Halloumi-avokadopasta

Maistuisiko halloumi-avokadopasta?

 Kesällä usein virtaviivaistan ruoanlaittoa entisestään, halaun jotain helppoa ja raikasta joka valmistuu nopesti. Etenkin nyt kun Siippa on lähtenyt kuukauden työreissuun ja kokkaan yhdelle, koetan miettiä jotain yksinkertaisia ruokia jotten haksahda vain mussuttamaan voileipää.  

pasta, halloumi, avokado, ruokakuva



Syön kesällä paljon salaatteja, mutta välillä tekee mieli muutakin. Kotona oli avokado, parvekelaatikoissa kasvaa yrttejä ja halloumia on jääkaapissa miltei aina. Halloumi-avokadopasta oli helppo tehdä. Peston eri versioden reseptejä olen vuosien varrella jakanut useaan otteeseen, suosikkireseptissäni korvaan pinjansiemenet paahdetuilla kurpitsansiemenillä ja parmesanin pecorinolla.


Kurpitsansiemenpesto

1 ruukku basilikaa
puolikas kourallinen kurpitsansiemeniä paahdettuna
1 iso valkosipulinkynsi
1 dl  pecorinoa
1 dl oliiviöljyä
suolaa
pippuria

Sekoita kaikki ainekset tahnaksi teho- tai sauvasekoittimella. Mausta suolalla ja pippurilla maun mukaan.


100 g halloumia
oliiviöljyä
pieni avokado


Keistä annos pastaa, sekoit pastan joukkoo 2 rl pestoa. kuutioi 100 g halloumia (huuhtele liiika suolaisuus pois ja taputtele juusto kuivaksi), ruskista juusto oliiviöljyssä pannulla. Kokoa annos avokadosta, paistetusta halloumista ja pestopastasta.

Onko sinulla jotain samanlaisia todella helppoja ja nopeasti valmistuvia suosikkiannoksia?

Mitä kosmetiikkaa mukaan kuumaan lomakohteeseen?

*-merkityt PR-näytteinä saatuja

Kuumin kesälomakausi on kierähtänyt käyntiin ja juuri nyt monet pakkailevat laukkujaan lomamatkaa varten. Mietinnässä on mm. mitä mukaan kuumaan lomakohteeseen?

Vaikka olen ollut trooppisen kuumissa olosuhteissa useamman kerran, unohdan aina pakatessani kuinka kuumaa ja hikisen kosteaa voi eteläisimmillä leveysasteilla (ja kesäkuukausina reippaasti pohjoisempanakin, jopa täällä Suomessakin) pahimmillaan olla. Mukaan lähtee aina myös tropiikkiin vähän liian lämpimiä kesävaatteita, vääränlaista ja liian paljon kosmetiikkaa.


Seuraavaa matkaa silmälläpitäen kuukauden takaisen Singaporen-matkan kuumuus ja kosteus on vielä tuoreena muistissa. Muistan myös mitkä tuotteet toimivat ja mitkä olivat ihan turhaan mukana.


  


Ihan ykkönen on aurinkovoide! Sen tärkeyttä ei voi korostaa liikaa. Muista myös riittävä suojakerroin. Singaporessa SPF 50 ei olut lainkaan liikaa, näimme siellä myynnissä jopa SPF 110-voiteita.

Käytin Nivean aurinkoallergisille suunniteltua  Sensitive Immediate Protect*one-voidetta ja kasvoille kevyen meikin alle maksaläikkiä ja tummentumia estävää apteekeissa myytävän Ducrayn Melascreen UV SPF50*-voidetta. Molemmat toimivat loistavasti, talven jäljiltä hyvin vaalea ihoni ei edes punertanut.  Kevyesti sävytetty apteekkikosmetiikkasarja Lieracin Sunissime Protective Eye Care Global Anti-Aging SPF50 *-aurinkosuoja on tarkoitettu silmänympärysiholle, mutta sitä voi sipaista myös vaikka huulten ympärille. Minulla tulee helposti likaläikiltä näyttäviä pisamia huulten ympärille, tätä kynämäistä tuotetta on helppo lisätä päivän aikana. Saman sarjan sävytetty Sunissime BB-voide* antaa ihon sävyyn sulautuvaa väriä ja suojaa yhdessä tuotteessa. 

Pysyttelimme 32 C helteessä joka päivä yli 16000 askelta kävellessämme toki varjossa mahdollisimman paljon, mutta tropiikin auringossa palaa nopeasti ja huomaamatta ilman hyvää aurinkosuojaa. Aurinkosuojaa tulee myös levittää reippaalla kädellä ja lisätä päivän aikana.


Etenkin monissa saarikohteissa aurinkovoiteet voivat maksaa enemmän kuin Suomessa, valikoimat voivat olla suppeat ja osa pulloista edellisvuodelta. Kannattaa siis valita sopivat aurinkotuotteet jo Suomessa.




Rantalomalla voi olla meikittäkin; aurinkolasit, huulipuna tai -kiilto ja kevyt päivetys korvaavat meikkiä. Kaupunkilomilla ei ihan meikittä halua lähteä kaupungille, mutta runsas meikki ei yli kolmenkympin, jopa neljänkympin hellettä ja yhdeksääkymmentä prosenttia hipovaa suhteellista kosteutta kauaa kestä. Siksi suosinkin kevyitä tuotteita ja niitäkin ohuelti käytettynä.




Aiemmin mainitun Lieracin värillisen aurinkovoiteen lisäksi Lumenen ohuesti levittyvä, luonnollisen pohjan antava seerumimeikkivoide on kesäkäyttöön oiva, mutta vaatii alle aurinkovoiteen, esim. tuo Melascreen UV*. Suurimman osan vuotta käytän seerumimeikivoiteesta mediumia sävyä, mutta nyt hieman päivetystä saatuani vaihdan tummempaan säyyyn joka sulautuu ihon väriin hyvin.


Toinen hyvä vaihtoehto on vegaaninen BareMineralsin kosteuttava puikkomainen meikkivoide Complexion rescue SPF 25, joka levittyy helposti sormenpäillä. Lisäksi taputtelen aivan henkäyksen ohuesti silmän sisäkulmiin ja muutamaa kohtaa peittämään luomukosmetiikkamerkki Hyntin* peitevoidetta. Loistotuote, josta todella minimaalinen määrä riittää päivittäiseen käyttöön; sama purkki on kolmatta vuotta käytössä ja sitä riittää vieläkin. Normaalisti tällaiselle kosmetiikalle annetaan käyttöaikaa 12 kk avaamisesta, mutta koostumus on pysynyt samana eikä tuoksukaan ole muuttunut, joten olen jatkanut käyttöä.

Poskipunana on Japanista ostamani korallinsävyinen voidemainen poskipuna, joka levittyy kevyesti antaen vähän "nostoa" kasvoille.  Nämä pysyvät -tai ainakin sulavat tasaisesti helteessä. Luomiväriä tai rajausvärejä en käyttänyt vaikka niitäkin olin pari pakannut mukaan, ainoastaan Max Factorin* Miracle Prep -luomivärinpohjustusvoidetta tasoittamaan luomien väriä sekä kulma- ja ripsiväriä. Yli 10 km päivässä helteessä kävellessä  -vaikka kuinka välttelisi suoraa paistetta- luomiväri ei pohjustuksesta huolimatta pysy hien valuessa silmiin. Meikin sitoo (ainaki hetkellisesti) t-alueelle kevysti taputeltu puuteri, tämäkin Japanista.

Ripsiväreissäkin suosin japanilaisia; reissusta ostin -ripsivärin, joka hyödyntää "tuubiteknologiaa". Ripsiväri muodostaa ripsen ympärille "tuubin", joka pysyy todella hyvin tahraamatta, mutta peseytyy lämpimällä vedellä pois. Ihan must! Monella japanilaisella ja korealaisella merkillä on saantapaisia ripsareita. Käytän aina ripsentaivuttajaa, sillä etenkin vasemman silmän ripset ovat piikkisuorat ilman taivutusta. Tämä Heroine make-ripsiväri auttaa taivuttamaan ja etenkin pitää ripset komeasti kaartuneena koko hikisenkin päivän.






Joka aamu nappasimme maitohappobakteerin, vaikka Singaporessa hygieniataso on katukeittiöissäkin korkea. Maitohappobakteri nostaa vastutustuskykyä ja voi auttaa mahatautien välttämistä. Käsiä ja hikeäkin pyyhittiin kosteuspyyhkeillä, joita oli aina käsilaukussa mukana.

Linolan suojaavaa balsamiakin oli mukana. Kuumassa iho saattaa helposti hankautua ja ärtyä . Balsami muodostaa läpinäkyvän, vettähylkivän ja kestävän suojakalvon intiimi-, sisäreisien ja nivusalueelle, joka estää ihoärsytystä herkillä ihoalueilla.

Trooppisen kuumissa olosuhteissa menee helposti kaksikin settiä vaatteita päivässä.  Etsin aina hotellin läheltä pesulan, jonne voi muutaman kerran loman aikana heittää aamulla kassillisen "wash & fold"-pesuun ja illalla noutaa pestyt vaatteet. Alusasut ja uimapuvut pesen kuitenkin itse käsipyykkinä. Dr. Bronner's monitoimi-luonnonsaippualla voi pestä paitsi vaatteet myös itsensä, vaikka hiuksia myöden. Pikkupullosta riitää pitkään.





Mitkä ovat sinun luottotuotteesi helteisillä lomalla?

Kesäcocktailini Clarion Helsingin Sky Roomissa

No nyt se on myynnissä; Bols Masterclass-cocktailkurssilla kehittämäni Hot Summer -cocktail on viikon cocktailina sunnuntaihin 30.6. asti Clarion Helsingin näköalabaari Sky Roomissa! Kesäloman aloittajaisiksi suuntasimmekin eilen Siipan ja muutaman ystävän kanssa Skybariin maistelemaan raikasta vesimelonicocktailia.


Sky_room_helsinki

Clarion_helsinki

Keväällä järjestettyyn Bolsin masterclassiin osallistui viisi bloggaajaa, meidän kaikkien kehittämät coctailit ovat vuorollaan viikon cocktaileina Sky Roomissa. Meille annettiin vapaat kädet ja kaikista cocktaileista tulikin hyvin erilaisia.

Muut Sky Roomissa viikon cocktaileina tarjottavat juomat tekivät Viimeistä murua myöten LiemessäHellan ja viinilasin välissä sekä Beach House Kitchen




Minä mietin kuumia valoisia kesäiltoja suunnittellessani omaa juomaani, halusin jotain kepeää ja raikasta. Mietin yhtä kesän suosikkiruoistani; vesimeloni-fetasalaattia mintun kera. Tästä lähti idea kuplivaan vesimelonicocktailiin.



Sky_room_helsinki

Clarion_helsinki

Hot Summer


3 cl Bols Watermelon-likööriä
1 cl Bols Elderflower-likööriä
1 cl vastapuristettua sitruunamehua
proseccoa
jäitä

Sheikkaa Bols Watermelon- ja Bols Elderflower-liköörit sekä sitruunamehu jäiden kanssa. Kaada viinilasiin. Lisää paljon jäitä, täytä lasi proseccolla ja sekoita kevyesti

Useita Bolsin liköörejä on myynnissä Suomessa mutta minun ja Liemessä-Jennin cocktaileja varten Clarion on tilannut erikseen Elderflower- eli seljankukkalikööriä jota normaalisti ei Suomesta saa. Seljankukkaliköörin voi korvata seljankukkatiivisteellä, jota on hyvin varusteluissa kaupoissa myynnissä.


Lumo_Lifestyle
Tämä baaritiskin mainoskyltti aiheutti hilpeyttä kun esittelin sitä ystäville. "Olen kuuluisa, ettäs sen tiedätte!" Tässä taisikin tulla käytettyä se viisitoista minuuttia kuuluisuuttani, josta Andy Warhol aikoinaan puhui.




Oletko käynyt ihailemassa maisemia Sky Roomista?