Tokyo Free Guide -ilmainen paikallinen opas Tokiossa

Kerroin lyhyesti aiemmassa postauksessa, että meillä oli yksityinen opas Tokiossa yhden päivän ajan.

 

Luin kuukautta ennen matkaa Tripadvisorin Tokio-forumilta Tokyo Free Guide-vapaaehtoisjärjestöstä, joka yhdistää matkailijoita ja paikallisia asukkaita, jotka vapaaehtoisina toimivat matkailijoiden oppaina, ilmaiseksi!

 

Laitoin hakemuksen vetämään ja jo seuraavana päivänä sain Ichirolta sähköpostia.  Oin jo hakemuksessa kertonut, että olemme kiinnostuneet ruoasta,  tokiolaisen tavallisesta arjesta ja vierailuista sellaisilla alueilla, joilla emme ehkä itse tulisi käyneeksi. Vaihdoimme muutaman sähköpostin, Ichiro-san ehdotti videolinkkien kera erilaisia paikkoja ja tekemisiä, joista kokosimme sopivan päiväohjelman.

Ichiro oli sovittuna aamuna hotellissa odottamassa meitä mennessämme aulaan 10 min ennen sovittua aikaa. Pääsimme heti juttuun hyvin. Ichiro on 75-vuotias, mutta hän piti sellaista tahtia yllä, että saimme välillä miltei pistää juoksuksi! Hän kertoi käyneensä koulua vain viisi vuotta ja tehneensä elämäntyönsä Toshiballa koneenkäyttäjänä. Vuotta ennen eläkkeelle jäämistään eli 12 v sitten hän oli päättänyt ryhtyä opiskelemaan englantia kuuntelemalla radiota! Hän puhui oikein kelpo englantia ja kirjoittikin englanniksi hyvin, etenkin kaikki englanninkieliset sanonnat olivat hänelle mieluisia. Melkoisen kunnioitettava suoritus radiota kuuntelemalla! Viimeiset kuusi vuotta Ichiro oli päässyt kehittämään kielitaitoaan vapaaehtoisena oppaana, hänellä oli samalla viikolla kolme eri pariskuntaa eri puolilta maailmaa opastettavana. Me olimme ensimmäiset suomalaiset. Opastuksen lisäksi Ichiro harrastaa harppuunakalastusta, hän näyttikin meille kuvia joissa hän esitteli kalansaalista märkäpuku päällä.

Before our trip to Japan, I did read on Tripadvisor Tokyo forum abt Tokyo free guide organization. Local volunteers have signed up to guide visitors for a day. We applied for a guide and within a day got reply from Ichiro. We exhanged few mails and set a program for a day.

 

 

Päivän aikana ehdimme seikkailla laajasti eri puolilla kaupunkia. Ajoimme ensin junalla Sugamoon, jossa on tunnettu "vanhojen rouvien ostoskatu". Suurin osa asiakkaista ja myös myyjistä oli eläkeikäisiä. Mieleenpainuvimmat liikkeet olivat onnea tuottaviin punaisiin alusvaatteisiin keskittyneet liikkeet! Ostoskadulta temppelin edestä ostimme myös mausteseosta myyjältä, joka oli myynyt mausteita samassa paikassa 29 vuotta.

He met us in the hotel lobby, we headed first by Yamanote line to Sugamo and visited "Old ladies shopping street". Most customers and also venderos were elderly people. One of the speciality stores was a shop selling red good luck underwear.

Sugamosta jatkettiin raitiovaunulla vähän matkaa ja sitten vaihdoimme junaan, joka vei meidät Nipporiin. Nipporissa tutkailimme erikoistuneiden ruokakauppojen uuden vuoden tarjontaa, kävimme temppelissä (kävimme aika monessa shintolais- ja buddhalaistemppelisssä päivän aikana), kuljimme Yanaka Ginzan ostoskadulla ja mutkittelevilla asuinkaduilla.

During the day we learned that Ichiro, who is 75 years old, had worked a machine operator at Toshiba. He had gone to school for only five years. We were stunned that he had learned English by listening to the radio! He told that one year before his retirement, 12 years ago, he had decided to learn English. The past six years he has practised his English with international visitors has guided. His English was pretty good, we undesstood each other very well and takeled about history, Tokyo, news, differences and similarities between Japan and Finland. Ichiro was a cultivated person, we learned a lot from him about Tokyo, religious habits, culture, local habits etc.

From Sugamo we took a tram to a train station and continued to Nippori and Yanaka Ginza shoppig street.

 

Nezussa kävimme temppelissä, jonka lammessa oli karppeja ja kilpikonna. Jatkoimme Uenoon, jossa on iso puisto useine temppeleineen. Uenon puisto on Tokion suosituimpia picnicpaikkoja kirsikkapuiden kukkiessa.

By whirlwinding local streets we came to Nezu-jinja shrine.

 

Uenossa kävimme myös syömässä, ruokailun jälkeen Ichiro vei meidät vielä Ameya Yokocho marketin vilkkaille ostoskaduille Uenon juna-aseman kupeeseen. Entisillä amerikkalaissotilaiden mustan pörssin kaduilla myytiin vaatteita, ruokaa, kopiotuotteita, kosmetiikkaa... Myyjät huusivat äänekkäästi, väkeä oli valtavasti ja tunnelma oli todellista markkinameininkiä. Ichiro oli tarkan jenin mies, hän vei meidät Tokion edullisimpiin makeisliikkeisiin (joissa myytiin mm. japanilaisten suosimaa vihreä tee-Kit Katia) ja kävi ostamassa pähkinöihin erikoistuneesta liikkeestä vaimon tilaamia pähkinöitä, ne kun olivat edullisempia kuin muualla Tokiossa.

 

Pävä venähtikin pari tuntia pidemmäksi kuin alun peri olimme sopineet, mutta Ichiro tuntui viihtyvän seurassamme hyvin.

 

Ichiro kertoi kulkiessamme meille Tokion historiasta, uskonnosta, eri alueista Tokiossa, juttelimme ajankohtaisista uutisista, vertailimme joissain asioissa Suomea ja suomalaisia Japaniin ja japanilaisiin. Ichiro oli kultivoitunut persoona, hän oli kiinnostunut monenlaisista asioista sekä ilmiöistä ja hän oli hyvin mukana ajankohtaisissa tapahtumissa.

Olin googlannut Ichiron nimellä ennen matkaa ja löytänyt pari blogipostausta matkailijoilta, joiden oppaana hän oli ollut. Blogeissa kerrottiin, että hän oli ehdottomasti kieltäytynyt ottamasta mitään lahjoja vastaan. Järjestön sääntöjen mukaan oppaalle on kuitenkin maksettava matkakulut, ruokailu ja mahdolliset pääsymaksut. Latasimme päivän aluksi Ichiron matkakorttiin 1000 jeniä (n. 7€) ja tarjosimme hänelle päivällisen. Minusta oli kuitenkin epäkohteliasta olla tarjoamatta lisäksi hänelle pientä lahjaa kiitokseksi päivän viettämisestä kanssamme. Olimmekin ostaneet Fazerin sinistä rasian, jonka ajattelimme olevan sopiva pikku lahja ja jos hän kieltäytyisi, voisimme aina syödä suklaat itse!

 

Olimme saaneet häneltä pussillisen vihreä tee-Kit Katia levähtäessämme Uenon puistossa, ja hän kertoi pitävänsä suklaasta. Sen varjolla sanoimme hyvästellessämme, että toivomme hänen maistavan myös suomalaista suklaata. Hän ilahtuikin rasiasta suomalaista suklaata, otti sen vastaan ja sanoi maistelevansa pojanpoikansa kanssa suklaita seuraavana iltana.

Our last area was Ueno. First we headed to huge Ueno park and visited few temples there. After walking trough the park we had dinner and the last stop was Ameya Yokocho market,  the busy market streets along the train tracks between Okachimachi and Ueno Stations. A lot of American products used to be available there when the street was the site of a black market in the years following WW2. Now there are cheap clothes, cosmetics, candies, spices, food etc for sale.

I had googled Ichiro's name prior to our trip and fourd few blog posts about him guiding visitors. Everyone had praised him, but also told that he had refured any small gifts as thank you for the day.

 

We still felt that we would like to give something to show our gratitude forfor the time spent with us. Fortunately he had given us a bag of green tea Kit Kats, so we could explain that he also has to taste Finnish chocolate box we had brought with us. We were glad he accepted the chocolates. The guideline is to cover the transportation and eating during the day, so we also doanloaded 1000 yen in his Suica travel card and offered him a supper.

 

 Hauskana ja yllättävänä sattumana tapasimme Ichiron seuraavana päivänäkin! Astuimme Asakusan vilkkailla markkinakaduilla pienestä liikkeestä ulos ja kukapa muu liikkeen edessä oli kuin Ichiro punaisine lippiksineen! Hän oli temppelialueella uusien opastettaviensa kanssa. Temppelialueen uuden vuoden aaton ruuhka oli valtaisa, jokainen Tokion 13 000 000 asukkaasta tuntui olevan alueella yhtä aikaa. Oli ällistyttävä yhteensattuma, että kohtasimme siellä.

 

The next day we all had a huge surprise to meet again without planning. We just stepped out of a small store in uncredibly busy market streets leading to Asakusa temple. Ichiro-san was standing there with the next couple he was guiding!
 

 

Ruokatuliaisia Japanista * Foods from Japan

 

Japanista tuli ostettua itselle tuliaisiksi muutakin kuin kosmetiikkaa.

 

Varmaan joka matkalta olen ostanut kotiin ruokatuliaisia, ovatpa matkat suuntautuneet mihin tahansa. Paikallisissa ruokakaupoissa on kiva kierrellä, olivatpa ne näyttäviä luksustavaratalojen ruokaosastoja tai ihan tavallisia kulmakauppoja.

 

 

Ihastun helposti kivoihin pakkauksiin. Nämäkin kääröt ostin Isetan-tavaratalon ruokaosastolta tietämättä yhtään, mitä niissä on. Epäilen ainakin wasabia, inkivääriä ja chiliä, mutta en ole vielä raaskinut avata paketteja. Hintaa näillä kääröillä ei ollut kuin 100 jeniä/kpl eli n. 0,75 €.

 

Besides cosmetics, I brought home also all kinds of food items firm Japan.

 

I love to browse in local food shops during my trips, from high end department stores to corner bodegas. I also always buy some food items to bring home.

These pretty packages catched my eye, even though I didn't have any idea what they included. I assume they could be powdered wasabi, ginger and chili. At price of 100 yen, less than 0,75 € they were a bargain anyway, so I just had to buy few.

 

Juzu-hedelmään ihastuimme ikihyviksi. Siitä valmistettuja tuotteita onneksi löysimme ruokaosastoilta. Hot sauce-pullossa oli tekstiä englanniksi ja toisessa tavaratalossa "jälkiruokaviinietikoita" maistattanut tyttö puhui englantia. Hänellä oli myös herkullista juzuetikkaa, jota ostimme kotiin viemisiksi. Sillä on maustettu niin salaatteja kuin hedelmäsalaattejakin.

Erään temppelin edessä oli maustemyyjä, jolta ostin mausteseosta sievässä purkissa. Tulista pähkinä-snackseosta riitti muutama pikkupussi kotiin asti.

We fell in love in yuzu fruits and bought yuyzy hot sauyce and yuzy "dessert vinegar", both are delicious.

I bought  a spice blend from a vendor in front of a temple. Hot nut snack mix we tasted in a bar with cocktails and I also bought few bags to bring home.

 

  

 

Ramensoppaa voi maustaa tahnalla. Eilen jo teinkin "ramen-inspiroitunutta" eli ei kovin oikeaoppista ramenia. Mikroraastinta en ole vielä kokeillut, mutta sellainenkin tuli hankittua.

 

 The paste is for ramen soup. Micro grater I haven't tried yet at home, but wanted to buy one.

 

 

Nuudelitkin oli niin kivasti pakattu, että niitä piti ostaa ihan pakkauksen takia. Hyvältä ne maistuivat ramen-sopassa.

 

Noodles were in a pretty package. Just had to buy them... 

 

 

Kit Kat on iso juttu Japanissa. Perus-Kit Kateja on toki myynnissä, mutta paikallisia makuja löytyy myös; vihreää macha-teetä tai wasabia... Maistuvat ihan hyviltä. Vihreää teetä olivat muutkin valmistajat käyttäneet suklaassa. Jos Kit Katit kiinnostavat, edullisimmat löytyvät Uenon Ameyoko marketin karkkikaupoista, jopa puoleen hintaan muihin paikkoihin verrattuna.

 

 Kit Kat seems to be very popular in Japan. Regular Kit Kats were also available, but there are interesting local Kit Kat flavours like wasabi and green matcha the. If you are interested in Kit Kat in bigger lots, head to Ueno's Ameyoko market, they are apparently much cheaper in the candy stores there than anywhere else.



Ensikertalaisen vinkkejä Tokiossa suunnistamiseen * First timer's tips for Tokyo navigating

 

Olin ennen Japanin-matkaa lukenut, että Tokio on sekava; kadunnimet puuttuvat tai ovat vain japaniksi, paljon pieniä katuja, talot on numeroitu rakennusajankohdan mukaan eikä tonttijärjestyksessä jne. Varauduimmekin siihen, että tulemme olemaan eksyksissä päivittäin Japanin matkallamme. Loppujen lopuksi emme kertaakaan eksyneet, kiitos nykytekniikan!

 

Satuin lukemaan Tripadvisorin keskustelupalstalta vuokrattavista tasku-wifeistä ja tilasinkin sellaisen hotelliimme odottamaan saapumistamme. Wifin olisi voinut noutaa myös lentokentältä, mutta luotin, että löytäisimme hotelliin puhelimeen kuvankaappauksella tallentamani kartan avulla, niin kuin löysimmekin, kävelemättä kertaakaan harhaan. Olin vielä katsonut Googlen katunäkymää ennen matkaa ja tunnistin matkan varrelta sen perusteella muutaman maamerkinkin.

 

Tasku-wifi on ihan ehdoton apu suunnistamiseen, kehotan jokaista Tokioon matkaavaa vuokraamaan sellaisen älypuhelimen karttaohjelmien käyttöön (toimii siis muuallakin Japanissa, joillain maaseutualueilla ehkä vähän heikommin). Tasku-wifi toimi myös luotettavammin kuin hotellien wlan-yhteydet. Suunnistimme kännykällä Googlen reittiohjeiden avulla loistavasti. Sieltä saimme erilaiset kävely- ja julkisten kulkuneuvojen reittivaihtoehdot, junien ja metrojen lähtöajat, lähtölaiturit, matka-ajat ja vielä hinnatkin. Pähkäilyiltä ja tarpeettomilta eksymisiltä vältyttiin.

Heti ensimmäisenä päivän opimme kyllä suunnistamaan Shinjukun alueella ilman karttojakin. Vaikka pieniä katuja oli paljon, suunnistaminen maamerkkien (isot mainostaulut, tietyt kaupat, katujen erilaiset joulu/uudenvuoden valaistukset ja isommat kadut) mukaan oli kuitenkin aika helppoa.  En tuijottanut karttaa koko ajan muuallakaan, useimmiten käveltiin mutu-tuntumalla kiinnostavia pikku katuja ja tarpeen tullen kurssia sitten korjattiin kartasta sijaintipaikannuksen avulla.

Tasku-wifejä vuokraavat monet yritykset, googlaamalla Japan pocket wifi löytyy runsaasti vaihtoehtoja. Me vuokrasimme omamme Japan Wirelesiltä. Hinta oli 50€ kahdeltatoista päivältä sisältäen toimituksen ja palautuskuoren, jonka postimaksu oli maksettu. Monet firmat tarjosivat pientä alennusta, kun laitteen tilasi vähintään pari viikkoa aiemmin.

Mukana tuli lisäakku, joka riitti kohtuullisella käytöllä n. 10 tunniksi ja maksettu palautuskuori. Ohjeen mukaan kuoren saattoi jättää hotellin respaan ja pyytää heitä postittamaan. Viimeisen hotellimme virkailija oli kuitenkin hämmentynyt kun pyysin häntä lähettämään, joten otimme kuoren mukaan ja postitimme sen Naritan kentältä (postitoimisto on lähtöaulassa lähellä Finnairin lähtöselvitystä). Sen olisi voinut myös tiputtaa postilaatikkoon, mutta halusin varmistua, että palautuspostitus on varmasti etukäteen maksettu.








Me emme ostaneet Japan Railpassia, vaan ostimme junaliput Kiotoon erikseen ja JR-toimistosta Shinjukun asemalta ladattavan Suica-matkakortin. Sillä pääsi ajamaan eri metroyhtiöiden linjoilla, lähijunilla ja ratikallakin. Tokiossa on useiden yksityisten yritysten omistamia metrolinjoja, joilla Japan Railpass ei toimi, Suicalla sen sijaan pääsi suhaamaan kaikilla linjoilla korttia lukijalle vilauttamalla. Se toimi myös Kioton junissa ja metroissa sekä monissa kaupoissa pikkuostosten tekemiseen.




Korttiin oli helppo ladata lisää arvoa. Automaatteja, jotka toimivat myös englanniksi, oli joka asemalla. Matkan hinta veloitettiin kortilta matkan päätteeksi portin läpi mennessä. Muutaman kerran portti väläytti punaista valoa matkan päätteeksi, menimme sitten miehitetylle portille ja ojensimme kortit virkailijalle, hän joko veloitti jonkun pikku summan kortilta tai antoi ilmaiseksi pahvilipun, jolla menimme portista läpi. Sanaakaan ei tarvinnut vaihtaa, eikä meillä yhteistä kieltä varmaan olisi ollutkaan. Hymyt ja kumarrukset riittivät.

 

Suica oli mielestämme myös ihan ehdoton, säästyimme pähkäilyltä ja lippujen ostamiselta joka kerran erikseen. Julkisilla tuli kuitenkin kuljettua monta kertaa päivässä.

  

 

Metro- ja juna-asemilla opasteet ja linjat oli merkitty myös englanniksi. Se helpotti valtavilla, monikerroksisilla asemilla kulkemista paljon. Jos tähtään tiettyyn junaan (esim. Shinkasen-luotijunat ja NEX-lentokenttäjuna, johon on varattava paikkalippu), kannattaa asemalla olla ajoissa. Suurilla asemilla välimatkojen kulkemiseen ja oikean laiturin löytämiseen voi helposti kulua parikymmentä minuuttia.

 

 

 

Before our trip to Japan read and heard that that Tokyo is confusing; street names are missing or are only in Japanese, there are a lot of small streets, houses are numbered according to the building time etc. So we were prepared to be lost everyday... But, thanks to modern devises, we never got lost!


I happened to read on the Tripadvisor forum about rental pocket wifi. We decided to rent one, it had been sent to our hotel waiting for our arrival. Pocket WiFi could also be picked up at the airport, but I was confident that we could find the hotel with the map screensaved in my phone. We found there without problems.

Pocket WiFi is a must in my mind for (at least first time) visitor to get smartphone an despecially maps working everywhere. Pocket WiFi also worked reliably than the hotel WLAN connections. We could find our way everywhere by using Google maps. We got different walking and public transport route options, train and subways departure times, departure platforms, travel times and even prices of each journey. Already the first day we learned to navigate Shinjuku area without maps. Although there were a lot of small streets, navigation by using landmarks (large billboards, some shops, various Christmas / New Year's illuminations, and the larger streets) was quite easy.

There are numerois companies online renting pocket WiFis. We rented ours from Japan Wireless  The price was 50 € for twelve days. Many of the firms offered a small discount on the price when the order was placed at least a couple of weeks earlier.

We didn't buy Japan Rail Pass. Instead we bought train tickets to Kyoto separately and from JR Shinjuku Station office  we bought downloadable  Suica card. It was valid for different subway lines companies, commuter trains and tram.

Tokyo has a number of private companies managind the metro lines. In metro Japan Rail Pass is not working, Suica instead is valid on all lines. It also served as the Kyoto trains and subways, as well as many stores to make small purchases. It was easy to redownload value in the card, there were vending machines at every station. The rate was charged at end of the journey. A few times a port flashed a red light, we went to the nearest officer and just haded our cards. He is either charged a small amount from our Suica cards or issued free of charge a cardboard ticket, which we used to get through the gate.

Suica was in our opinion also quite absolute, and spared time and trouble.

Metro and train stations, signs and lines were marked in English. It helpoed a lot navigatiing on huge, multi level stations. When aiming at a specific train on bigger stations (eg. Shinkasen bullet trains and NEX-airport train with reserved tickets), you should arrive at the station well ahead to catch the train. Distances are long at the stations, you probably need to go from level to level, possibly trough long platforms, passing masses of people. To find and get to the correct platform can easily take about twenty minutes.

 

Japanilaisia lempiravintoloita 2 - yakitori * Japanese favorite food joints 2 - yakitori

Shinjukun aseman ja Nishi Shinjukun modernien pilvenpiirtäjien puristuksessa on Omoide Yokocho,"muistojen kuja", muutaman korttelin kokoinen pikkuruisten, lähinnä yakitori-paikkojen keskittymä. Yakitori on japanilaisen keittiön kanavarras. Yaki tarkoittaa hiillosta, Tori kanaa. Vartaiden salaisuus on soijakastikkeesta, mirinistä, sakesta ja sokerista kiehautettu tare-kastike.

Salarimanit käyvät ennen junaan kiiruhtamista syömässä vartaita ja kumoamassa muutamat oluet kantapaikoissaan. Rakennukset ovat 40-luvun lopulta ja melkoisen alkuperäisessä kunnossa. Eviran tarkastajat luultavasti pyörtyisivät heti kujan alkupäässä... Silti minulla ei ollut pientäkään epäilystä syödä missä tahansa kujien ravintoloista. Tunnelma oli loistava tiskien äärellä, tiukkaan riviin mahtui usein vain 5-10 ruokailijaa, asiakkaiden vaihtuvuus oli nopeaa, hiiligrillit sihisivät, kattilat höyrysivät ja herkullisia grillivartaita sekä juomaa lennätettiin nopeasti eteen. Ruokaa pystyi helposti tilaamaan lisää ensimmäisen satsinkin jälkeen nälän ja mielihalun mukaan. Peruutimme jopa yhden etukäteen suunnitellun hienomman  ravintolan varauksen läheisessä pilvenpiirtäjässä, koska halusimme vielä ehtiä syömään johonkin kujien kuppiloista.

Suussa sulavat vartaat maksoivat 100-200 jeniä eli n 0,70 - 1,40 €/kpl. Etenkin kanoista käytettiin trendikkäästi kaikki osat, listoilla  oli niin grillattuja kanan sisäelimiä, nahkaa, pyrstöjä kuin kaulojakin. Täällä kyse kuitenkaan tuskin oli trendistä vaan vanhasta perinteestä hyödyntää kaikki.

Between Shinjuku railway station and Nishi Shinjuku skyscrapers there are few alleys, "memory lanes" called Omoide Yokocho with few dozen (mostly) yakitori joints. Salarimen (male white collar workers) stop there for few skewers and beers before rushing to trains.

Buildings are mostly in original late 40's condition and restaurants are really tiny, many seat only 5 to 10 people. Skewers are grilled on coals, beers and/or sake and food are served in fast pace. Each skewere generally cost 100-200 yens i.e. 0,70 to 1,40 €. Especially hens were used from tail to neck.

We really loved the atmosphere on the narrow lanes and tiny restaurants. We even cancelled a reservation made prior to the trip in a fancy restaurant to have time to visit Omoide Yokocho once more.

 

Japanilaisia lempiravintoloita 1 - izakaya * Japanese favorite food joints 1 - izakaya

 

 

 

 

 

 

Nyt en mainitse mitään Tokion tai Kioton ravintoloita nimeltä, sillä kielimuurista johtuen suurimman osan nimiä en tiedä, pienimmillä yakitoripaikoilla ei luultavasti edes ollut nimiä. Sen sijaan kerron hieman havaintoja erilaisista ravintolatyypeistä, joissa söimme matkamme aikana.

Izakayat ovat monipuolisia, rentoja kulmakuppiloita, joissa salarimanit =miespuoliset valkokaulustyöläiset rentoutuvat työpäivän jälkeen hyvän ruoan sekä biirun = oluen ja saken parissa. Kanta-asiakkailla on omat säilytykseen jätetyt sake- tai viskipullot, joista nauttimista he jatkavat seuraavalla kerralla, mikäli pulloon vielä jää jotain. Ravintolaan saapuessa ja sieltä lähtiessä koko henkilökunta huutaa täyteen ääneen tervetuloa sekä näkemiin. Tilaukset usein huudettiin keittiöön, josta vastattiin yhtä kovaäänisesti.

Kaikissa paikoissa ei ollut ruokalistoja englanniksi vaan ruokalistat saattoivat olla seinille lätkäistyjä paperilappuja tai puupaneeleita, mutta tarjolla oli usein myös joko muovimallit ruoista tai kuvalliset ruokalistat. Tilailimme osoittelemalla, elekielellä, englanniksi ja muutamalla harvalla japaninkielisellä sanalla, jonka olimme oppineet. Tarjoilijat miltei poikkeuksetta puhuivat vain japania, mutta saimme miltei aina sitä mitä luulimmekin tilanneemme. Tarjolla oli usein  mm. sashimia, erilaisia kana, kasvis- tai possuvartaita, riisiannoksia, pikkelöityjä vihanneksia sekä leivitettyä ja uppopaistettua tempuraa sekä ranskalaisia. Aterian alkuun muutamassa paikassa tuotiin palasiksi leikeltyä raakaa kaalia dippikastikkeen kera.

Ruoka-annokset olivat pienehköjä, tapas-tyyppisiä, mutta japanilaisittain. Tilasimme ensi satsin erilaisia ruokia, jotka tulivat sattumanvaraisessa järjestyksessä. Jos olimme vielä nälkäisiä, tykästyimme erityisesti johonkin annokseen tai näimme naapuripöytään kannettavan jotain herkullisen näköistä, tilasimme lisää. Hinnaksi reilulle illalliselle parin oluen kera tuli 15-20€/hlö. Edullinen hinta herkullisesta ruoasta ja viihteestä, jota salarimanien seuraaminen tarjosi.

Seuraavassa osassa tarkastellaan pikkuruisia yakitoripaikkoja.


I know names of two restaurant we visited in Japan. Mostly we just popped in local izakayas and other inexpensive food joints.

An izakaya (居酒屋) is a type of Japanese drinking establishment that serves food to accompany the drinks. They are casual places for after-work drinking and dinner and full of salarimen, Japanese male white collar workers.. Dishes are smallish and customers order more troughout the course of night.

In several palces menus were only in English, but menus were partly illustrated and we also pointed to other tables to get what we wanted. Izakayas in general had sashimi, chicken, pork and vegetable skewers, rice dishes, pickeld vegetables, tempura and also French fries in the menu. Price for an extensive dinner with two beers cost approx 15-20 €/pp.