Blini dinner

 
 
 
Talvesta on siirrytty aimakin kalenterin mukaan jo kevääseen ja monet pitävätkin blinejä talviruokana. Itse asiassa blinit syötiinkin jo pari viikkoa sitten, mutta kuvat unohtuivat luonnoksiin.
 
Olen tehnyt ensimmäiset blinit kesällä. Tottumattomana/mielenhäiriössä tein takinan todella kuumana kesäpäivänä keskikokoiseen kulhoon ja lähdin ulos. Kotiin tultuani useita tunteja myöhemmin huomasin blinitaikinan alkaneen elää omaa elämäänsä... sitä oli keittiötasolla ja lattiallakin. Taikinaa oli kuitenkin vielä tarpeeksi blinien paistoonkin ja ihan hyviä niistä tuli. Olen kuitenkin jättänyt blinien paiston talveen sen koommin.
 
Kuvien blinit eivät ole ne ihan rapsakkaimmat pitsireunaiset, mutta kyllä niitäkin onnistuin useamman paistamaan.
 
Kälyni vinkkasi paistamaan blinit ensi toiselta puolelta blinipannussa ja jatkamaan toisen puolen kanssa tavallisella valurautapannulla. Näin paistaminen sujuu rivakammin.

Taikinan tein alla olevaa Sukulan ohjetta mukaillen. Maito oli loppu, joten otin turkkilaista jugurttia jota ohensin vedellä. Taikina sai kohaoa vain 8 h, mutta se turposi ihan mukavasti.
 
 

Olutblinit

1,5 dl maitoa
4 rkl tattarijauhoja
11 g kuivahiivaa (eli 1 pussi)
6 rkl vehnäjauhoja


viimeistely:

2 kananmunan valkuaista
2 kananmunan keltuaista
1 dl keskiolutta
suolaa
valkopippuria
100 g voita

 

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Sekoita tattarijauhot ja kuivahiiva keskenään. Sekoita hiiva-jauhoseos maitoon. Lisää vehnäjauhoja niin paljon, että vatkain vaivoin liikkuu. Jätä taikina huoneenlämpöön liinan alle käymään vuorokaudeksi. Nosta taikina sen jälkeen jääkaappiin ja anna olla siellä vuorokauden verran.


Lisää keltuaiset ja olut 2 vrk seisseen blinitaikinan pohjaan. Lisää mausteet. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi, lisää joukkoon. Sulata voi kattilassa, älä anna kiehua. Anna seistä noin 20 minuuttia, nosta voin kirkas osa eri astiaan esimerkiksi lusikalla. Paista blinit kirkkaassa voisulassa kuumalla blini- tai ohukaispannulla. Älä laita pannuun liikaa taikinaa, sillä se turpoaa vielä pannullakin.

 
I've done my very first blinis in the summer. I was an unseasoned cook back then, so I prepared the batter in morning of a really hot summer day, left it in a medium bowl and went out. I came home several hours later and noticed that the batter had spread everywhere ... it was on the kitchen counter and on the floor too. There was fortunately enough batter  to make the blinis.  They were pretty good. However, after that I have made blinis oly in the winter.
In the photos above blinis are not very crisp with lacy edges, but I managed to make several almost perfect ones too.
My sister in law gave me a good tip to fry blinis in blini pan on the other side and then in normal iron pan on the other side. This way the frying goes much faster.
I made the batter almost by a the instructions above. We had run out of milk, so I took a Turkish yoghurt and thinned it with water. The dough was left to rise only for 8 h, but it was still quite good.
 

Blinis

1.5 dl milk
4 tablespoons of buckwheat flour
11 g dry yeast (or 1 packet)
6 tablespoons flour

to finish:

2 egg whites
2 egg yolks
1 dl of medium strength beer
salt
white pepper
100 g butter



Heat the milk to lukewarm. Mix the dry yeast and buckwheat with each other. Mix the yeast-flour mixture with the milk. Add flour to the extent that the beater moves with difficulty. Leave the dough to room temperature under a cloth, for the day.

Add the egg yolks and beer to 2 days to the batter. Add salt & pepper. Beat egg whites until stiff, add the to the batter. Melt the butter in a pan, do not let it boil. Let stand for about 20 minutes, and lift off bright part with a spoon to another bowl. Cook blinison both sides in hot melted butter in small blini pan. Do not put too much dough in the pan as it still rises.

5 kommenttia :

  1. Hauska tuo kesäinen bliniepisodisi :)
    Itselläni on vähän samanlainen kokemus yhden pullataikinan kanssa....
    Blinit ovat todella hyviä mutta mielestäni ehdoton talviruoka. Nams!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuu, kyllähän ne talviruokaa ovat. Nyt mieli halajaa jo raikkaita kevätmakuja.

      Poista
  2. Blinit ovat kyllä tosi hyviä. Ja näitä blinejä syö jo silmilläänkin :)

    VastaaPoista
  3. Todella hyvä toi sun kälyn vinkki! Mulla on ongelmana just se kuinka saa siististi blinin käännettyä pikkuiseen pannuun, mutta jos sen laittaakiin isolle paistinpannulle, niin ongelma on poissa.

    Kiitos vinkistä! Käytän sitä varmasti ensi kerralla kun blinejä kokkailaan (eli varmaan ensi vuonna).

    VastaaPoista
  4. En ollut tuota tullut ajatelleeksikaan. Näin sitä huomaa, kunka aina vain oppia uutta!

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.