25.2.2012

Restaurant review; Brooklyn Cafe, Helsinki

Pari viikkoa sitten halusin käydä kahvilla uudehkossa Brooklyn Cafessa Fredrikinkadulla. Pikku paikka oli kuitenkin niin täynnä, että jätimme visiitin suosiolla toiseen kertaan.

Seuraavana lauantaina huomasimme ohi kulkiessamme ikkunapöydän asiakkaiden juuri olevan lähdössä, joten astuimme sisään.

Tiskin takana oli pari nuorta miestö työn touhussa, pojilla oli hieman homma hukassa, touhua oli paljon, mutta asiakkaat saivat odotella. He olivat kuitenkin hyvin ystävällisiä ja pahoittelivat hitauttaan. Meillä oli aikaa, kahvit ja mehevän browniepalan (josta riitti hyvin jaettavaa kahdelle) saatuamme olimme ihan tyytyväisiä. 

Käyn paljon mieluummin tällaisissa pikku yrityksissä asiakkaana kuin ketjujen omistamissa paikoissa. Kivijalkayritysten rohkeille yrittäjille kannan roposeni mieluummin kuin kasvottomille ketjuille. Täällä hinnatkin olivat kohtuullisen kohdallaan; tuplaespresso, latte ja iso brownie maksoivat 9,80 EUR, ei toki ilmaista ollut tuokaan, mutta monessa ketjukahvilassa satsi olisi tainnut maksaa hieman enemmänkin.

Kotoisa newyorkilaissisarusten 14-paikkainen pikku kahvila sijaitsee korttelissa, jossa muutenkin on maahanmuuttajien yrityksiä; Wanhakartanoa pitää muistaakseni saksalainen mies ja korttelista löytyy myös brittiparturi.

A new addition to the cafes of Helsinki; Brooklyn Cafe by sisters from New York.

Service was slow but friendly on the first try, coffee and brownie delicious. I prefer and try to support this kind of small businesses instead of faceless chain corporations.

7 kommenttia :

  1. Hah, olen noin parin tunnin päästä suuntamassa ystäväni kanssa kyseiseen kahvilaan. :) Jos siis mahdutaan sisään!

    Eli samankaltaista postausta varmaan tulossa myös minulta tässä lähipäivinä.

    Ja ehdottomasti tahdon myös antaa roposeni muille kuin ketjukahviloille, en esimerkiksi voi ymmärtää Starbucksin suosiota..

    VastaaPoista
  2. Sinulta tulee aina hyviä vinkkejä, kiitos siitä. Laitan korvan taakse, asun ihan nurkilla.

    VastaaPoista
  3. Yrittäjän puolisona kaikki pienyritykset saavat meidän perheen kannatuksen! Olen jopa Stocka-vastainen, mutta välillä käytännöllisyys menee edelle.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kivoista vinkeistä! Seuraavalla Suomen matkalla täytyy käydä katsomassa ja maistamassa, tykkään kun kansainvälisyys tulee sinnekin tuolla tavoin.
    Siellä parturi liikkeessä olenkin käynyt sillä pari vuotta sitten aikaisin saavuin laivalla Suomeen ja etsin määrättyä hiuskiinnettä ja menin sattumalta sisään tuonne hauskaan parturi liikkeeseen jossa puhuttiinkin englantia ja hän oli tavallaan ensimmäinen tapaamani ihminen Suomeen saapuessani kenen kanssa puhuin!
    Kannatan tuollaisia pikku putiikkeja ja erikoisia paikkoja ja jos vain tiedät lisää niin kerro!
    -Anne

    VastaaPoista
  5. Ei mahduttu sisään. En kyllä voinut uskoa, että paikka oli niin pieni. Mentiin sitten Crustumin kautta Enjoy it -ravintolaan brunssille.

    VastaaPoista
  6. Kahvilassa on vain 14 paikkaa, jotenm ainakin lauantaisin vaadaitaan hyvä tuuria, että mahtuu sisään.

    Ehkä kesällä on tulossa ulkopaikkoja, niin että muutama asiakas mahtuu lisää?

    VastaaPoista
  7. Kahvilassa on vain 14 paikkaa, jotenm ainakin lauantaisin vaadaitaan hyvä tuuria, että mahtuu sisään.

    Ehkä kesällä on tulossa ulkopaikkoja, niin että muutama asiakas mahtuu lisää?

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.