28.4.2013

All of Stockholm in a day


 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 




 
 






 



 










 
 


 
Olin Tukholmassa siis ensi kerran seitsemään vuoteen, joten päivästä piti saada irti mahdollisimman paljon. Emme nähneet koko kaupunkia seitsemässä tunnissa, mutta aika paljon kuitenkin. Ja kuviakin tuli napsittua matkan varrella.
 
Luvattu sade oli pyyhkäissyt Tukholman ohi jo aiemmin aamulla ja iltäpäivällä saimme nauttia jo auringon paisteesta. Ilma oli kuitenkin vielä liian viileä katukahviloissa istuskeluun.

Laivalta ajoimme Slussenille metrolla ja suuntasimme jalkaisin Södermalmin trendikkäsiin Sofo-kortteleihin ("South of Folkungagatan"). Laivan aamiaisella kahvi oli ollut kamalaa,  joten menimme Urban deliin kahville. Mahtava ravintola-kahvila-herkkukauppa. Olisi pitänyt jättää aamiainen laivalla väliin ja suunnata suoraan tänne aamupalalle. 
 
Södermalmilta kävelimme Gamla Staniin ja kuninkaanlinnan matkamuistomyymälään, josta hankimme muutamia hauskoja pikku lahjoja. Puodista saa erilaisia kruunuin ja kuninkaallisin monogrammein somistettuja esineitä, jotka ovat kuitenkin niin tyylikkäitä, että vitsikkyyden lisäksi niille on oikeaa käyttökin.

Keskusta-alueella pysähdyimme vain Åhlensilla, josta emme kuitenkaan ostaneet mitään. Kauan haistelin Voluspan kauniisiin peltipurkkeihin pakattuja tuoksukynttilöitä, mutta jätin kuitenkin ostamatta.
 
Sain kuitenkin hankittua peltipurkkiin pakatun kynttilän, aika paljon halvemman vain. Lagerhausista ostimme keskiviikon Vappubrunssille kattaustarvikkeita, kynttilän ja muffinssivuokia.
 
Ennen laivalle paluuta ehdimme syödä myöhäisen lounaan Sturegallerian Sturepassagen-ravintolassa. Päivittäin on valittavana vain yksi pataruoka. Olin ajatellut syödä jonkin salaatin, mutta aika alkoi olla niin tiukalla, että jäimme tänne syömään. Boueuf Bourgignon olikin murea, maukas ja vielä edullinenkin.

Östermalmilla kiertelyyn ei paljoa jäänyt aikaa, seuraavalla kerralla sitten. Toivottavasti ei mene taas seitsemää vuotta.

Kävimme myös Södermalmin ja Östertemalmin ruokahalleissa ja viehättävässä karamellipuodissa Sodermalmilla, mutta niistä postailen vielä erikseen.
 
 
I hadn't been to Stockholm for seven years, so I wanted to see as much as possible in seven hours (and take photos while we trotted on).
 
We took subway from harbour to Slussen and headed to Trendy Sofo ("South of Folkungagatan") blocks in Södermalm district. At ship's breakfast coffee was horrible, so we stopped in  Urban Deli for coffee. We should have skipped the breakfast in ship and come to this cool cafe/restaurant/grocery store for breakfast instead.

From Södermalm we headed to Gamla stan/Old town and shopped at the Royal Palace gift shop for some gifts. They have well made gifts with crowns and royal monograms in this cute shop.

In city center we stopped only at Åhlens department store, though I didn't buy anything there.

We had a late lunch at Sturepassagen restaurant. They serve only one daily changing stew. I had tbeen craving for a salad, but we decided to eat here as were running out of time. Boeuf Bougignon was tender, tasty and inexpensive, so it was a good choice after all.

We also visited both Södermalm and Östermal food halls and in the cutest candy store, but I will post about those later on.

10 kommenttia :

  1. Kiva kuvanäkökulma, kylttien, mainosten ja viittojen kautta! Tuo Eiffel-tornin mallinen muotti pitäisi saada, hauska!

    Tukholma on hyvä kohde mihin aikaan tahansa, taitaa siellä ns. kevät olla meitä edellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät oli ehkä aavistuksen edellä, mutta ei paljoa.

      Poista
  2. Aivan ihastuttava kuvakavalkadi, oivallisesti rajattuja vielä kaikki! Tukholma on minusta jotenkin suloinen ja söpö kaupunki, pumpulinpehmeä mielikuvissani. Kävin siellä viime kesänä myös pitkänpitkän tauon jälkeen. Nyt olisi jo. Ulava piipahtaa uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. -siis mukava piipahtaa. Puhelimella kirjoittaa mitä sattuu:o)

      Poista
  3. Hienoja kuvia, ja mukavia yksityiskohtia.

    VastaaPoista
  4. Ai että, mitä kuvia! Koko Tukholma yhdessä päivässä... tahtoo kans!!

    Karkkikauppapostausta odotellen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parin päivän päästä on tulossasuloisesta vintagehenkisestä karamellipuodista juttua, kunhan vapusta päästään yli.

      Poista
  5. Ihania yksityiskohtia kuninkaallisesta kaupungista! Paljon näitte yhdessä päivässä ja poimit taas mainion näkökulman asioihin :) mi piace!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuninkaallisia ei harmikseni nähty, mutta ripaus kuninkaallisuutta lähti kuitenkin kuninkaanlinna puodista mukaan.

      Poista
  6. Kaupunki on sen verran suurempi/varakkaampi kuin Helsinki, että mm. erilaisille söpöille pikku yrityksillekin löytyy asiakkaita.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.