24.3.2013

Not just an average Saturday in Helsinki






Lauantaina menimme kävelylle keskustaan, niin kuin usein viikonloppuisin. Kävelimme rantaviivaa pitkin, joimme kaakaot Mattolaiturilla lumihankien keskellä, tutkimme Kaivarin Kanuunan valikoimaa, katselimme maisemaa Kaivopuiston rannassa kohdassa jossa hääkuvamme otettiin ja vakuuttelimme toisillemme kylmästä viimasta huolimatta hankien laskevan ja jäiden sulavan...

Ihan normaalia lauantaipäivää siis.

Vähemmän normaalia oli t
akaa-ajo keskustassa, jonka päättymistä Mikonkadulle todistimme. Näimme kuinka parhaat päivänsä nähnyt auto ajoi hurjaa vauhtia Mannerheimintietä ja siitä edelleen Mikonkadun kävelykadulle kymmenien ihmisten joukkoon.
 
Oli ihme ja onni, ettei kukaan loukkaantunut Tapiolasta alkaneen takaa-ajon aikana, peltiä oli kolissut matkan varrella, kun huumekuski oli ajanut pyörä- ja kävelyteillä sekä vastaatulevien kaistoilla. Tilanne oli kuin elokuvista. Itse pidätys sujuikin sitten rauhallisesti ja nopeasti.

Tällaista ei ihan joka päivä toivottavasti tulevaisuudessakaan näe.
 
 
On Saturday,we went to a walk in the city center, as we often do on weekends. We walked along the waterfront, drank hot chocolate in the middle snow banksstopped in Kaivopuisto at the point where our wedding photos were taken and tried assure each other that the snow and ice are finally melting after the long long winter...

Just a normal Saturday day it was.

What was far from normal that we witnessed the end of a long chase at a busy pedestrian street in the heart of the city. Police chased the narcotic driver 15-20 km in the metropolitan area to city centre and we saw how the car drove in full speed to the pedestrian street where hundreds of people were walking. The drive ended in a dead end just feets away of a street musician. It was a pure luck that nobody got hurt.
 
 

8 kommenttia :

  1. Huh huh.....kun luin tapauksesta Hesarista ajattelin, että tässä on kyllä ollut todella onnea sadoilla ihmisillä. Teidän kaunis aamu sai jännitysnäytelmän piirteitä. Olen itse kerran Nykissä nähnyt vähän vastaavaa mutta että meidän pikku Helsingissä!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmettelimme Manskulla kiitäviä poliisiautoja, ja kohta editsemme syöksähtikin pakoauto, jonka matka päätyikin sitten lyhyeen.

      Poista
  2. Huh, aika hurjaa. Onneksi ei sivullisille käynyt mitään, aineksia siihen olisi ollut. Kauniita kuvia, Helsinki on kyllä tosi kaunis talvellakin.

    VastaaPoista
  3. Hurjia juttuja tapahtuu :( olimme teidän kanssa samoilla suunnilla eilen, kierrettiin Hietalahdesta Kaivopuistoon, sieltä keskustaan ja Bulevardia takaisin. Luettiin ko. takaa-ajosta vasta kun olimme turvallisesti kotona :)

    VastaaPoista
  4. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.