Viisi viikon varrelta

Viime viikko oli -jollei ihan yhtä juhlaa- niin kuitenkin juhlavampi kuin aikoihin. Kuluneella viikollakin on ollut juhlatunnelmaa. Tänään olemme menossa juhlistamaan vuorostaan äitini tasavuosia. Kuten aiemmin kerroin, meillä on aina juhlaviikot maaliskuun lopusta huhtikuun puoliväliin.


Kevätkukat, lumikello, takatalvi
Tiistai-aamuna olin vähän pettynyt. Mielestäni säätiedotuksessa luvattiin lämpenevää, mutta maa olikin lumen peitossa aamulla. Olin suunnitellut laittavani päälle hameen paksujen sukkahousujen ja tennareiden kanssa. Housuilla ja nilkkureilla kuitenkin jatkettiin. Saappaat olen sentään siiränyt kesäteloille -ja onneksi yöllä satanut lumikin suli päivän aikana, ilmakin on muuttunut keväisemmäksi ja jo seuraavana päivänä pääsin pukeutumaan hameeseen ja tennareihin.



Kampaaja, tuhkan sävy, hiusleikkaus
Hiukset saivat taas ryhtiä viileästä sävystä ja leikkuusta. Siippa tosin kysyi kun sanoin meneväni illalla kampaajalle "Etkö sä ollut viime viikolla?" En, olin 2½ kuukautta aiemmin ollut kampaajalla. Kalju mies ei erota juurikasvua ja ylikasvanutta mallia kovin hyvin.

Edellisellä viikolla olin sen sijaan ollut optikolla hakemassa uudet lasit. Edelliset hankin noin 1½ v. aiemmin, mutta ne valuivat jatkuvasti vähän ärsyttävästi, vaikka sankojen asentoa korjailtiinkin. Vahvuudet eivät pahemmin tälläkään kertaa muuttuneet. Edelleen mennään yksitehoilla, toimistolla olen lähinnä ilman laseja laseja käytän ulkona, autoa ajaessa ja televisiota katsoessa.

Näkötarkastuksessa selvisi muuten yksi hassu juttu jonka olen aina käsittänyt johtuvan piilokarsastuksestani. Aiemmin testeissä piti saada risti ympyrän sisään, nykyisissä näkötarkastuksissa taas pitäisi näkyä numeroita kolmessa päällekkäisessä laatikossa. Risti ja ympyrä kelluivat aina kaukana toisistaan ja niistä kolmesta laatikosta näen aina vain kaksi kerrallaan. Johtuukin kuulemma siitä, että tarkennan vain toisella silmällä kerrallaan vaihdellen kummalla silmällä katselen. Niin tai näin, omasta mielestäni näen ihan kolmiuloitteisesti ja optikonkin mielestä yhdellä silmällä katsominenkin sujuu todella näppärästi eikä haittaa mitään. Kiikareilla katsominen on tosin mielestäni ollut aina vähän hankalaa.


Tuorepuuro, kukka-asetelma
Viime viikon juhlista muistutti ruokapöydällä pitkälle tämän viikon loppuun upea puolitoistametrinen kukka-asetelma, jonka Siippa oli hankkinut The Cockissa vietetylle illalliselle koristeeksi. Se on saanut toimia taustana myös ruokakuville.

Väinö Kallio, ravintola, Kallio


#Inspirationweekend2018, kukat

Jyväbroileri, #inspirationweekend2018


#inspirationweekend2018, entecote

Viini, kuohuviini, social wines, #inspirationweekend2018

#inspirationweekend2018, dooleys

Perjantai-iltana pääsin tutustumaan etukäteen eilen auenneeseen Väinö Kallio-ravintolaan illallisella, jossa tarjoiltiin Atria Lihakaupan ja Jyväbroilerin tarjoamaa herkullista illallista Social Winesin viinien kera; broileriterriiniä, entrecotea sekä Dooleys-pannacottaa. Lauantaiaamuna kävin vielä venyttelemässä ja verryttelemässä samassa tilassa*.


Sisustus, kallio, funkkis, #inspirationweekend2018

Vanhoissa Elanon pääkonttorin tiloissa olevan ravintolan suojellut yksityiskohdatkin ihastuttivat.

Miten sinun viikkosi on sujunut?

*Kutsut blogin kautta

Korkea täytekakku syntymäpäiväksi


En ole tehnyt kuin muutaman täytekakun -siis koskaan! Kakkuni  -silloin harvoin kun niitä teen- ovat yleensä ilman uunia valmistuvia moussekakkuja. Synttäreilleni halusin kuitenkin tehdä näyttävän korkean kakun. Ostin sitä varten oikein erikseen korkeareunaisen 18 cm vuoan ja tilasin Etsystä vielä ruusukullan värisen Let's eat cake-koristeenkin.



Tapani mukaan en noudattanut mitään ohjetta sellaisenaan, vaan kokosin omanlaiseni kakun eri ohjeita yhdistelemällä ja muokkaamalla. Ei ehkä ihan paras idea improvisoida kun kokematon täytekakkuleipuri rupeaa tekemään syntymäpäiväkakkua, mutta hyvä kakusta tuli!


Täytekakku, kakku, kreemikakku, nakukakku


Täytekakku, kakku, kreemikakku, nakukakku

Täytekakku, kakku, kreemikakku, nakukakku

Täytekakku, kakku, kreemikakku, nakukakku,



Täytekakku, kakku, kreemikakku, nakukakku


Olin varautunut siihen, että joudun tekemään kaksi kakkupohjaa saadakseni tarpeeksi korkean kakun. Selaamieni reseptien mukaan yhden tällaisen korkean "sienikakun" taikinan olisi pitänyt korkeudeltaa riittää näyttävään korkeaan kakkuun, mutta ensimmäisestä kakustani, vaikka aika kuohkea olikin, ei kuitenkaan tullut mielestäni tarpeeksi korkeaa. Leivoin iltamyöhällä siis vielä toisenkin kakkupohjan, josta tuli hieman korkeampi ja rohkeasti kasasin ne päällekkäin. Halkaisin kakut ja täytin välit vadelma-valkosuklaamoussella. Siippa kyllä hieman epäili pysyykö kakku kasassa, mutta siitä tuli varsin tukeva, mutta kuitenkin kuohkea.



Kakku sai jähmettyä yön yli parvekkeella peiteltynä, aamulla kuorrutin sen. En edes lähtenyt tavoittelemaan täysin tasaista kuorrutusta, vaan veitsen jäljet saivat näkyä kuorrutuksen pinnassa. Olisin halunnut koristella kakkua myös syötävillä kukilla, mutta luovuin ideasta kun en kukkia löytänyt kolmesta hyvin varustellusta kaupasta eri puolilta kaupunkia. Kakku sai koristeekseen siis vain marenkeja ja valkosuklaamakeisia sekä Let's eat cake-kyltin.

Täytekakku, kakku, kreemikakku, nakukakku





Leikatusta kakusta en enää saanut hyvää kuvaa, sen verran nopeasti sitä nosteltiin lautasille. Vaaleanpunaiset mousseraidat näyttivät kuitenkin hyviltä. Kakkua saa kuulemma tehdä uudestaankin.







Kakkupohja







Vuoan halkaisija: korkeareunainen 18 cm vuoka

3 dl vehnäjauhoja

1-2 tl leivinjauhetta

4 huoneenlämpöistä munaa

2 dl sokeria

1 dl kiehuvaa vettä

Voitele ja korppujauhota vuoka. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään.

Vaahdota munat ja sokeri isossa kulhossa, kuuma vesi saa munat ja sokerin vaahtotumaan runsaasti. Aloittaessasi vaahdotusta laita vesi kiehumaan (mittaa vettä kattilaan hieman enemmän kuin tarvitset, kiehuessa osa ehtii haihtua pois jos vielä vaahdotat munia ja sokeria veden jo kiehuessa). Muna-sokerivaahto on valmista, kun nuolijalla tekemäsi kuvio jää hetkeksi vaahdon pintaan.



Kaada 1 dl vettä mitta-astiaan, lisää vesi 5-6 erässä ja jatka vatkaamista täydellä teholla.


Siivilöi tämän jälkeen jauhoseos munavaahtoon pienissä erissä varovasti nuolijalla käännellen. Kaada taikina vuokaan.


Paista 200 asteessa uunin alatasolla n. 30 min. Suojaa kakun pinta paistamisen puolivälissä alumiinifoliolla, jotta se ei tummu liikaa. Kumoa kakku pian uunista ottamisen jälkeen.



Halutessasi todella korkean kakun, tee kaksi kakkupohjaa.







Vadelmavalkosuklaamousse


150 g vadelman tai appelsiinin makuista tuorejuustoa

0,5 dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

2 dl kermaa

150 g valkoista suklaata



Sulata valkosuklaa mikrossa tai vesihauteessa. Vaahdota kerma kevyeksi vaahdoksi kulhossa. Vatkaa tuorejuusto ja sokeri toisessa kulhossa. Vatkaa sula valkosuklaa tuorejuustoseokseen. Lopuksi vatkaa kerma vaahdoksi ja taittele varovasti nuolijalla käännellen suklaaseokseen.

Vadelmakreemi


250 g voita

5-6 dl tomusokeria

1 rkl maitoa

3 tl vadelmajauhetta


Anna voin pehmetä huoneenlämmössä tunnin ajan.


Vatkaa huoneenlämpöinen voi kuohkeaksi. Lisää tomusokeri vähän kerrallaan koko ajan vatkaten


Lisättyäsi kaiken sokerin jatka vatkaamista usean minuutin ajan. Lisää maito, jatka vatkaamista.


Lopuksi lisää vadelmajauhetta lusikallinen kerrallaan. Jatka vielä vatkaamista.


Valmis voikreemi on kuohkeaa ja vaaleaa. Kreemin vatkaamiseen menee noin 10 minuuttia. Kuohkea, vaalea ja notkea kreemi neuvotaan usein resepteissä levittämään kakun päälle palettiveistä apuna käyttäen, sellaisen puuttuessa käytin leveäteräistä, vanhaa isoa ruokailuveistä.


Levitä voikreemi kakkupohjan päälle ensin niin tasaisesti kuin mahdollista. Käytä kakkupohja jääkaapissa 5-10 min jotta kreemi kovettuu kakun pintaan ja toista levitys.



Restaurant Penny, Helsinki

Jos menemme perjantaina ulos syömään, varaamme yleensä pöydän hyvissä ajoin. Nousukausi näkyy ainakin ravintoloissa, arki-iltanakin Helsingin keskustan ravintolat näyttävät olevan melkoisen täynnä.

Eräänä perjantaina jo kuukausia sitten lähdimme ulos kuitenkin ihan ex tempore (ja sitten unohdinkin postauksen luonnoksiin...). Uudenmaankadun pienessä, symppiksessä Pennyssä pidetään yleensä muutama paikka vapaana kadulta tuleville asiakkaille. Kävimme kysäisemässä josko vaikka tiskillä olisi tilaa. Pääsimme kuitenkin tunniksi pöytään ennen varauksen tehneitä asiakkaita, jälkkärin nautimme lopuksi tiskillä, joka ei sekään ollut huono paikka. Tiskillä on kiva seurailla vaikka cocktailien sekoitusta.


Restaurant Penny Helsinki

Restaurant Penny Helsinki

Restaurant Penny Helsinki

Restaurant Penny Helsinki

Restaurant Penny Helsinki


Restaurant Penny Helsinki

Restaurant Penny Helsinki

Restaurant Penny Helsinki

Koska ruokailusta on jo pitkä aika, koetan muistella mitä kaikkea lautasilla oli; ostereita Siipalle -hän rakastaa niitä, minä en-, viiriäistä minulle alkuun. Kalaa Siipalle pääruoaksi -olisikohan ollut miekkakalaa- ja minulle lampaankyljyksiä papujen, kikherneiden ja vihreiden herneiden kanssa. Loppuun otin suklaakakkua ja Siippa marjoja ja mascarponevaahtoa- ehkä... Hyvää kuitenkin oli, sen muistan.

Pennyssä on tunnelmallinen (=hämärä) valaistus. Voisin sanoa tavoitelleeni tunnelmaa hämyisillä kuvilla, mutta tosiassa kuvat vähän kärsivät hämäryydestä. Valovoimaisella linssilläkin, käsivaralla kuvatessa valokuvat vähän kärsivät valon puutteesta vaikka ulkona olisi vielä valoisaa.

En ole Pennyssä koskaan saanut kuin maukasta ruokaa ja olemme olleet siellä useaan otteeseen ruokailemassa, Muutama viikko sitten söin bisnestuttujen kanssa illalliseksi 15€ Reuben sandwichin bataattiranujen kera. Vaikka kaupungissa on paljon mielenkiintoisia ravintoloita joita tekisi mieli testata, tänne palaamme usein kun haluamme varman vaihtoehdon. Ruokalista vaihtuu muistaakseni melko usein, menussa on aina vähän New York-viboja. Noin neljänkympin kolmen ruokalajin illallinen on hinta-laatusuhteessaan erinomaista tasoa.