30.11.2013

Ammatilaisen ihoanalyysi ja oma hiusanalyysi / Pro skin analyzing & my own hair analyze



Indiedaysin bloggajapäivässä kävin Vichyn ihoanalyysissä. Analyysissa määriteltiin ihotyyppi ja ihon ikääntyminen.
 
Ihotyyppi ei ollut minulle mikään yllätys; sekaiho, hyvin rasvainen t-alueelta ja kuiva leuasta ja poskilta.
 
Ihon ikääntymistä kartoitettiin ryppyisyyden ja ihon veltostumien tutkimisella. Siitä tulikin ilahduttavan hyvä tulos, leuan alla ei kuulemma ollut vielä minkäänlaista helttaa tai löysyyttä ja ryppyjäkin oli minimaalisesti (testaaja laittoi ryppykohtaan testitulospaperille katkoviivoin pienen ruksin, silmien ympärillä kun on hieman naururyppyjä). Huulten ympärystä hän tutki kiinteästi, mutta ei ollut ryppyjä!
 
Kaiken kaikkiaan ihoni iäksi tuli 12 v. vähemmän kuin oikea ikäni! Kerroin ilahtuneena oikean ikäni ja testaajani totesi arvelleensa minun olevan lähempänä neljääkymppiä (kummallakohan puolen tuota rajapyykkiä hän oli arvellut minun olevan??), mutta ihoni on kuulemma erittäin hyvä ja olen hoitanut sitä oikein mallikkaasti. Ymmärrän tietysti, että jos ihoni on kuin 12 v. nuoremmalla, se ei välttämättä tarkoita, että näytän kaikin tavon 12 v. nuoremmalta...
 
 Saan varmaankin kiittää eniten hyviä geenejä ihostani. En myöskään ole koskaan edes maistanut tupakkaa ja (ainakin viime vuodet) olen suojannut ihoni hyvin auringolta. Ja ne huulet; olisiko salaisuus hyvä kerros huulirasvaa, jota levitän joka yöksi huulille ja huulten ympärillekin?
 
Sain mukaani pullon Vichyn uutta Idéalia Life Serumia ja haasteen testata sitä kahdeksan päivän ajan. Katsottuani väsähtäneen näköistä Indiedays-palkintotilaisuudessa otettua kuvaani, päätinkin alkaa kokeilun välittömästi.

Stressi on aina näkynyt ihossani. Nyt töissä kiivain kausi alkaa olla ohi ja stressi helpottaa, ihokaan ei enää näytä yhtä väsyneeltä kuin pari viikkoa sitten. Osansa on lienee seerumillakin, se  tuntuu miellyttävän raikkaalta iholla ja ihoni näyttääkin vähän hehkeämmältä kuin joitain viikkoja sitten. Näin alkavan talven lämmityskaudella kuivat alueet näyttävät oikein imaisevan seerumin, mutta se imeytyy mukavasti yös rasvaisimmille alueille ja meikkikin levittyy tasaisesti.

Seerumi on kehitetty torjumaan erityisesti elämäntapojen ja elinympäristön aiheuttamaa ihon ikääntymistä. Seerumin luvataan mm. vahvistavan ihoa ja tekevän ihosta heleän, vähentävän väsymyksen merkkejä ja pienentävän ihohuokosia.
 
 
Kyselin myös mikä tuote olisi paras turpoamaan taipuvaisille luomilleni, täydelline tuote kun on vielä hakusessa. Vichyn tuotteista minulle suositeltiin  Liftactiv 10 Eyes & Lashes-seerumia. Tässä olisi bonarina myös ripsien vahvistuminen!               

 

Ja se oma hiusanalyysi... huomasin muutama aamu sitten pukiessani takkia päälle ja katsoessani itseäni peilistä; hiukseni ovat kuin Päivi Räsäsellä! Pari vuotta sitten näytin jostain kulmasta katsottuna Paula Risikolta, etenkin silloisine laseineni... Mitä seuraavaksi, alanko muistuttaa Timo Soinia...
 
 
Two weeks ago I has my skin analyzed by Vichy.
 
I was pleasantly surprised that according to the test my skin is 12 years younger than I am! Just minor wrinkles around eyes, but no turkey neck, loose skin and no wrinkles around my mouth.

I was told I have taken very good care of my skin. I believe good genes have a lot to do with the condition of my skin. I have never smoked, use (nowadays) high SPF and spread a good layer of lip balm on and around my lips every night.

Even though she praised my skni, I thought I looked quite tieed when I looked at the Inspiration party photo of me.
 
 
I also checked myself in the mirror and realized my hair reminds the hair of a Finnish conservative christian politician...

5 kommenttia :

  1. Mä käytin Vichyn silmänympärysvoidetta jokunen vuosi sit mutta se alkoi turvottaan. Silmänympärykset turposi kun ei olis unta nähnyt viikkoon, piti vaihtaa tuotetta mikä oli harmillista kun tykkäsin siitä kovasti.

    VastaaPoista
  2. Olipa kiva tapahtuma, olisikin kiva kuulla "tuomio" omasta ihosta. :)
    Ja hyvä muistutus muuten, pitääkin muistaa pitää huulista ja huulten ympärystä myöskin huolta!

    Kaunis kampaus sinulla!

    VastaaPoista
  3. Minäkin tykkään tuollaisesta kampauksesta, ja ihosi todella näyttää hehkeältä ja hyvinhoidetulta!

    VastaaPoista
  4. Hyvin hoidettu iho ja klassisen kaunis tukka :) Kyllähän omaa ihoaan kannattaakin hoitaa huolella. Ilmansaasteet, stressi, huono yöuni, ravinto - kaikki näkyvät sekä ihossa että hiuksissa. Itse olen käyttänyt silmänympärysvoidetta alta kakskymppisestä. Toisaalta niihin ryppyihin vaikuttaa myös geneettinen perimä mutta hyvillä ihonhoitotuotteilla kyllä saa hehkeyttä ihoonsa ja riittäävää hoitoa myös.

    VastaaPoista
  5. Kaikki analyysit ovat niiin ihania. Siis varsinki kun me koskettaa kauneutta :)

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.