21.8.2013

Skin after summer

 

 
Naistenlehdissä palautetaan nyt lukijoita ruotuun huonosti hoidetun ja auringossa kärsineen ihon hoidossa. Itse tunnen aina, että ihoni voi kesällä paljon paremmin ja orastavat Sibeliuksetkin otsalla tuntuvat madaltuneen. Viisi stressivapaata lomaviikkoa tekivät tehtävänsä samoin kuin kesän vihannekset, hedelmät ja marjat ruokavaliossa. En myöskään ole laiminlyönyt ihonhoitoa, vaan puhdistanut ihon hyvin ja käyttänyt korkeita suojakertoimia. Kesällä on ollut aikaa myös kuoria ja kokeilla erilaisia naamioita. Kesätytön iho hehkuukin kivasti tuossa (muutaman vuoden takaisessa) kuvassa.
 
Syksymmällä pitkät päivät töissä ja niiden mukanaan tuoma stressi saattavat taas näkyä ihossa väsymyksenä. Ryppyjä ei rasvaisuuteen taipuvaisessa sekaihossani vielä ole  onneksi paljoakaan. Ongelmapuolet ovat pikemminkin väsyneen näköinen, samea ja ei enää niin kiinteä iho, etenkin pimeimpinä talvikuukausina, kun kalpeus ja pimeys vain korostavat huonoja puolia.
 
Sain Nivealta pari viikkoa sitten kokeiltavaksi meille "aikuisille naisille" suunnatun uuden Cellular anti-age-sarjan tuotteita. Esitteen mukaan tuotesarja vaikuttaa suoraan ihon nuoruuden lähteeseen - ihosoluihin. Sen hyaluronihappoa ja magnoliauutetta sisältävä koostumus vähentää juonteita, kiinteyttää ihoa ja edistää ihosolujen uusiutumista.
 
En ole käyttänytkään monia Nivean kasvoille tarkoitettuja tuotteita, viimeksi taisi olla kasvovettä käytössä. Saamistani tuotteista olen ehtinyt kokeilla päivävoidetta ja yövoidetta. Etenkin yövoide on miellyttävä, siinä on tuttu niveamainen tuoksu. Paksuhkosta koostumuksesta huolimatta voide imeytyy nopeasti ja iho tuntuu aamulla pehmeältä.

Silmänympärysvoidetta ja seerumia en ole vielä ehtinyt kokeilla, mutta seerumista olen kuullut jo kehuja.
 
Blogiyhteistyö
 
 
Women are now, after holidays reminded to get back to track in skin care. I haven't neglected my skin during holidays, but cleanded and protected my skin well with high SPF during summer months. I actually feel my skin looks and feels better in summer. The stress free vacation weeks, moderate sun bathes and tons of fresh vegetables, fruits and berries in my food show also in my skin. As you can see in the above photo (taken just "few" years ago), my skin glows in the summer.
 
Later in fall the stress and hurry kicks in again and I can usually see it in my skin also. I have quite oily skin, so I don't have much wrinkles. My problems are more in swelling and sagging. Epecially in winter my skin looks pale and tired.

Nivea sent me new Cellular anti-age products for trial, I have now tested day and night creams. I like especially the night cream. It has the typical Nivea scent and even if it feels a bit thick, it absorbs well and my skin feels soft in the morning.


10 kommenttia :

  1. Tutustuin minäkin tuotteeseen viimeisimmän Glorian välissä oli näyte,tuntuu hyvältä ja varmaan kohta näyttääkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nappasin tuotenäytteen vielä Gloriankin välistä, sen voi ottaa viikonloppureissulle mukaan, kun ei jaksa purkkeja raahata.

      Poista
  2. Testituloksia odotellaan eli laita sitten kommenttia kun olet pidempään kokeillut :) Ihana tuon lapsuudenkuvasi .... tunnistettava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuva on ystävän arkistoista.

      Hän asusteli mummonsa luona kotini lähistöllä eräänä kesänä joitain viikkoja. Leikimme muutaman kerran yhdessä ja tästä otettiin muistoksi kuvakin ja hänelle jäi mieleen nimenikin. Sen koommin emme tavanneet.

      Tämä sama leikkikaveri on Siipan hyvän ystävän vaimo ja hän tunnisti minut välittömästi kun nähtiin ensi kertaa n. 30 vuoteen!

      Poista
  3. Hei, ihana tuo kesätyttö-kuva. Mukava vinkki tuo Nivea, sitäpä varmaan saa täältäkin.
    XX

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesätytöllä on vähän hassut hiukset... tosin kesätytöllä on nytkin vähän hassut hiukset. Onneksi ensi viikolla on kampaaja.

      Poista
  4. Sinä onnekas! Mulla on punatukan ohuen ohut iho, joka alkaa näyttää Lähi-Idän tiekartalta rauhaan... On muuten jurmua ja juonnetta. Ja pisamia. Mutta yhdyn kommenttiisi: kesän jälkeen näyttää niin paljon paremmalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvella kun katsoo aamulla peiliin, ei aina tunnu niin onnekkaalta...

      Poista
  5. Hauska tosiaan tuo kesätyttökuva! Nivea kasvovoiteena on minulle uusi ulottuvuus. Itse olen testannut viime viikot Lumenea. Minullakin kesän jäljilä iho on kyllä aika helpossa kunnossa, jos niin voi sanoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päinvastoin kuin naistenlehdissä uskotellaan, monella tuntuu iho kukoistavan kesän jälkeen.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.