16.2.2014

Gourmet-slider / A gourmet slider


Arkisempien ruokien tuominen laadukkaiden, mutta rentojen ruokaravintoloiden listoille on näkynyt jo jonkin aikaa. Osasyy on asiakkaiden toivomus rennommista ravintoloista, osaksi konseptien muokkautuminen (ainakin osittain) edullisempien ainesten ja ruokien käyttöön on taloustilanteella.
 
Hampurilaisia on jo näkynytkin ruokaravintoloiden listoilla, nyt hot dogit ovat nousussa. Henri Alén onkin nyt avaamassa Kaartin hodari ja hummeri-ravintolaa Pikku Roballe.
 
Me yhdistimme kotona hodarit ja shampanjan jo viime keväänä, kaupan nakit korvattiin tietysti itse tehdyillä makkaroilla. 
 
En koskaan syö pikaruokaloiden hampurilaisia, enkä ravintolassakaan ole syönyt hampurilaista sitten viime kesän Berliinin-reissun, mutta muutaman kerran vuodessa teen kotona hampurilaisia gourmetmeiningillä.
 
Tällä kertaa tein sämpylät rautapataohjeella (määrää ja paistoaikaa vähentäen), mutta käytin paistoastioina pikkuruisia kannellisia keramiikkavuokia. Pyöräytin aamulla taikinan ennen töihin lähtöä ja illalla se olikin parahultaista paistoa varten.

Väliin paistettua halloumijuustoa, turkkilaisella sumakilla maustetut jauhelihapihvit, karkeaa Dijon-sinappia, tomaattia, avokadoa, säilöttyä sitruunaa ja basilikaa.
 
Mitä sinä laitat hampurilaisen väliin? Riittääkö pihvi, salaatti ja tomaatti vai lisäätkö jotain erikoisempaa?
 
 
The current restaurant trend is now to serve cheaper fodos in relaxed atmosphere. Hamburgers ahve found theri  way to menus of many restaurants and the dish of the hour seems to be hot dog, but in gourmet version.
 
There is a new small restaurant "Kaartin hodari ja hummeri" opening in Helsinki in few weeks, dedecated to gourmet hot dogs.
 
We served gourmet hotdogs and Champagne already last spring. Sausages were of course homemade.
 
I never eat fast food hamburgers, and the last time I had a hamburger in restaurant was in Berlin last summer. At home I make gourmet hamburgers few times a year.
 
This time I made the buns with the Dutch oven recipe, just adjusting the amount from the original recipe and using small ceramic ramekins.
 
I had hamburger patties, avocado, grilled halloumi, preserved lemon, coarse Dijon mustard, tomato and fresh basil.

What do you want in your hamburger? Are hamburger patties, lettuce and tomato enough or do you use your hamburgers more something more exotic ingredients?
 

8 kommenttia :

  1. Minun hampurilaisten pihvit tehdään karitsan jauhelihasta, jossa mausteena on tuoretta salviaa ja suolaa. Juustona käytän Provolonea ja mausteena salsa verdeä. Lisäksi laitan väliin salaattia, juustoa ja avokadoa. Ohjeen olen ottanut Glorian ruoka ja viini lehdestä joskus ja niin hyväksi havainnut, että teen niitä säännöllisesti edelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihanalta! Olemme saamassa erän lammasta, täytyykin kokeilla tuota reseptiä.

      Poista
  2. voi ihanuus mikä kuva! joo, pitäisi alkaa psyykata itseään tuohonkin jonoon ja se kallio dönerinkin jono on vielä kokematta *huokaus*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytynee jättää Henrin hodarit vähän myöhempään, kun innokkaimmat ovat jo käyneet testaamassa.

      Poista
  3. Ah, slidereita! Meillä lapset rakastaa niitä. Mä olen vaan niin laiska, että meidän sliderit syntyy laittamalla hampurilainen neljään osaan - mutta käyhän se niinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vedin tämän version ehkä vähän överiksi, helpomminkin tämä herkku syntyy, vaikka leikkaamalla neljään osaan.

      Poista
  4. Lumo hei, julkaisisitko turkkilaisella sumakilla maustettujen jauhelihapihvien reseptin? Kuulostaa todella herkulliselta! Halloumijuustoa täytyykin kokeilla joskus hampparien välissä! Luulen, että pidän siitä enemmän kuin kovasti. :)

    VastaaPoista
  5. Ei se ole edes oikea resepti, sekoitin jauhelihan joukkoon vähän sumack-maustetta, siinä se. En yleensä lisää jauhelihapihviin korppujauhoja, sipulia tms. vaan paistan sen sellaisenaan.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.