18.8.2013

Roasted white chocolate & black currant semifreddo

 
 
 
 
 
 
Syödessäni ihanaa mustaherukkajäätelöä Fiskarsilla aiemmin kesällä, päätin kokeilla jotain samantapaista kotona. Myöhemmin kesällä silmiini osui semifreddo-ohje. Ensin tein vadelma-suolapähkinäsemifreddoa, myöhemmin tätä mustaherukkaversiota.

Ostettuani torilta mustaherukoita, mieleeni tuli Hulin paahdetun valkosuklaajäätelön resepti, ajattelin makean valkosuklaan ja kirpeän mustaherukan sopivan hyvin yhteen. Ja niinhän ne sopivatkin.

Googlasin paahdetun valkosuklaan, aika moni bloggari on siitä kirjoittanut jo kuukausia sitten eli en (taaskaan) ole ihan trendin aallonharjalla...


Semifreddo perusohje
 
2 dl kuohukermaa
2 kananmunaa
1 dl tomusokeria tai glukoosisiirappia
 1 dl turkkilaista jugurttia
 
Vatkaa kerma, vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi, vatkaa keltuaiset ja sokeri.
Sekoita keltuais-sokerivaahto kermavaahtoon. Sekoita jugurtti joukkoon. Taittele valkuaisvaahto kerma-keltuaisvaahtoon.
 
Sekoita vaahtoon 1 l soseutettuja  mustaviinimarjoja, jotka on makeutettu 1 dl sokerilla. Kaada vaahto pakkasen kestävään astiaan. Ripottele pinnalle  paahdettua valkosuklaata. Jäädytä pakastimessa.
 
Ota jäädyke pehmenemään n. 15 min ennen tarjoilua.



I tasted wonderful black currant ice cream in Fiskars earlier in the summer, and decided to try something similar at home. I made first raspberry semifreddo with roasted peanuts and later on whti black currant version.
After purchasing black currants at Helsinki market square, I did remember Huli’s roasted white chocolate ice cream recipe, I thought the sweet white chocolate and tart black currant would go well together. And they did. Huli kept white chocolate in the oven for longer than I, and mixed it into a paste, I let to the crushed white chocolate to cool and sprinkled the pieces onto the semifreddo.

 I googled roasted white chocolate, several Finnish bloggers have published their toasted white chocolate recipes... Again, I am not ahead of trends, but quite badly behind them…

 
Semifreddo basic recipe

 2 dl whipping cream
2 eggs
1 dl powdered sugar
 1 dl Turkish yoghurt 

Whip the cream, whisk the egg whites until stiff, whisk the egg yolks and sugar.
 

Mix the egg yolk-sugar with whipped cream. Mix the yoghurt in. Fold the egg whites with previous ingredients.

 Roasted white chocolate


 1 white chocolate bar

 Preheat the oven to 150 C degrees. Chop coarsely the white chocolate. Spread pieces on a baking tray covered with baking sheet. Roast the oven for about 8 minutes, watch chocolate every few minutes, it burns easily. Allow to cool. 

Mix 1 liter mashed black currants sweetened with 1 dl sugar with semifreddo.  Pour the mixturein a  frostproof container. Sprinkle with toasted white chocolate. Freeze for 4 h. 

Let the semifreddo soften 15 minutes before serving.


5 kommenttia :

  1. Kuulostaa sen verran herkulliselta, että menee siis kokeiltavien listalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä olikin hyvää, sopiva kirpeän ja makean liitto.

      Poista
  2. Noi jätskikuvat näyttävätä ihan tajuttoman herkullisilta ja söpöiltä! Ja kuinka ihanan fontinvärinkin olit löytänyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä käytän Picasaa kuvien muokkaukseen, siinähän voi automaattitoiminnolla napata fontin värin haluamastaan kohdasta kuvaa. Nämä muokkasin vaihteen vuoksi Pickmonkeylla, sovitin värin ihan "omin silmin".

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.