19.7.2013

Ikea Billy cupboard painting tutorial

 
 
Olen suunnitellut kolmetoista vuotta sitten hankkimieni, parissakin muutossa mukana kulkeneiden keittiön Billy-kaappien maalausta jo pidemmän aikaa. Tein aiheesta postauksenkin jo pari vuotta sitten, silloin tosin haaveilin uuusista kaapeista, jotka maalaisin.

Esmeralda's-blogissa oli loistava tutorial Billyjen maalaamiseen, kesäloman alussa hankin Essin suosittelemat maalit ja aloin puuhaan. Essi oli maalannut kaapin valkoiseksi, mutta minun haaveissani oli sisältä valkoiset ja päältä mustat kaapit.

Yllättävän aikaa vievää pesuineen, hiomisineen, pohjamaaleineen ja muutamine maalikerroksineen. Aina välissä kun täytyy vielä antaa maalille aikaa kuivua. Loppujen lopuksi käytin miltei viisi päivää kahden kaapin ja CD-tornien maalaukseen, CD-levyjä kun en vielä malta pistää poiskaan. Tähän sisältyi myös tavaroiden takaisin sijoittelu kaappeihin ja pölyjen pyyhkiminen, johon menikin tovi...

Etenkin ovien maalausta korjailin muutamaankin otteeseen, maali kun ei oikein kunnolla uppoa karmin ja lasin väliin, vaan alkuperäinen kirsikkaviilu jää helposti pilkottamaan kun kaappia katsoo hieman sivulta päin. Lopulta hyväksyin karmien läheltä katsottuna hieman rustiikkisen ulkonäön, kun ihan joka kohtaan karmin väliin en saanut pienellä vesiväripensselilläkään tuputettua maalia. Sen sijaan laiseista sain partaterällä raapia karmin vierestä hartaasti maalia pois.


Olen tyytyväinen että kesälomaprojekti on nyt valmis ja lopputulokseenkin olen tyytyväinen. Siippa hieman pyöritteli päätään, kun selostin maalausurakkaa hänelle etukäteen, mutta hänkin piti kaappien ryhdikkäämmästä, uudistuneesta ulkonäöstä.

Billyt vetävät uskomattoman määrän astioita ja näin ne saivat elinkaareen lisäaikaa pienellä investoinnilla.


I have dreamed of painting my Ikea Billy cupboards for a long time and decided to have a painting project at the beginning of my summer holiday.

I found a brilliant tutorial in a Finnish blog; First I taped the glass parts. After removing lights, doors and shelves I washed all plywood and sanded them. Then I painted twice of primer, letting primer to dry between coats. After primer had dried I sanded slightly again and painted inside of cupboard and shelves with off white semi matte furniture paint and outside & doors with semimatte black.

It was quite difficult to get the paint in between glas and door frame, I finished painting with a small water color brush, but after several coats (and hours of scraping paint from glass with razor blade), I accepter that some of the original color can be seen between glass and frame here and there, if you take a close look.

It took almost five days to paint two cupboards and CD towers  ( I can't throw away all my old DCs yet), but I am pleased with results. The old cupboards ahve survived two moves and 13 years and they will still have several years ahead of them.

5 kommenttia :

  1. Tulipa kaunis kaappi! Ja tuo symmetrinen astioiden asettelu tekee runsaastakin sisällöstä esteettisen.

    Meillä olisi yksi koivuinen Malm-lipasto, voisikohan senkin siis maalata valkoiseksi? Täytyykin tutkailla asiaa!

    VastaaPoista
  2. P.S Ai niin - kaunis kiitos vielä jo saapuneista korvakoruista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että korvikset pääsevät käyttöön. Kaikki puiset Ikeat voi maalata, viilutetkin varmaan, kunhan tekee pohjatyöt hyvin.

      Poista
  3. Hienolta näyttää uudistunut Billy :) Varmaan kovin paljoa ei Ikean lastulevy hyllyä pysty hiomaan koska viilu on niin kovin ohutta? Puritko hyllyn täysin osiin maalaamista varten vai miten etenit?

    Tutuilta näyttää kaapin sisältä runsauden puolesta....itsellä vähän sama juttu kun kauniita asioita ja esineitä melko paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irrotin hyllyt, mutta en takalevyä, joka olisi varmaan ollut viisaampi irrottaa. Hioin todella kevyesti, koska viilu on tosiaan ohutta.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.