20.6.2013

Cider salmon wrapped in cold smoked ham

 




Eilen kerroin tehneeni haudutettua siideripossua, mutta pari päivää myöhemmin lohta ostaessani sain idean hauduttaa lohtakin, joten kurvasin kaupassa kalatiskin lisäksi siiderihyllyn kautta. Siideri antaakin raikasta mehevyyttä rasvaiselle kalalle.
 
Jos possun hauduttamiseen meni tunteja, tämä ruoka syntyykin paljon sukkelammin. Vaikka ei siinä possun valmistuksessa aktiivista työaikaa kauaa kulu...
 
Resepti on neljälle
 
Siiderissä haudutettu kylmäsavukinkkuun kietaistu lohi
800 g lohifileetä
Kourallinen yrttejä silputtuna
Kaksi varsisipulin vartta
Pippuria
Paketti kylmäsavukinkkua
Pullo Happy Joe Organic-siideriä
 
Poista nahka ja nypit ruodot lohesta, leikkaa kalapala neljään viipaleeseen.
 
Rouhi mustapippuria lohipalojen pinnalle, levitä yrtit (itse nappasin parvekkeelta persiljaa, salviaa ja basilikaa) lohipalojen pinnalle. Kääri lohiviipaleent kylmäsavukinkkuviipaleisiin. Suolan jätin pois, koska kylmäsavukinkut ovat yleensä aika suolaisia.
 
Laita lohiviipaleet vuokaan, kaada pullollinen siideriä päälle. Ripottele pilkotut sipulinvarret siideriin.
 
Paista 200 C uunissa n. 25-30 min. Nosta lohi lautaselle, kaada muutama lusikallinen siiderikastiketta ja varsisipulin paloja lohipalan päälle.
 
Lohen kaveriksi tein salaatin ja uppomunan lohen hautuessa uunissa. Annoksen somisteeksi löytyi lähikalliolta villiä ruohosipulia.
 
Uppomuna
 Ota reilu pala tuorekelmua ja asettele se kahvikupin tai jälkiruokakulhon suuaukolle pieneksi koloksi. Riko muna kelmupussiin ja mausta oman maun mukaan. Sulje kelmu tiiviiksi nyytiksi. Sido nyytti kelmusta tehdyllä narulla. Pyörittele kelmua  pitkulaiseksi naruksi ja sido nyytti tiukkaan sillä. Voit käyttää sitomiseen myös tavallista keittönarua.

Laita nyytti roikkumaan kattilan reunalle, niin että pussi uppoaa juuri ja juuri kiehuvaan veteen. Keitä noin 4 minuuttia, niin saat valuvan uppomunan. Veden ei tarvitse kiehua kovasti. Anna sen vain poreilla hiukan.

Irrota kelmu varovasti ja nosta uppomuna tarjolle.
 
Osallistun myös tällä lohiohjeella Happy Joe-reseptikilpailuun.

Happy Joe-siiderit lohireseptin toteuttamiseen tarjosi Hartwall.
 
Yesteday I told about cider braised pork, but few days after making the pork I thought of testing salmon with cider and it turned out to be a perfect match.
Cider salmon wrapped in cold smoked ham
 
800 g salmon fillet
handful of herbs
two stems of spring onion
pepper
a pack of cold smoked ham
1 bottle (275 ml) Happy Joe Organic cider
 
Take off the skin and bones. Cut salmon in four pieces, rub with black pepper. Sprinkle with herbs (I used basil, sage and parsley). Wrap salmon slices in ham.
 
Place in oven proof dish. Pour over the cider, sprinkle onion stem slices in cider.
Bake in 200 C oven for 25-30 min.

Lift the salmon on plate, pour over two spoonfuls of cider and onion slices.


With salmon I served salad and poached egg.


 
 
Poached egg
 
Take a good piece of cling film and place in it a cup. Break the egg in the cling wrap bag and season to your taste. Close the foil tightly. Tie the bundle with a piece of cling film.
Place the bundle hanging on the edge of the kettle, so that the bag will be just covered with boiling water. Cook for about 4 minutes. The water does not need to boil hard. Just let it simmer a bit.
 
Remove the foil and gently lift the poached egg out.
 

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.