22.4.2013

Spring salad with smoked salmon



Hääpäivänä syötiin keväistä salaattia, jonka alkuperäinen ohje oli Elle Vin & Matissa. Mukailin sitä hieman.

Meillä hääpäiviä ei vietetä mahtipontisesti, mutta ne kyllä huomioidaan. Syömme hyvin, juomme muutaman lasin kuohuvaa ja annamme toisillemme jotkut kivat pikku lahjat.


Täänä vuonna sain hääpäivälahjaksi valita minkä tahansa ruokalehden tilauksen vuodeksi. Arvoin ruotsalaisen  Elle Mat & Vin-, kotimaisen Glorian Ruoka ja amerikkalaisen Bon Appetit-lehden välillä päätyen lopulta Bon Appetiteen. 12 numeroa Suomeen maksaa lehden sivuilta tilattuna vain 38$! Siippa puolestaan sai lahjaksi Tukholman-risteilyn (36 €/hytti), jonne lähdetään ensi torstaina. En olekaan ollut lahden tuolla puolen seitsemään vuoteen, ensimmäisenä hääpäivänä olimme viimeksi Tukholman-risteilyllä.


Kevätsalaatti kylmäsavulohesta

1 paketti kylmäsavulohta
1 appelsiinin mehu ja kuoren oranssi osa
1 tl seesamiöljyä
1 rkl oliiviöljyä
mustapippuria
1 tl kevyesti paahdettuja unikon- tai (mustia) seesaminsiemeniä

2 avocadoa
3 viikunaa
2 kevätsipulin vartta
Sekoita appelsiini mehu, öljyt, pippuri ja siemenet. Kaada puolet kylmäsavuviipaleiden päälle kulhoon, sekoita käsin. Anna marinoitua 5-10 min.


Asettele lohiviipaleet lautaselle, koristele kuutioidulla avocadolla, viikunoilla ja silputulla kevätsipulilla. Kaada loppu kastike päälle. Viimeistele appelsiinin kuorella.


On our wedding anniversary did eat spring salad, original recipe adapted from Swedish for Elle Vin & Mat.

We don't tend to bcelebrate the wedding grandly; usually we eat well, have sparkling wine and give each other some little gift. For the anniversary gift this year I got to choose any food magazine subscription for a yeari pondered between Swedish Elle Mat & Vin, domestic Glorian Ruoka and American Bon Appetit magazine beand finally chose Bon Appetit. 12 issues delivered to Finland cost reasonable 38 $. Husband received a Stockholm ruise (€ 36 per cabin), whwe will take off next Thursday. I have not been to Stockholm for seven years, since our first wedding anniversary.

Spring salad with smoked salmon

1 package (250 g)  smoked salmon
 juice of one orange and orange part of the skin
1 teaspoon sesame oil
1 tbsp olive oil
freshly ground black pepper
1 teaspoon lightly toasted poppy or (black) sesame seeds


2 avocados
3 figs
2 spring onions

Mix the orange juice, oil, pepper and seeds. Pour half over the cold smoked slices in a bowl, mix by hand. Let marinate for 5-10 minutes.


Arrange the salmon slices on a plate, garnish with diced avocado, figs, and chopped spring onion. Pour the sauce over the end. Complete with orange skin.
 
 
 
 

7 kommenttia :

  1. Kiitos ihanasta reseptistä. Tämän laitan muistiin ja kesällä - kun saan tyttären vähäksi aikaa kotiin Australiasta - teen tätä tervetuliaissalaatiksi. Viikunan tilalle voisi vaihtaa mansikoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mansikat ovatkin ihania salaateissa!

      Tällaisten ruokien hyvä puoli on, että niitä voi varioida loputtomiin kaapin sisällön ja omien mieltymysten mukaan.

      Poista
  2. kaunista! kyllä kelpaisi maistaa, jos vain voisi...

    VastaaPoista
  3. Oh God, it looks like heaven! <3 I must try it, I love salads!
    http://50mmodreams.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. It also was good, orange juice gives the salmon a new kind of twist.

      Poista
  4. Ulkonäkö on puoli ruokaa, vaikka miehen mielestä välillä menee suorastaan överiksi... Silti hän syö mielellään näitä näperryksiä.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.