Joulun alla kävimme Kalliossa ja hetken päähänpistosta pistäydyimme kaakaolla uudehkossa (no ainakin tämän vuoden aikana avatussa) Ipi kulmakuppilassa Porthaninkadulla, Kallion kirjaston vieressä. En ollut tajunnutkaan kuinka iso ja valoisa tila on vaikka olin huoneistossa käynyt aiemminkin, silloin tilassa oli hämärähkö antiikkiliike.
Avara tila ja isot ikkunat tekivät kuppilasta pimeänä päivänäkin valoisan. Kaakao ja jakamamme omenapiirakan pala olivat herkullisia ja ehkä aavistuksen edullisempia kuin keskustan kahviloissa. Tarjolla oli näköjään pitkälle iltapäivään myös kasvispainotteista brunssia.
IPin alkuperäisiä ideoita oli tarjota kehitysvammaisille työtä kahvilassa ja muistan paikan avautuneessa lukeneeni asiasta useasta lähteestä, en tiedä onko näin enää. Yrityksen sivuillakaan ei ollut tietoa asiasta, vaikka siellä kerrottiinkin ravintolan olevan nimetty tunnetun helsinkiläisen herkkusuun, Pekka ”Ipi” Hämäläisen kutsumanimen mukaan. Hämäläisen ensimmäinen lapsenlapsi syntyi vuonna 1986. Lapsenlapsella on downin syndrooma. Tämä tarina oli ilmeisesti innoittajana kehitysvammaisten palkkaamisessa.
Samanhenkisiä kuppiloita tulee aina ihasteltua vaikka Tukholmassa tai Kööpenhaminassa, mutta kyllä kivoja paikkoja Suomestakin löytyy.
Välillä hieman kriittisesti uusiin paikkoihin suhtautuva Siippakin antoi paikalle siunauksensa. Hän kehui sisutuksessa erityisesti korkeita baarijakkaroita, jotka oli muotoiltu niin, että niillä pystyi istumaan pidempäänkin mukavasti.
Välillä hieman kriittisesti uusiin paikkoihin suhtautuva Siippakin antoi paikalle siunauksensa. Hän kehui sisutuksessa erityisesti korkeita baarijakkaroita, jotka oli muotoiltu niin, että niillä pystyi istumaan pidempäänkin mukavasti.
Seuraa Lumo Lifestyleä facebookissa ja instagramissa
IPI is a new(ish) cafe/restaurant in Kallio/Helsinki. Loved the big windows and high rooms. Hot cocoa and shared apple pie slice were also delicious.