30.4.2013

Preparing for May Day brunch

 


 



 
Aloin jo sunnuntain valmistella Vappupäivän brunssia tekemällä pestoa perunasalaattia varten ja paistamalla marenkeja.

Eilen ripustettiin viirinauhat (Tiger) ja paperikoristeet (Pariisista), tänään on vielä illalla buffetpöydän kattaminen sekä kuppikakkujen paisto ja täyttö edessä, cocktailmakkaroiden pursotusta, hedelmien lohkomista, sämpylätaikinan tekoa yms. Välillä syödään jotain hyvää ja kohotetaan lasilliset kuohuvaa. Huomisaamuna loppurutistus ennen ystävien saapumista.

Iloista Vappua ystävät!




Sitruuna- ja minttumarengit

 

3 kananmunanvalkuaista

2,5 dl taloussokeria tai 2 dl tomusokeria

2 tl sitruunamehua tai etikkaa

 

Vaahdota kananmunan valkuaiset ilmavaksi ja kestäväksi vaahdoksi sähkövatkaimella tai yleiskoneessa. Vaahdon on pysyttävä kulhossa, vaikka sen kääntäisi ympäri. Lisää sokeri pienissä erissä koko ajan voimakkaasti vaahdottaen. Jatka vaahdottamista kunnes vaahto on kiiltävää ja tasaista.

Lisää elintarvikeväriä teelusikalla ja sekoita marenki tasaisen väriseksi. Voit myös jakaa marengin osiin ja värjätä osat eri väreillä.  Kaksinkertaistin reseptin ja jaoin sen kahteen osaan; toisen värjäsin keltaisella ja maustoin sitruunankuorella ja sitruunaöljyllä. Toisen osan maustoin piparminttuöljyllä ja värjäsin vihreäksi.

Nostele lusikoiden avulla tai pursota pieniä kasoja vaahtoa leivinpaperille.

Marenki kohoaa hieman uunissa. Paista marenkeja 45 minuuttia 125 asteen lämmössä.

Säilytä marengit ilmatiiviissä purkissa.
 

 I started May Day brunc preparatons already on Sunday by making pesto for potato salad and baking meringues.

Yesterday we decorated with paper flowers and garland, tonight we will pipe home made cocktail sausages, cut fruits and vegetables ready for salads, bake cup cakes etc. so we will be quite ready tomorrow morning.

Lemon and mint meringues

 

3 egg whites

2.5 dl of caster sugar or 2 dl powdered sugar

2 teaspoons of lemon juice or vinegar

 

Beat the egg whites until stiff with electric mixer. Add the sugar in small portions while foaming vigorously. Continue until the foam is shiny and smooth.

Add food coloring and mix with a teaspoon in meringue until color is even. You can also divide the meringue and color sections with different colors. I doubled the recipe and I divided it into two, one part I dyed yellow and seasoned with  lemon peel and lemon oil. The second part I seasoned with peppermint oil and dyed green.

Drop or pipe small mounds of the mixture onto the prepared baking sheets.

Meringue rises slightly in the oven. Bake the meringues for 45 minutes in 125 degrees.

Store the meringues in an airtight container.

2 kommenttia :

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.