Viisi viikon varrelta

Aurinkoista sunnuntaita. Täällä ollaan maalla anoppilassa.

Parvekekukat, syötävät_kukat


Tällä viikolla  on vielä neljä työpäivää, sitten odottaakin odotettu talviloma. Parempi myöhään...

meri, tallink






tallinna, tallinnanmatka

lifestyleblogi, aikuisblogi
Kävin Tallinnassa työmatkoilla kaksi kertaa tällä viikolla. Onneksi Länsisatama on muutaman kilometrin päässä kotoa ja lahden ylikin viilettää kahdessa tunnissa.

Molemmat reissut olivat kompakteja täsmäiskuja; 7.30 laivalla yli Tallinnaan ja 16.30 laivalla takaisin, ehtii työpäivän jälkeen vielä mukavasti illaksi kotiin.

Torstain matkalla ehdin vielä käydä vielä banaanipannariaamiaisellakin Tallinnassa ja pitää pienen etätoimistohetken aamiaisen lomassa. Tarkoituksena oli mennä suosikkikahvilaani Kohvik Klausiin Kalamajaan, mutta se olikin remontissa. Kahvila Möt oli ihan ok, muttei erikoisen mieleenpainuva.


tulppaani, parvekekasvit


Parvekkeen laitto on nyt aikalailla kesken. Ensi viikolla tosiaan lähdemme myöhäiselle "talvilomalle", enkä ole sen takia pahemmin satsanut vielä parvekekasveihin, vaikka kasvit menevätkin siksi aikaa hoitoon. 

Nyt parvekkeella on lähinnä vasta joitain yrttejä ja äidin vuosittain antama tulppaaniruukku, joka syksyllä haudataan hänen pihaansa ja keväällä kaivetaan esiin. Joka vuosi vähän erilainen.

Leikkokukat


Leikkokukkiakaan en ole viitsinyt nyt hankkia kotiin. Olen ollut niin paljon menossa, ettei kotona olisi ehtinyt kukkia ihailemaan. Tallinnassa kävin ostamassa kimpun jaloleinikkejä, mutta nekin vein yhteistyökumppanille.


Pölyttäjät, puutarhakukat

Kunhan olemme kotiutuneet lomalta, hankin lisää yrttejä ja kukkia jotka houkuttelevat pölyttäjiä. Viestintätoimiston pressitilaisuudessa Plantagen esitteli etenkin näitä pörriäisten suosimia kasveja ja puutarhaliittokin muistutti sähköpostiin kilahtaneessa tiedotteessaan monimuotoisuuden vähenemisen uhasta. Me kotipuutarhuritkin voimme kuitenkin luoda olosuhteet, joissa hyönteiset viihtyvät ja rikastuttavat niin ruoantuotantoa kuin muuta luontoa.

Ravintokasveistamme noin 70 prosenttia tarvitsee hyönteisiä sadon onnistumiseksi, joten hyönteislajien säilymine on elinehto. Hyönteispuutarhan suosikkeja ovat erityisesti tuoksuvat kukat -kesäkukat ja perennat, jotka kukkivat pitkään. Esimerkiksi syyssyrikkä, punahattu ja -latva ovat perhosten kannalta parhaita houkuttimia luomaan syyskesäinen perhospuutarha. Kaupunkimehiläiset tuottavat puolestaan erityisen herkullista hunajaa juuri kukkivilla alueilla.


Tallinna

Viikon kohokohtia on ollut kampaajakäynti, se aina virkistää; värin kirkastusta ja pituudesta pois, niskasta saa olla vähän lyhyempi kesäksi.

Hiusnaamio, hiusten_sävytys


Sain testiin (PR-näyte blogin kautta) Biozellin blondeille hiuksille tarkoitettuja tuotteita. Näillä torjutaan hiusten sävyn taittumista keltaiseksi.Hiuksissani on piilevänä aika voimakas punapigmentti, joka alkaa taittamaan sävyä nopeasti keltaiseen kampaamovärin haalistuessa. Suosikkini edullisista tuotteista tähän mennessä on ollut sarjan Colortech Silver -värinaamio.


Miten sinun viikkosi on sujunut? Eikö olekin ihanaa kun saimme viimein kesäkelit!


Hedelmäinen ravunpyrstösalaatti ja mangoaioli

Alkavatkohan säät viimein muuttua lämpimämmiksi? Kesäiset ruoat houkuttavat yhä enemmän päivien lämmetessä. Miltä kuulostaisi raikas, hedelmäinen ravunpyrstösalaatti mangoaiolin kera?


aioli, mangosalaatti, salaattiresepti, rapusalaatti
Aioli ja majoneesi on helppo tehdä korkeassa kulhossa sauvasekoittimella. Aioli syntyy hetkessä ilman, että oliiviöljyä täytyy varovasti lisätä tippa kerrallaan. Aiemmin en oikein koskaan onnistunut täydellisesti majoneesin teossa, nykyisin täydellisen majoneesin surauttaa hetkessä.



aioli, mangosalaatti, salaattiresepti, rapusalaatti

Sitruunan maku saa syvyyttä kun hedelmän puolittaa ja paistaa leikkuupinta alaspäin hetken aikaa. Mehukin irtoaa sitruunata paremmin.



aioli, mangosalaatti, salaattiresepti, rapusalaatti
Mango-ravunpyrstösalaatti

½ mango
6 retiisiä siivutettuna
1 avokado kuutioituna
½ ruukullinen lehtisalaattia
½ ruukullinen punaista friseesalaattia
12 ravunpyrstöä paistettuna ja suolalla maustettuna

Kokoa salaatti, paista ravunpyrstöt oljytilkassa kuumalla pannulla (halutessasi valkosipulisiivujen kanssa). Paista ravunpyrstöjä vain hetki molemmin puolin, liian kauan paisteut ravunpyrstötö sitkistyvät.

 Mangoaioli

1,5 dl kuutioitua, kypsää mangoa

2 valkosipulinkynttä
2 tl (karkeaa) dijon-sinappia
1 kananmuna tai ankanmuna
1/2 sitruunan mehu
ripaus suolaa
2 dl rypsiöljyä tai hieman enemmän jos käytät ankanmunaa
(1 tl Sriracha-kastiketta)


Hienonna valkosipulit ja laita ne kapeaan kannuun.

Mittaa kannuun myös muut ainekset. Jos haluat valkosipulimajoneesiin hieman tulisuutta, lisää Sriracha-kastiketta.

Laita sauvasekoitin kannuun, terä kiinni kannun pohjaan. Käynnistä sekoitin, ja nosta sitä vähitellen kohti pintaa. Aioli valmistuu hetkessä.


Aioli säilyy tiiviissä astiassa jääkaapissa muutamia päiviä.

Viisi viikon varrelta

Oih mikä viikko! Normi, täysi työviikko pyhien jälkeen, mutta myös cocktailkoulua ja samppanjaa, aamu-uinteja ja ihan uusi menopelikin on hankittu.


infinity_pool, hotelli_uima-allas, clarion_helsinki


clarion_helsinki, kattobaari_helsinki

Viikon ihanin aamu oli Clarion-hotellissa, jonne kirjauduin edellisenä iltana osallistuessani Bols-liköörien  järjestämään cocktail-masterclassiin (PR-tapahtuma). Hauskan illan jälkeen oli ihana pulahtaa 16. kerroksen infinity-altaaseen aamuseitsemältä  ja kävellä töihin maukkaan aamiaisen jälkeen. Masterclassiin kuului mahtava haaste, pian kuulettekin mitä jännittävää 16. kerroksen Sky Roomissa tapahtuu tänä kesänä.









Kävimme cocktailkurssilaisten kanssa myös syömässä masterclassin jälkeen Boulevard Socialissa, jossa en ollutkaan koskaan syönyt vaikka olen senkin ohi kävellyt lukemattomat kerrat. Todella monen ravintolan listalta löytyvä tartar pitää edelleen pintansa, samoin lohipastrami pysyy klassikkona. Boulevard Socialissa ne tarjottiin moderneina, kauniisti aseteltuina annoksina. Täälläkin jaetaan annokset suosittuun tapaan.


Hyötyliikunta





Kaukana ovat ajat, jolloin blogeissa esiteltiin jatkuvalla syötöllä kilvan viimeisimpiä ostoksia. Nykyisin (ainakin seuraamissani blogeissa) linja on maltillisempi ja ostokset ovat selvästi harkitumpia. Oma viikon ostokseni on todella harkittu; olen ajatellut uuden pyörän ostamista jo vuosia. Vakiopyöräkorjaajani vihjaili jo vuosia sitten vahvasti, että voisin jo ostaa uuden pyörän silloin yli 15 v. vnahan menopelin tilalle. Viime vuonna pyörästä hajosivat vaihteet, päälle menivät vain ykkönen ja kakkonen, sitten kumi puhkesi. Kun jätin pyörän lukittuna telineeseen kotipihaan, joku todella pyörän tarpeessa ollut varasti sen. Viime syksyn ajelin kaupunkipyörällä, mutta nyt hankin uuden; 7-vaihteisen ja ihanasti retron mummomallin koreineen. Parina päivänä olenkin jo ajanut keskustaan töihin uudella ajopelilläni.

Ja kun katson kuvaa - onpa onni päästä huomenna kampaajalle!





Torstaista lauantaihin Vanhalla oli käynnissä vuosittainen Grand Champagne-tapahtuma, jossa olin Jeeper Champagnen vieraana. Jatkoimme vielä uuden Hello Stranger-ravintolan terassille, jossa Les Domaines Jeeper-samppanjatalon edustaja Samuel Ferjou kertoi Lignell&Piispasen Suomessa edustamasta samppanjatalosta  lisää sekä sen valmistamasta Jeeper -samppanjasta. Terassilla samppanjaa tarjoiltiin rennosti talon omista, tavallisesta poikkeavista samppanjalaseista.

Goutorben perhe on tuottanut viinejä 1700-luvulta lähtien Dameryn kylässä Marne-laakson sydämessä. Toisen maailmansodan aikana Ranskan armeijan tiedustelupalvelussa toiminut, vastapuolen vangiksi otettu, sodassa loukkaantunutnuori viininviljelijä Armand Goutorbe pysyi vahvana, eikä paljastanut sotilaallisia salaisuuksia. Tämä pelasti amerikkalaisia ​​ja muita liittoutuneita sotilaita varmalta kuolemalta.

Kotiin samppajaa valmistamaan palannut Armand sai Yhdysvaltain armeijalta Willy's Jeepin, jotta hän pystyisi sodassa loukkaannuttuaan työskentelemään ja saisi viinitilansa sodan jälkeen taas jaloilleen. Armand saikin pian paikallisilta lempinimen "Jeeper Man" ja nimesi viinitalonsakin Jeeperiksi erottuakseen muista alueen Goutorbesista ja Armand nimesi samppanjansa ”Jeeperiksi” vuonna 1949. Nykyisin Jeeper tunnetaan erinomaisista samppanjoistaan.  Oma suosikkini maistamistani samppanjoista oli erittäin kuiva, elegantti Jeeper Brut Grand Rose.



Ette tälläkään kertaa selviä ilman hanamispämmäystä, vielä on kukkinut. Viime viikonloppina kirsikoiden kukinta olikin monessa puistossa parhaimmillaan. Seuraavaksi odotankin kotikadun 140 koristeomenapuun kukintaa.

Mukavaa äitienpäivää, me haemme äitini ja suuntaamme anoppilaan päiväksi.




Valviran ohjeiden mukaan alkoholia koskevat kommentit joudun poistamaan, muut kommentit ovat tavalliseen tapaan tervetulleita.