21.11.2013

Hävikistä herkuksi; 5:2-palsternakkasoppa/ 5:2 parsnip soup

 
 
Olen joskus aiemminkin todennut, että koetan hyödyntää ylijäänyttä ruokaa parhaani mukaan. Yleensä osaan arvioida annoskoot aika hyvin, niin ettei annoksesta tule liian suurta, mutta ei liian vähäistäkään. Lisään vaikka tuoreita vihanneksia lisäkkeeksi, jos näyttää, että annos jää turhan pieneksi.

5:2-paastopäivän palsternakkasoppaan käytin pohjaksi pari päivää aiemmin haudutetun possun kaslerin haudutuslientä. Liemi oli tehty aikalailla tämän reseptini mukaan. Olisi ollut harmi heittää maukasta lientä pois, käytin sitä pari desiä tähän keittoon. Ennen keittoon lisäämistä kuorin jääkaapissa säilyteystä liemestä huolellisesti rasvat pois. Lisäsin reilusti vettä ja hetken aikaa pannussa paahtamiani palsternakkoja. Kun palsternakkakuutiot olivat tarpeeksi pehmeitä, soseutin vielä keitöo. Koristeeksi paahdettuja siemeniä ja muutama tippa kurpitsaöljyä.

I hate to waste ingredients, so I try to find good reuse purposes for left overs. This 5:2 fast day soup is based on a braising stock, I had braised pork neck few days earlier. I added water and lightly toasted parsnip cubes. When parsinp was softened, I sauteed the soup.

Soup was garnished with few drops of pumpkin seed oil and toasted seeds.

4 kommenttia :

  1. Oi vitsi, että on herkullisen näköistä! Ihanat kuvat! Mäkään en yhtään tykkää heittää ruokaa pois vaan meilläkin käytetään ja improvisoidaan edellispäivän letfovereista. Hei, onks toi 5:2 toiminut? M' j'tin kaikki jauhot pois mutta eipä ole paino lähtenyt sellaiseen laskuun kuin toivoin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 5:2-paastolla olen ollut maaliskuun lopussa, vyötäröltä on lähtenyt 13 cm, joten kyllä se toimii. Olen pitänyt paastopäivistä kiinni (niitä voi siis tarpeen mukaan vaihdella viikon sisään, ei tarvitse aina olla sama viikonpäivä). Vain yhtenä viikkona vajaan kahdeksan kuukauden aikana on tullut pidettyä vain yksi päivä, muuten on ollut kaksi "paastopäivää"/viikko. Muina viitenä päivänä olen syönyt ihan normaalisti ja herkutellutkin paljon.

      Koetin joskus jättää leivät pois, mutta pidän leivästä niin pajon, etten halua siitä kokona luopua.

      Olen ajatellut tätä elämäntapana (toistaiseksi 2 paastopäivää viikossa, myöhemmin ehkä vain yksi päivä viikossa), kun tässä painonhallinta on aika helpolla tavalla toteuttavissa.

      Poista
  2. Palsternakka onkin jäänyt tänä syksynä kaupan hyllyyn, täytyy korjata tämä puute ehdottomasti. Mielikuvitus ei ole lähtenyt lentoon, kun on miettinyt tulevien päivien ruokatarjontaa.

    Eilen tein mitä-kaapista-löytyy -ruokaa eli porkkana-peruna-linssi-makkarapataa vai keittoako tuo oli. Joka tapauksessa tuli hyvää ja keitin punaisia linssejä yhtä kauan kuin porkkanoita ja mukavasti saostivat keittoa.

    Ystävääni kiinnosti 5:2 -dieetti ja pyysin käymään sivuillasi etsimässä hyviä ruokaohjeita. Näitä sivuja kyllä kehtaa mainostaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palsternakka on ihanaa, paahdan sitä uunissa välillä muiden juuresten kanssa.

      Linssien kanssa en vielä ole päässyt ystävystymään, mutta ehkä niistä joskus tulee samanlaisia suosikkejani kuin aiemmin inhoamistani pavuista.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.