Näytetään tekstit, joissa on tunniste resepti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste resepti. Näytä kaikki tekstit

Tacopiirakka

Viime aikoina kaikki meksikolaistyyppinen ruoka on houkuttanut. Meillä on syöty niin nachovuokaa, burritoja kuin tacojakin.

Tacot ovat kuitenkin usein aika sotkuisia syödä, niin herkullisia kuin ne ovatkin. Tacopiirakassa voi yhdistää kaikki tacoherkut vähän siistimmin.




Tacopiirakka valmistuu näppärästi rautapannussa. Olin vuosia kaipaillut täysrautaista pannua, jonka voisi laittaa uuniinkin. Minulla on myös isäni ostama kolmisenkymmentä vuotta vanha iso rautapannu, mutta siinä on puukahva, eikä sitä voi laittaa kuumaan uuniin.

Toissa kesänä maalla löysin paikalliselta kesäkirppiksen nurkasta kasan rautapannuja, valitsin niistä tällaisen vähän pienemmän, korkealaitaisen pannun. Maksoin pannusta ja muutamasta ruokakuviin sopivasta parittomasta astiasta viisi euroa yhteensä. Pannu kaipasi vain vähän puhdistusta ja rasvapolton. Se onkin ollut todella hyvä ostos ja on periaatteessa ikuinen käytössä. Ihan parhaita keittiötarvikeostoksia ikinä!






Arki-illan nopeaan iltaruokaan voit hyvin oikoa käyttämällä valmista piirakkataikinaa ja tacomaustetta tai voit sekoittaa itse tacomausteen ja tehdä piirakkapohjan. Jauhelihan sijaan voi käyttää myös Härkistä, Nyhtökauraa tai muuta proteiinituotetta.


Tacopiirakka


1 piirakkapohja
400 g nauhanjauhelihaa
1 silputtu sipuli
1 pss tacomaustetta
1½ ruukkua jääsalaattia
2 tomaattia pieneksi kuutioituna
1 avokado kuutioituna
2 dl raastettua cheddarjuustoa
2 munaa
200 g creme fraichea

Painele sulatettu piirakkataikina piirakkavuokaan.  Kuumenna uuni 200 C asteeseen.

Paista jauheliha ja sipulisilppu keskilämmöllä kunnes jauheliha on kypsää. Lisää tacomauste, anna jäähtyä hieman.

Sekoita puolet creme fraichesta (100 g) ja kananmunat, sekoita jauhelihan joukkoon ja kaada piirakkapohjan päälle.

Paista 30 min, kunnes piirakkapohja on kypsynyt.

Anna jäähtyä 5 minuuttia. Levitä loppu creme fraiche (100 g) jauhelihan päälle, ripottele juusto ja levitä päällimmäiseksi tomaatti- ja avokadokuutiot sekä revitty salaatti.

Klementiiniposset on helposti etukäteen valmistettava jälkiruoka

Posset on helppo ja kaikílle maistuva jälkkäri.  Olen tehnyt sitä erilaisina versioina useamman kerran perjantaivieraille, koska possetin voi tehdä aamulla ennen töitä muutamassa minuutissa  ja laittaa jääkaappiin hyytymään päivän ajaksi.

Kauniit tee- tai kahvikupit ovat sopivia tarjoiluastioita. Kahvi tulee juotua mukeista, mutta perintökuppeja voi käyttää muuhunkin kuin kahvin tarjoiluun.


Klementiinit ovat nyt sesongissa, klementiinin sijaan reseptiin voi käyttää vaikka veriappelsiineja.



Klementiiniposset (neljälle)

2 dl kuohukermaa
½ dl sokeria
1 dl klementiinimehua
1 klementiinin kuori raastettuna

Mittaa kerma ja sokeri pieneen kattilaan. Keitä keskilämöllä noin 5 minuuttia sekoitellen.

Nosta kattila liedeltä ja sekoita joukkoon klementiinimehu. Raasta huolellisesti pestyn klementiinin kuori ja lisää seokseen. Kaada seos tarjoiluastioihin. Peitä kelmulla ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia.   

Viisi viikon varrelta

Tammikuussa(kin)  hyödynnetään ruoantähteet, varotaan liukkailla keleillä ja iloitaan kaamoksen päättymisestä.


Puisto, Eira

Viikon suurin ilonaihe on ollut päivänvalon huomattava lisäys, jopa neljän maissa on saanut ulkona vielä siedettäviä kuvia. Katselin juuri auringon nousu- ja laskuaikoja netistä. Kuun vaihteessa eli kymmenessä päivässä päivä on Helsingissä miltei tunnin pidempi kuin nyt! Kaamos on selätetty!

Vaikka nämä talvipäivät ovatkin olleet kauniita, en lumisista liukkaista keleistä niin välitä. Lensin vauhdikkaasti työpaikan sisäpihalla jäällä kumoon viikon puolivälissä. Ennen mätkähtämistä maahan tunsin kuinka pää retkahti reipaasti, niska on ollut aika jäykkä loppuviikon, nyt tosin jo ihan hyvä. Mutta varovainen kannattaa liukkailla olla.

Alle kaksikymppisenä kaaduin pahasti liukkaalla, polvi meni hurjan näköisesti sijoiltaan. Leikkaavan lääkärin mukaan tapaus oli "mielenkiintoinen" eli paha kun mm. nivelsiteet repesivät molemista päistä ja polvesta irtosi luusiru. Yli 20 cm leikkausarpi jäi ja nivusesta nilkkaan ulottuva kipsikin oli kaksi kuukautta. Kaikesta huolimatta toiminnalisesti jalasta tuli hyvä, vaikka pysyvää ontumistakin alunperin ennustettiin. Siitä olen kiitollinen. Pikku jännitys on silti aina liukailla keleillä.




Juusto, brie
Vikon juustoöverit vedettiin kälyni synttäreillä perjaintaina. Joimme samppanjaa, ja muistelimme teinivuosien lempparisarjoja ja niiden hahmoja (Dallas, Cagney & Lacey,  Hill Street Blues) ja rutiineja joita niiden katsomiseen liittyi  - esim. Dallasia katsottiin aina saunan jälkeen, usein suklaata syöden.     

Tänäänkin on herkuteltu, kummityttömme ja hänen sisarustensa syntymäpäivillä oli tarjolla pariakin kakkua.

Tuorepuuro, aamupala, latte, kahvi

Terveellisiäkin herkkuja on tullut syötyä. Tuorepuuroa syön neljänä, viitenä aamuna viikossa.


avoglemone, sitruunakeitto, keittoresepti

Elämä ei todellakaan ole vain kakkuja, samppanjaa ja juustoja. Meillä arjen ruokalasku on kohtuullinen; hyödynnämme tarjouksia, syömme sesonkiruokaa ja käytämme tähteet. Viikon hävikkiruoka on avoglemono, jonka tein edellisen päivän uunissa paahdetun kokonaisen broilerin rippeistä. Keitin liemen broilerin luista ja käytin edellisen päivän illalliselta yli jääneet broilerinlihat myös keittoon.

Tämä kreikkalainen kanaliemi-munakeitto on yksi yksinkertaisista, edullisista suosikkiruoistani. Löysin reseptin aikoinaan keittokirjasta, jonka ostin neljätoista vuotta sitten häämatkallamme San Franciscosta. Olen tehnyt avoglemonoa silloin tällöin siitä lähtien. Orzo-pasta muistuttaa ulkonäöltään riisinjyväsiä. Olen ostanut orzoa Lähi-Idän elintarvikkeita myyvistä liikkeistä, mutta tavallisissa marketeissa myytävä jyväpasta käy tähän reseptiin hyvin.

Avgolemono-keitto

1 l kanalientä
1 dl orzo- eli jyväpastaa
2 kpl kananmunia
1 sitruunan mehu puristettuna
suolaa tarvittaessa ja mustapippuria sekä persiljaa tai korianteria maun mukaan
(broilerinlihaa)

Kiehauta kanaliemi ja keitä pastaa n. 5 min. Vatkaa kananmuna, lisää sitruunamehu ja vatkaa vielä vaahdoksi. Ota kattila liedeltä, lisää sitten varoen keitonlientä mukaan vaahtoon. Suurusta muna-sitruunavaahdolla. Älä anna kiehua enää, jottei keitto juoksetu.

Viikon opetus on tarkastaa ennen ruoanlaittoa, että kuvausvalon akku on ladattu. Nyt akku oli tyhjentynyt ja sain kikkailla melkoisesti vaihtoehtoisten valolähteiden kanssa, jotta sain yhden joten kuten onnistuneen kuvan, jossa valo oli riittävä, valon sävy ei ollut ihan kummallinen eivätkä varjot liian teräviä. Kameraan ladattuja akkuja on aina muutama mukana, mutta tuon kuvausvalon varausta en aina muista tarkistaa.


Täysikuu, kuutamo, kuunsilta


Viikon vinkki on huominen kuunpimennys; "superverisusikuu". Täydellinen vaihe, jolloin Kuu on kokonaan Maan täysvarjossa, alkaa kello 6.41 ja syvimmillään pimennys on kello 7.13. Saa nähdä millaisena kuutamo täällä Helsingissä näyttäytyy, taivaastakin luvattiin pilvetöntä.

Kiinnostavatko tällaiset luonnon spektaaķkelit, onko sinulla hävikkiruokavinkkejä tai ovatko talvikelit tai akun tyhjeneminen yllättänyt?



Tunnissa valmistuvat rukiiset aamiaissämpylät

Joskus viikonloppuaamuina huomaa, ettei kotona ole leipää ja juuri silloin tekisi mieli leipää. Meillä on lähin kauppa aivan lähellä, mutta saatan silti pyöräyttää helposti valmistuvat sämpylät aamulla.  Lämmin, vastapaistettu kuohkea sämpylä kruunaa rauhallisen viikonloppuaamun.

Kaapissa on miltei aina jauhoja ja hiivaa. Viimeksi ajattelin käyttää vain vehnäjauhoja, mutta niitä olikin vain vähän pussin pohjalla. Korvasin loput ruisjauhoilla. Mausta tuli muheva ja sämpylöistäkin hieman terveellisempiä kuin pelkkää vehnäjauhoa käyttämällä.




Sämpylöihin voi käyttää myös piimää tai jugurttia smetanan sijaan, lisää silloin taikinaan ruokalusikallinen huoneenlämpöistä voita.






Sämpylät maistuivat kiivi-avokado-banaanismoothien, laten ja upean värisen vastapuristetun veriappelsiinimehun kanssa.


Tunnin rukiiset aamiaissämpylät

3 dl vehnäjauhoja
2 dl ruisjauhoja
½ rl kuivahiivaa
1 rl sokeria
½ tl suolaa
200 g smetana
1 rl huoneenlämpöistä voita

voiteluun
1 rl sulatettua voita

Sekoita 1½ dl vehnäjauhoista ja 1 dl ruisjauhoista, kuivahiiva, sokeri ja suola (yleiskoneen) kulhossa. Kuumenna smetana, jugurtti tai piimä kuumaksi (n .50-55° C). Lisää kuumana kulhoon. Sekoita. Lisää taikinaan loput ruis- ja vehnäjauhot ja vaivaa viisi minuuttia.

Anna nousta kelmulla peitetyssä kulhossa lämpimässä paikassa n. 20 minuuttia kunnes taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi.

Jaa taikina 12 palaan ja pyörittele sämpylöiksi. Pane sämpylät leivin­paperilla vuorattuun uunivuokaan niin, että niiden väliin jää vain pieni rako. Sämpylät saavat nousta paistamisen aikana kiinni toisiinsa. Anna kohota liinan alla noin 20 minuuttia. Kun sämpylät kohoavat, esilämmitä uuni 200 ° C asteeseen. Voitele sämpylät kevyesti voilla. Paista 15 minuuttia.

Voit käyttää myös piimää tai jugurttia smetanan sijaan, lisää silloin taikinaan ruokalusikallinen huoneenlämpöistä voita.

Ottolenghin munakoiso ja zhoug-kastike

Yotam Ottoleghi on yksi suosikkikokkejani. Hänen Lähi-Idän reseptinsä ovat raikkaita ja värikkäitä.
Otin jo viime vuonna Hesarista talteen Ottolenghin munakoiso ja zhoug-kastikkeen reseptin. Joitan muutoksiakin tein. Munakoiso imee öljyä kuin pesusieni, joten raikkaampaan ja kevyempän lopputulokseen päästäkseeni paahdoin oliiviölyllä sivellyt munakoisoviipaleet uunissa. Öljyä tarvitiin pari ruokalusikalista kolmen desin sijaan. Munia keitin neljä minuuttia, sillä pidän enemmän löysästä kuin täysin kypsästä keltuaisesta.
Vaikka talvea on jäljellä vielä viikko- tai kuukausikaupalla, kevättä kohden mennessä alan kaivata taas enenevässä määrin tuoreita vihanneksia ja raikkaita makuja. Pinterestin ruokakansioon lisään runsaan värikkäitä salaatteja, blogeissa katseeni kiinnittyy raikkaan runsaisiin kasvisruokiin ja rakkaimmista keittokirjoistanikin selailen juuri niitä värikkäimpiä, pirteimpiä reseptejä.





kasvisruoka, munakoiso, munakoisoresepti

kasvisruoka, munakoiso, munakoisoresepti

kasvisruoka, munakoiso, munakoisoresepti
(Miltei) Ottolenghin munakoiso ja zhoug-kastike neljälle

2 isoa munakoisoa
noin 3 dl rypsiöljyä (uunissa paahtamiseen n. 2 rl oliiviöljyä)
4 viipaletta maalais- tai pitaleipää paahdettuna
4 keitettyä kananmunaa

hiutalesuolaa, muutama kierros mustapippuria myllystä
1 dl tahinia (seesamitahna)
1 rkl sitruunamehua
1 rkl oliiviöljyä


Salaatti:
2 tomaattia
1 kurkku
2 kevätsipulia
2 rkl lehtipersiljaa hienonnettuna
2 tl sitruunamehua
1½ rkl oliiviöljyä


Zhoug:
2 valkosipulinkynttä
1 ruukku korianteria
½ ruukkua lehtipersiljaa
2 vihreää chiliä
½ tl juustokuminaa
¼ tl kardemummaa
⅛ tl sokeria
¼ tl suolaa
3 rkl oliiviöljyä


Kuori munakoisot raidallisiksi. Leikkaa pitkittäin viipaleiksi. Paista munakoisot pannulla öljyssä tai paahda öljyllä sivellyt munakoisoviipaleet uunissa kypsiksi. Nosta talouspaperille valumaan. Mausta suolalla.

Ohenna tahinia sitruunamehulla ja öljyllä.

Tee zhoug. Kuori valkosipuli ja laita tehosekoittimeen muiden aineiden kanssa. Surauta tahnaksi. Ohenna tarvittaessa vedellä.

 Tee salaatti. Kuutioi tomaatit ja kurkku. Viipaloi kevätsipulit. Sekoita kasvisten joukkoon sitruunamehu ja oliiviöljy. Mausta suolalla ja pippurilla.

 Paahda leivät. Nosta päälle munakoisoa, salaattia ja kananmunaa. Viimeistele tahinilla ja zhougilla.

Jääkarpalot ja suolakinuskikastike

Joko olet päättänyt mitä teet uudenvuoden jälkiruoaksi? Jotain raikasta vai jotain makeaa... jääkarpalot ja suolalla silattu kinuskikastike soljahtaa molempiin kategorioihin.


Karpalo, kinuski, jälkiruokaresepti

Karpalo, kinuski, jälkiruokaresepti
Kinuski on sellaisenaan hyvin makeaa, pieni suolaisuus nostaa kinuskikastikkeen makuja ja karpaloiden kirpeys taittaa liikaa makeutta.  


Karpalo, kinuski, jälkiruokaresepti

Jääkarpalot ja suolakinuskikastike

4 dl jäisiä karpaloita

2 dl kuohukermaa
2 dl fariinisokeria
1 rkl voita

ripaus sormisuolaa

Mittaa kerma ja sokeri kattilaan. Keitä kinuskia miedolla lämmöllä n. 10-15 min, kunnes kinuski on paksuuntunut ja väriltään toffeen sävyinen. Vatkaa voi kinuskin sekaan. Anna hautua miedolla lämmöllä vielä hetki. Varo, ettei kinuski pala pohjaan.

Lusikoi jäiset karpalot tarjoilukulhoihin. Kaada kuuma kinuski marjojen päälle, lisää joka kulhoon hyppysellinen sormisuolaa ja tarjoile heti.

Joulun makuja kvinoa-chaipuurossa

Kvinoasta tuli syksyllä yht'äkkiä tullut suosikkini. Yleensä haluan kvinoani olevan irtonaista ja sellaisena se parhaiten toimiikin vaikka värikkäässä bataatti-kvinoasalaatissa. Puroutuva kvinoa taas sopii hyvin -no, vaikka puuroon. Syön yleensä tuorepuuroja ja olin jo ihan unohtanutkin barcelonlaiskuppilan inspiroiman kookoskvinoan kun keittelin kvinoaa mantelimaidossa aamupuuroa varten. 


Tähän puuroon tuli taas idea chai-teestä jota intialainen yhteistyökumppani tarjoili osastollaan messuilla Pariisissa. Chai-teessä on jouluisia kardemumman, kanelin ja neilikan makuja, tämä olisi kvinoa-chaipuuro olisi ihana tarjottava vaikka aattoaamuna perinteisen riispuuron sijaan.



kvinoa, brunssiruoka, puuroresepti

kvinoa, brunssiruoka, puuroresepti

kvinoa, brunssiruoka, puuroresepti

Kvinoa-chaipuuro

1,5 dl kvinoaa huuhdeltuna
2,5 dl mantelimaitoa
1 chaiteepussi
½ rl kookossokeria

Huuhtele kvinoa hyvin ennen keittämistä. Pienessä kattilassa kiehauta mantelimaito chaiteepussin kanssa. Kun mantelimaito kiehuu, poista teepussi ja lisää kvinoa. Lisää kookossokeri ja sekoita. Pienennä lämpöä ja keitä kvinoaa kannella peitettynä 15-20 minuuttia. Kun puuro on valmis, ota kattila liedeltä ja anna vielä hautua 5-10 min kannella peitettynä. Tarjoile annoskuhoista mantelimaitotilkan ja kvinoa-hamppugranolan kanssa. Viikuna sopii puuron kanssa myös erinomaisesti.

Chorizo-punaviinipasta

Perjantai on taas täällä, eikö olekin ihanaa! Näin syksyllä tekee mieli täyteläisiä makuja. Perjantaina aina tekisi mieli syödä jotain hyvää, mutta pitkän viikon jälkeen ei oikein jaksaisi tehdä mitään monimutkaista. Varsinkin kun olin pari kuukautta yksin kotona, en jaksanut tai viitsinyt tehdä mitään monimutkaista.


Helppo chorizo-punaviinipasta valmistuu nopeasti. Koetan taas muistella kuinka paljon mitäkin raaka-ainetta tähän tarvitaan, tällaiset ruoat kun yleensä teen ihan lonkalta tyyliin loraus sitä, kourallinen tätä ja ehkä vielä hyppysellinen tuota... Esitelinkin itseni eräässä tilaisuudessa "lonkalta kokkaajana".





Chorizo-makkara, punaviini_ruoanlaitossa


Chorizo-makkara, punaviini_ruoanlaitossa
Chorizo-punaviinipasta  kahdelle

150 g chorizo-makkaraa
tuoretta rosmariinia
1 valkosipulinkynsi
1 pieni sipuli
3 tomaattia
1,5 dl punaviiniä
1 dl kermaa
1 tl shirazaa


basilikaa
parmesania tai pecorinoa

Pastaa kahdelle



Kiehauta pastavesi, veden lämmetessä leikkaa chorizo-makkara ja tomaatit kuutioiksi, hienonna valkosipuli ja sipuli.

Keitä pasta ohjeen mukaan.

Paista chorizomakkaraa ja rosmariinia  pannulla keskilämmöllä pari minuuttia, lisää sipuli ja valkosipuli, kuullota 3-4 min samalla sekoitellen. Lisää punaviini, anna kiehahtaa kunnes punaviini on miltei haihtunut. Lisää kerma, anna kiehahtaa. Ota pannu liedeltä.

Valuta pasta, sekosta kastike joukkoon. Tarjoa raastetun parmesanin tai pecorinon kera.



Ruokaisa avokado-kananmunapannukakku yhdelle

Viikonloppu on taas kohta edessä. Mikä estää viettämästä viikonlopun brunssihetkeä yksin? Ei mikään! Yhden hengen pannukakku on helppo tehdä blinipannuun.


pannukakkuresepti, avokado, kananmuna



pannukakkuresepti, avokado, kananmuna

pannukakkuresepti, avokado, kananmuna


Helin pannariresepti innosti tekemään yksinkertaisen, suolaisen yhden hengen pannukakun viikonlopun ruokaisaksi brunssiaamiaiseksi. Pannukakun viimeistelin paistetulla kananmunalla, avokadolla ja za'atar-mausteseoksella.

Kahdelle-kolmelle syöjälle määrä on helppo kaksinkertaistaa ja valmistaa isommalla pannulla.

Ruokaisa avokado-kananmunapannukakku


3 dl maitoa
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa

voita tai juoksevaa margariinia

Kuumenna uuni 225 C asteeseen.

Käytä blinipannua, jossa on rautakahva. Voitele blinipannu hyvin. Muista voidella myös pannun reunat.

Sekoita taikina kulhossa, anna turvota parikymmentä minuuttia, kaada pannulle.

Nosta pannu uuniin paistumaan noin 20 minuutiksi.

Anna jäähtyä vähän ja tarjoile lämpimänä paistetun kananmunan, avokadon ja za'atar-mausteseoksen kanssa.



Za'atar -leipäset


Za'atar Lähi-idän keittiöissä yleisesti käytettää yrttiseos. Sen koostumus vaihtelee maasta ja keittiöstä toiseen ja monella suvulla on se "ainoa oikea" salainen perintöresepti.

za'atar, zatar, zaatar, mausteseos, helppo_pikkutarjottava


Joissain resepteissä on chiliä mutta tällä kertaa en lisännyt sitä koska yksi syöjistä oli saattanut saada allergisia reaktioita chilistä. Chiliä voit hautessasi lisätä erikseen hyppysellisen ennen käyttöä. Voit kokeilla myös korianterin, fenkolin ja kumina siemeniä za'atarissa.

Za'atarilla voi maustaa kanaa, lammasta, kalaa ja vihanneksia. Za'atar on myös hyvää dippinä paksun turkkilaisen tai kreikkalaisen jugurtin ja oliiviöljylorauksen kanssa sekoitettuna.

Tällä kertaa tein helppoja za'atar -leipäsiä. Tortillojen sijaan voit käyttää myös pita-leipiä.

za'atar, zatar, zaatar, mausteseos


Za'atar

2 rkl kuivattua timjamia
1 tl kuivattua oreganoa
2 tl kuivattua meiramia
3 rkl sumakkia (etnisistä kaupoista)
2 rkl seesaminsiemeniä
1/2 - 1 tl merisuolaa jauhettuna

Paahda seesaminsiemeniä keskilämmöllä 3-5 minuuttia. Anna jäähtyä.

Säilytä tiiviisti suljettavassa purkissa.

za'atar, zatar, zaatar, mausteseos

za'atar, zatar, zaatar, mausteseos


Za'atar -leipäset

Tortilloja
oliiviöljyä
za'atar-mausteseosta

Sivele tortillat oliiviöljyllä, ripotele päälle za'ataria. Leikkaa tortillat viipaleiksi ja paahda 200 C uunissa 5 min.


Kahlua-tiramisu ja brunssiruokavinkkejä

Yhteistyö Pernod Ricard|Kahlua

Tiramisuresepti, kahluaresepti
Eilen Pernod Ricard oli kutsunut bloggaajia brunssille. Pöytä notkui herkuista, jokainen oli tehnyt vähintään pari brunssiherkkua. Mikä makujen kimara! Brunssilta sain monta upeaa brunssitarjoiluideaa. Minä toin brunssille mukanani kvinoa-bataattisalaattia sekä Kahlua-tiramisun.


Cava, brunssi, brunssijuoma


Cava, kuohuviini

Ruokakuvaus


Ensin piti tietysti ottaa hieman ruoka- ja juomakuvia someen. Pernod Ricardin terassilta on näkymät Tuomiokirkolle, jokainen taisi ottaa kuvan Hola!-kuohuviinilasillisesta Tuomiokirkko taustalla. Naisellisen pinkkiin pulloon pakattu marjaisa, kuiva cava on oivallinen brunssijuoma.



Tiramisuresepti, brunssiruoka, jälkiruoka


Alkuperäisissä tiramisuresepteissä on mukana kananmunaa, minä käytin kermavaahtoa ja mascarponea. Pähkäilin etukäteen miten saisin tiramisun kuljetettua metrossa kunnes muistin peltipurkit, joita kaapissa on usemapiakin. Vuorasin kauniin vanhan peltipurkin leivinpaperilla ja rakensin jälkiruoan siihen. Tiramisun sai turvallisesti perille valmiiksi kauniissa tarjoiluastiassa.


Arancinit, risottopallot

Beach House Kitchenin Heli toi brunssipöytään Kahlua-tryffeleitä sekä friteerattuja punajuuri-vuohenjuusto arancini-risottopalloja, jotka tarjottiin chilimajoneesin kera.




Kurpitsaresepti, brunssiruoka

Hannan Soppa tarjosi kurpitsasalaattia misokastikkeen kanssa ja tomaatti-savupaprikapapuleipiä sekä bataatticrostineja  brien sekä jalapenon kanssa.



Punajuuri, brunssiruoka


Sillä Sipulin Meri-Tuulin tuomisina oli ruissipsikuppeja, jotka  oli täytetty sitruunamehulla maustetulla tuorejuustolla. Päällä balsamicolla maustettuja, uunipaahdettuja punajuuria, lakritsipaloja ja sitruunankuorta.


Baba ganoush, dukkah



Vaimomatsku-Juulian Baba ganoush-leipien kanssa tarjoiltu Pop Rocks-dukkah ihastutti maullaan ja poksumalla hauskasti suussa.

 Brunssi, tiramisu

Lohi, brunssiruoka

En ollutkaan ainoa, joka teki tiramisua. Lyhyenä hetkenä-blogin Pia toi brunssipöytään  mustaherukalla maustettua tiramisua. Hän oli myös tehnyt brunssille lohipastramia avokadotahnan kera.


Kahlua

Kahlua

Jälkiruokien kanssa maisteltiin Kahluan Espresso Martineja. Näppärän, uudenlaiseen typpipatruunatölkkiin pakattu juoman tölkki synnyttää paineenmuutoksen avulla avatessa juoman pinnalle Espresso Martinille ominaisen kermaisen vaahdon.


Tiramisuresepti, jälkiruoka


Kahlua-tiramisu

2 dl kuohukermaa
250 g mascarpone-juustoa
½ dl fariini- tai kookossokeria
3/4 dl Kahlua-likööriä
2 dl vahvaa espressoa huoneenlämpöisenä
24 savoiard-keksiä
1 dl makeuttamatonta kaakaojauhetta




Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi. Sekoita mascarponeen Kahlua ja sokeri sekä viimeisenä kermavaahto.

Keitä vahva espresso, kasta puolet kekseistä nopeasti kahvissa ja lado tiiviisti vierekkäin 20 x 20 cm kokoisen astian pohjalle.

Levitä puolet mascarponevaahdosta päälle. Siivilöi mascarponevaahtokerroksen päälle kaakaojauhetta. Toista kerrokset. Peitä foliolla ja anna vetäytyä jääkaapissa yön yli.

Siivilöi pinnalle runsaasti kaakaojauhetta juuri ennen tarjoilua.

Onko sinulla jokin lempiresepti brunssile?