Valkosuklaa-vadelmajäädyke

Kotipihan vadelmapensaiden sato on minulle arjen luksusta. On mahtavaa, että voin poimia marjat suoraan kotikerrostalon pihalta.

Joka vuosi teen kesällä myös jonkin vadelmajäädykkeen poimimistani vadelmista. Suolapähkinöillä maustettua vadelmajäädykettä olen tehnyt useampana kesänä.

Tällä kertaa halusin tehdä kuitenkin erilaisen vadelmajäädykkeen. Tämän jäädykkeen jujuna on raikkaan vadelman vastapainoksi täyteläisen makea paahdettu valkosuklaa, parin vuoden takainen hitti, joka toimi edelleen. Unohdin ostaa kermaa, korvasin sen creme fraichella, joka toimikin hyvin antaen samalla vähän hapanta raikkautta makeaan jäädykkeseen.

Jäädykkeet teen aina ilman jäätelökonetta.


Valkosuklaa-vadelmajäädyke-on-helppo-valmistas

Valkosuklaa-vadelmajäädyke-on-helppo-valmistaa

Valkosuklaa-vadelmajäädyke-on-helppo-valmistaa





Paahdettu valkosuklaa


150 g valkosuklaata

Rouhi valkosuklaa rouheeksi.

Levitä rouhe uunipellille leivinpaperin päälle.

Paahda valkosuklaarouhetta 175-asteisessa uunissa noin 5 minuuttia. Pidä suklaata silmällä, ettei se pala. Anna jäähtyä.


Vadelmakastike


2 dl vadelmia
0,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Aja vadelmista ja sokereista sauvasekoittmella kastike.

Jäädyke


2 dl creme fraichea
2 kananmunaa
1 dl tomusokeria tai glukoosisiirappia
 1 dl turkkilaista jugurttia
150 g paahdettua valkosuklaata



Vatkaa kerma, vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi, vatkaa keltuaiset ja sokeri.
Sekoita keltuais-sokerivaahto kermavaahtoon. Sekoita jugurtti joukkoon. Taittele valkuaisvaahto kerma-keltuaisvaahtoon.

Sekoita vaahtoon paahtamasi valkosuklaa. Levitä puolet kastikkeesta pakkasen kestävän astian pohjalle, kaada vaahto astiaan, levitä pinnalle loput kastikkeesta.  Jäädytä pakastimessa.

Ota jäädyke pehmenemään n. 15 min ennen tarjoilua. Kasta astia kuumaan veteen, kumoa jäädyke lautaselle. Leikkaa terävällä veitsellä jäädykkeestä viipaleita. Voit pakastaa jäädykkeen myös annoskulhoissa.


Milä on sinun lempivadelmaherkkusi?

Hitaat aamut, laiskat päivät, samettiset yöt

Tämä kesä on ollut ihana ja samalla raskas. On ollut hellepäivien hidastamaa elämää, hitaita aamuja, laiskoja päiviä, samettisen trooppisia öitä, mutta myös stressiä, huolta ja loputtomalta tuntuvaa uurastamista.

Siippa lähti kolmisen viikkoa sitten usecamman viikon työmatkalle pohjoisemmaksi ja minulla on ollut jo kesän alussa hiljalleen aloitettu ja nyt heinäkuussa  täydellä voimalla uurastettu melkoisen valtaisa urakka läheisen asunnon etsinnässä, muuton valmistelussa ja asunnon tyhjentämisessä sillä aikaa. Onneksi minulla onkin tänä kesänä pidempi vapaa kuin koskaan. Asunto on nyt melko pitkälle paketissa ja tavarat muuttovalmiina, mutta pistelinkin pari viikkoa 8-10 tuntia päivässä urakkaan, hoitelin asuntoasioita ja paljon muutakin. Moni ikätoveri on varmaan lähipiirissään jo kokenut samaa.

Nyt on pieni tauko pahimmassa puurtamisessa, ensi viikolla on tavaroiden kuljetusta, huonekalujen muutto ja vanhan asunnon siivous. Jos etsiskelette erilaisia Lundia-hyllyjä, niitäkin olisi myynnissä.

Olen inspiroitunut järjestelemään tällä viikolla myös kotona; yhtenä iltana siivosin ja järjestin keittiökaappeja puoli kolmeen saakka yöllä!




Lomajakson alun halusin ottaa rauhallisesti. Sovittuna ohjelmana olivat vain kuumat viikonloppupäivät ystävien uima-altaalla, ruokakassikeikat anoppilaan sekä päivän pressimatka Tallinnaan.


Keväällä napsahtaneien lomautusjakson viimeisten päivien ja talvella kertyneiden ylityövapaiden muodostaman kolmen viikon aikana, ennen varsinaisen virallisen loman alkua kerättiin voimia urakoihimme ja koottiin alkukesän ihania muistoja.




Hitaat loma-aamut alkavat rauhallisella aamiaisella; hedelmiä ja suomalaista mansikkaa tuorepuuron kanssa.






seniorikoira
Maalla appivanhempien luona on käyty kerran viikossa viemässä ruokakassit. Nyt kun siippa on reissussa, olen ajanut maalle kälyni kanssa. Vaikka pikkupaikkakunnan kaupassa on aina tungoksetonta, olemme vieneet runsaamman valikoiman ruokaostoksia kaupungista kerran viikossa, lounastaneet yhdessä,  seurustelleet ja tietysti myös leikkineet Tarmon kanssa. Tarmo on jo seniori ja kuonostaan sekä kulmistaan jo vähän harmaantunut. Riemu saapuessamme on kuitenkin aina yhtä suuri kuin nuorempanakin.

Maalla käyntejä lukuunottamatta en olekaan poistunut pääkaupunkiseudulta koko kesänä. Minulla ei ole nyt paloa kulkea kauemmaksi. Taidamme  pysytellä melko lailla lähimaisemissa kun Siippa tulee puoleksitoista viikoksi kotiin ennen seuraavaa työrupeamaansa. Käymme toki maalla ja järjestelemme läheisen muuttoa ja keksimme jotain kivaa tekemistä kotikonnuilla.

Löyly Helsinki

Jääkahvi on kesäherkkuni. Kotona aamukahvit vaihtuvat jääkahveihin heti kesän tullen. Eiranrannan Löylyssäkin tulee jääkahviteltua useamman kerran kesässä merta ihaillen. Lämmin kesäpäivä meren äärellä tuntuu aina suorastaan ylelliseltä, kesä ojn kuitenkin niin lyhyt.

prosecco


Kotirannallakin olen käynyt välillä istuskelemassa. Toin mummin ja ukin vanhat, kultareunaiset coupelasit meille, samalla laitoin kiertoon sekalaisia laseja, jotta saatiin kaappiin näille tilaa. Yhden lasin, piccoloprosecon ja kirjan kanssa suuntasin rantaan nauttimaan lämpimästä, tyynestä illasta.










kaislikko
Valoisat illat saisivat jatkua pidempäänkin. Pitkät päivät ja meren läheisyys ovat minulle elämän luksusta. Parina iltana olimme kesäkuun lopulla olimme ulkona syömässä - nautinnollista taas päästä ravintolaan kevään jälkeen - ja metron tai taksin sijaan kävelimme takaisin valoisassa yössä rantoja pitkin.

villiruokaa


marjasato
On kesään kuulunut jopa pahimpina puurtamisen päivinä myös myös paljon hyvääkin. Kotipihan kirsikkapuiden marjat ja vadelmapensaiden sato ovat minulle arjen luksusta. On mahtavaa, että voin poimia aamiaismarjat kerrostalon pihalta.

Kuinka sinun kesäsi on kulunut? Onko kaikki mennyt suunnitelmien mukaan, onko ollut paljon ohjelmaa vai oletko saanut levätä?

Raikas alkoholiton seljankukkajuoma

Nyt kesällä voi taas järjestää jo pieniä juhlia. Kesän juhlissa on huomaavaista tarjolla maistuvia juomia myös heille, jotka eivät juo alkoholia. On  muutenkin hyvä pitää tarjolla kaikille "välijuomaksi" viinin tai muiden alkoholijuomien lisänä raikkaita, alkoholittomia juomia. 


Alkoholiton kesäjuoma


Juhlapäivät ovat yleensä pitkiä ja seurustelujuomaksi sekä kilistelyyn peruspommacin sijaan voit tarjota vaikka raikasta, kevyesti hapanta seljankukkajuomaa. Seljankukkajuoma maistuu myös arkisemman lämpimän kesäpäivän janojuomana.

Alkoholiton kesäjuoma


Alkoholiton kesäjuoma
Seljankukkajuoma


9 cl sekanjabinia (ks. alla)
2 d soodavettä
2 seljankukkamehutiivistettä
3 cl limemehua

Koristeeksi:
2 kurkkuviipaletta
Tuoretta minttua

Laita aineosat kahteen jääpaloilla täytettyyn lasiin ja sekoita kevyesti.  Koristele mintulla.

Sekanjabin (noin 3 dl)

½ dl vettä
1 dl sokeria
5 cl omenaviinietikkaa tai sherryetikkaa
6 mintunoksaa
1/4 tl suolaa

Keitä vettä ja sokeria kattilassa korkealla lämmöllä 1 minuutin ajan, kunnes sokeri on kokonaan liuennut veteen.

Nosta kattila liedeltä.  Lisää omenaviinietikka, minttu ja suola. Sekoita ja anna jäähtyä 30 minuutin ajan.

Siivilöi pulloon.  Säilytä sekanjabin jääkaapissa, jossa se säilyy vähintään 4 viikkoa.


Alkoholittomana vaihtoehtona voit kokeilla myös hunaja-limeboolia.  Kevyesti alkoholia sisältävä, seljankukkainen hugo on myös raikas juhlajuoma.