän henkilökunnan avulla.

Lauantaina menen Siipan kanssa nautiskelemaan annoksista pitkän kaavan mukaan iltakattaukseen, ehtisimmeköhän yhdessä maistella kaikki loputkin annokset? Keskimäärin yksi festarivieras syö kahdeksan annosta, taitaa mennä meillä yli tuon määrän. Festareihin ja suuriin yleisötapahtumiin yleensä vähän happamasti suhtautuva puolisokin on ihastunut Taste of Helsingin tunnelmaan -ja tietysti ruokiin. Hän merkkasikin tapahtuman kalenteriinsa jo kuukausia sitten. Toivottavasti nähdään lauantaina, tule nykäisemään hihasta jos tunnistat!


Taste_of_Helsinki_2018



Taste of Helsinki 14.-17.6.2018 Töölonlahden puisto

Alkoholia koskevat kommentit joudun poistamaan, muut kommentit tavalliseen tapaan erittäin tervetulleita.

Kesäkurpitsa ruusun terälehtien ja herukanlehtien kanssa

Hesarin kuukausiliitteessä Ingrid Bergmanin hovimestarina työskennellyt Paavo Turtiainen kertoilee tarinoita värikkään uransa varrelta ja kokkailee kunkin kuukauden tarinaan sopivia annoksia.

Kesäkuun kuukausiliitteessä oli resepti kurkuille herukanlehdillä. Kodin läheisellä joutomaalla-joka surukseni jää piakkoin metsämansikoineen ja vadelmapuskineen uudisrakennuksen alle- kasvaa myös villiintynyt herukkapensas. Kävin poimimassa pensaasta ne pienimmät ja pehmeimmät lehdet, läheisestä kurtturuususta poimin vielä muutaman vasta auenneen kukan. Herukkapensaan lehdissäkin on voimakas herukkainen tuoksu ja hyvä makukin. Ruusua ei alkuperäisessä reseptissä ole, mutta ruusun terälehdet sopivat kesällä mielestäni miltei joka ruokaan koristeeksi ja makuakin antamaan. 

Kotona oli kurkkukin, mutta päätin käyttää kurkun sijaan kesäkurpitsaa, jota oli vielä jäljellä edellisen päivän kesäkurpitsapizzan jäljiltä. Keräkurpitsa toimikin reseptissä hyvin.

Näin syntyi oma versioni; kesäkurpitsa ruusun terälehtien ja herukanlehtien kanssa. Raikas lisä vaikka juhannuspöytään.



salaatti, kesäkurpitsa, herukanlehdet

salaatti, kesäkurpitsa, herukanlehdet




salaatti, kesäkurpitsa, herukanlehdet
Kesäkurpitsa ruusun terälehtien ja herukanlehtien kanssa

1 kesäkurpitsa
2 rkl nuoria mustaherukanlehtiä silputtuna
1 dl valkoviinietikkaa
1/4 dl sokeria
3tl suolaa
ripaus valkopippuria
kurtturuusun terälehtiä silputtuna


Leikkaa kesäkurpitsa ohuiksi siivuiksi
Nouki muutama alkukesän lehti mustaviinimarjapensaasta ja silppua pieneksi.
Sekoita lehtisilppu kurkkuihin kulhossa. Tee mausteliemi sekoittamalla valkoviinietikka, sokeri, suola ja valkopippuri. Kaada liemi kesäkurpitsaviipaleiden päälle. Anna maustua jääkaapissa pari tuntia. Valuta enin liemi pois ennen tarjoilua.