5.4.2014

12 kuukautta = 101 päivää pätkäpaastoa -15 cm / 12 months = 101 fast days - 15 cm

 
 
 
Blogiani pidempään seuranneille ei liene mikään salaisuus, että syön vain 500 kaloria kahtena päivänä viikossa. Muina päivinä syödään normaalisti ja herkutellaankin. Jotkut teistä ovat ehkä jo kyllästyneetkin aiheeseen.

Vuoden jatkuneen uuden elämäntavan kunniaksi postaan kuitenkin aiheesta.
 
5:2-pätkäpaastolla olen maaliskuun 2013 lopusta karistanut 15 cm vyötäröltä. Laihtuminen (kun olen urakkaan lähtenyt), ei ole ollut niinkään ongelma. Olen muutaman kerran viimeisen parinkymmenen vuoden aikana laihtunut reippaasti muutamaankin otteeseen. Joskus tarkoituksella, mutta kerran myös laihduin elämäntilanteiden myllerryksessä kolme vaatekokoa aivan huomaamattani, hämmästelin vain kun talvivaatteet näyttivät jotenkin "oudoilta" niihin taas siirtyessäni kuuman kesän jälkeen ...
 
Sen saavutetun tuloksen pitäminen onkin ollut hankalampaa. 5:2-paastossa tunnen löytäneeni helpohkon, pysyvämmän keinon painonhallintaan joutumatta "uhratumaan" liikaa. Minunlaiselleni ihmiselle, jolla ei ole kovin hyvä itsekuri syömisen suhteen, tiukempi kieltäytyminen päivä kerrallaan on ollut jatkuvaa suupalojen laskemista parempi vaihtoehto.

Lähdimme ensin vain kokeilemaan pätkäpaastoa. Siippa näki Michael Mosleyn dokumentin aiheesta vuosi sitten  ja sanoi haluavansa kokeilla. Ilmoitin, että sitten kokeilemme yhdessä ja kokeilu alkaa seuraavana päivänä. Aluksi ajattelimme muutaman kuukauden kokeilujaksoa, mutta kun vyötärö ja posket alkoivat kapenemaan sekä ystävät ja sukulaiset huomaamaan muutoksen, emme halunneet jo kadonneiden senttien palaavan takaisin. Näenkin nyt pätkäpaaston, kuten minkä tahansa elämäntaparemontin, pysyvänä elämäntapana enemmänkin kuin hetkellisenä dieettinä.

Jutan ja muut tarkoin rajatut dieetit ovat tehokkaita, mutta itseni tuntien tiedän, etten luultavasti pystyisi sitoutumaan niin tiukkaan ruokailun rajoittamiseen pysyvästi. Pätkäpaaston hyvä puoli onkin ollut myös herkkujen salliminen.


Kaksi kevytpäivää viikossa on ollut helppo pitää ja pysyä uudessa elämäntavassa stressaamatta. Vain kolme kertaa vuoden aikana on paastopäivä jäänyt väliin, muuten joka viikkoon on ollut helppo mahduttaa kaksi kevyempää päivää vaikka vakiopäiviä vaihtamalla (yleensä maanantai ja keskiviikko). Ei ole tarvinnut selitellä miksei syö tiettyjä ruokia tai kieltäytyä kutsuista.
 
Aihe kiinnostaa näköjään muitakin. 5:2-paasto ja etenkin siihen liittyvät ruokaohjeet ovat olleetkin blogini etsityimmän aineiston joukossa viime aikoina. Samoin tutut, kollegat ja asiakkaat ovat kyselleet kovasti aiheesta, kun olen kertonut kysyessä mikä on ollut kapenemisen salaisuus.

Olen välillä kuullut kommentteja tai ainakin aistinut keskustelukumppanin ajatelleen "Väärin laihdutettu!". Ehkä niinkin, kai se kaikkein järkevin tapa olisi syödä joka ikinen päivä terveellisesti ja herkkuja karttaen, mutta haluan pitää myös ruokanautinnot elämässäni. Tämä on ollut minun tapani ja olen halunnut jakaa sen myös blogissa kannustamaan niitä, jotka kamppailevat samojen ongelmien kanssa.

Kilojen karistua en voi sanoa itseäni hoikaksi vieläkään, enkä välttämättä sellaiseksi tulekaan. Olen hyvin tyytyväinen, jos saan vielä muutaman kilon pudotettua ja sitten pidettyä painon tasaisena. Painotaulukoiden tiukan seuraamisen sijaan tavoittelen enemmänkin jatkuvaa tasapainoa elämän nautintojen ja terveiden elintapojen välille...

Kuvien laatu ei ole paras mahdollinen, mutta todistavat, että jotain muutosta on tapahtunut, hitaasti, mutta varmasti. Tuosta hameesta olin itsekin aina häkeltynyt. Ei se vuosi sittenkään kiristänyt, muta nyt hame kirjaimellisesti putoaa päältä...



Those who follow my blog regularly know that I eat only 500 calories a day for two days a week. On other days I eat normally and enjoy also goodies. Some of you may already even be tired of this topic inmy blog...As I ahve now reached the first anniversary of the new lifestyle,  I feel like posting on the subject.


 
With 5:2 intermittent fast, I have lost 15 cm from my waist since the end of March 2013. Weight loss hasn't been the problem for me in the past when I have made up my mind. In the past twenty plus years I have lost quite a lot of weight, not jsut once, but few times.
Sometimes on purpose, but I also once lost very fast quite many kilos in the turmoil of life changes... But the lost kilos always came back.


 
The keep away the lost kweight has been the most difficult part earlier. In 5:2 fasting I finally feel I have found a relatively easy, permanent way to control weight without having to "sacrifice" too much. We first just decided to give 5:2 fast a two month try. Husband saw a documentary about Michael Mosley's 5:2 fast a year ago and told he wanted to try it. I told that we would try it together, and that the trial would begin the next day. When our waists (and cheeks) started to slim, and friends and relatives started to comment the change (without us telling about the new lifestyle), we did not want in the lost kilos to come back and decided to stick to 5:2 lifestyle. I see this more as a lifestyle instead of short term diet.


Many restricted diets are effective in short term, but I know that I probably wouldn't be able to commit to a strict food restrictions permanently. I want to enjoy food, not just to see it as enerygy or even my enemy. For me two light days a week is (mostly) an easy habit to keep. Only three times during the year have we missed the fast day, otherwise it has been easy to fit two lighter days in a week. There is no need to avoid certain foods or to refuse invitations.

This topic seems also interest others. 5:2 fasting, and in particular the related recipes have been most popular topics in my blog lately. Also friends,
 colleagues and customers have been asking a lot about the lifestyle.

Even after all the lost kilos I cannot call myself slim and I might never will be. I 'll be very happy, if I still will drop a few kilos and then keep my weight steady. Instead of following weight constantly I am seeking balance between the pleasures of food and healthy lifestyle.

Sorry for the bad quality of photos, anyhow I believe they illustrate quite weel the change I have gone trough...


19 kommenttia :

  1. Iso muutos kohtuullisella panostuksella, onnittelut! Tuollainen sopii minullekin, kokeilin jo pari viikkoa, mutta unohdin koko asian kolmen viikon lomalla. Jospa muistaisin tulevalla viikolla paremmin, tuo on hyvä tapa rajoittaa energiansaantia ilman säästöliekille menevää aineenvaihduntaa.

    VastaaPoista
  2. Vitsit miten hieno tulos 5:2:lla! Minäkin sitä aina välillä noudatan mutta pitäisi tosiaan ottaa ihan elämäntavaksi! Mulle kun ei tuota mitään tuskia syödä vain sitä 500 kaloria päivässä - tosin herkuttelukaan ei tuota ongelmia ;) Ehkä mäkin nyt yritän ottaa tuon ihan elämäntavaksi ja katsoa kaipaanko tämän kuun lopussa alkavaa Jutan Lite-dieettia minkä olen suunnitellut aloittavani... siinä minua kiinnostaa ruokaohjeita enemmän liikunnan osuus ja sitä kyseisessä dieetissä käsittääkseni onkin painotettu.

    Aurinkoista lauantaita!

    VastaaPoista
  3. Upeeta kerrassaan!!! Onnittelut mukavan elämäntavan löytämisestä :D Olen täällä kurkkinut aiheeseen liittyviä postauksiasi ilolla.Nyt pitkän sairastelukuerteen hellitetettyä, aion tutustua paremmin vanhempiin postauksiisi ja kokeilla itse samaa ;) Mukavaa viikonloppua<3

    VastaaPoista
  4. Upeaa! :) Onnea onnea onnea!

    VastaaPoista
  5. Vautsit... hieno saavutus. Onneksi olkoon!!!

    VastaaPoista
  6. Onnittelut saavutuksestasi! Hienoa kaiken kaikkiaan. Kuten sanoit, laihtuminen on suhteellisen helppoa mutta tasapainossa oleminen todella vaikeaa.

    VastaaPoista
  7. Hieno saavutus! Onnittelut! Hyvä kun jokaiselle on olemassa sopiva tapa karistaa ylimääräistä/ tehdä ruokaremppa :)

    VastaaPoista
  8. Hieno saavutus, onnea! Sun 5:2 reseptit on olleet järjestään niin hyvän näköisiä, että niitä katsella tuleekin aina vähintään nälkä :) Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  9. Onnea paljon!!! Mahtava saavutus :)

    VastaaPoista
  10. onnea! kumarruksen arvoinen suoritus :-)

    VastaaPoista
  11. Hieno saavutus, wau! Juuri noiden sun 5:2 reseptien ansiosta mekin viime syksynä kokeilimme ko. metodia, mutta se jäi sitten kesken, kun sairastuimme syysflunssaan peräkanaa. Ja jälleen, sinun tuloksiesi innoittamana jatkuu meidän kuuri heti tiistaista alkaen!

    VastaaPoista
  12. Upeaa! Mä oon niin ylpeä susta! Pysyvä muutos on aina parempi kuin pikadietti ja jojottelu sen jälkeen. Happy Sunday!

    VastaaPoista
  13. Upeaa, mahtavaa, hieno saavutus!

    VastaaPoista
  14. Kiitos kaikki ihanaiset kauniista, kannustavista kommenteistanne!

    Laskeskelin tuossa, että vuodessa on jäänyt n. 200.000+ kaloria syömättä... täytyyhän sen jossain näkyä! Olen karisseista kiloista todella iloinen, mutta en tunne voivani olla ylpeä saavutuksestani, sen verran helpolla tunnen päässeeni, ilman suurempaa "kärsimystä".

    VastaaPoista
  15. Mahtava saavutus, nostan hattua!!
    Mitä mahdat syödä noina 500kcal päivinä? Voisin itsekin miettiä tuollaista laihdutusurakkaani, mutta pelottaa, että tulee vaan nälkäisenä tehtyä ylilyöntejä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sivupalkista löytyy tunnisteista 5:2 fast, jota klikkaamalla löytyy reseptejä paastopäiviin.

      Syömme yleensä siis 5:2-päivinä aina yhden 500 kcal aterian eli olemme edellisen illan illallisesta paastopäivän illalliseen 24 h syömättä (juoda tulee runsaasti päivän aikana). Kalorimäärän voi myös jakaa kahteen tai kolmeenkin ateriaan.

      Iso salaatti broilerin, pihvin tai kalan kanssa on helpoin vaihtoehto, mutta olen tehnyt munakkaita, keittoja, kasvispaistoksia...

      Poista
    2. Kiitos nopeasta vastauksesta! :)

      Poista
  16. Hienoa nähdä kuvista upeat tulokset, ONNEA!! Pystyn samaistumaan täysin! Nimittäin minulle myös sopii parhaiten tämä tyyli. Olen kokeillut karppaukset yms. dietit(laihduin, mutta rakastan mm.pastaa) ja pikkuhiljaa kaikki kilot tulivat takaisin. Nyt olen reilun kk:n ollut tällä 5:2, paitsi pääsiäinen sotki, viime viikolla vain yksi paastopäivä. Pari kommenttia tullut että kasvot/yleisilme kaventunut. Tosin itse en esim. housunkauluksesta tunne pienentyneeni vielä yhtään. Se sapettaa :) Kysyisinkin miten nopeasti aloit itse huomaamaan laihtumisen esim. just vaatteista? Ajattelin kuitenkin jatkaa tätä ja tehdä tästä elämäntyylin, mutta tietysti toivoo että jotain konkreettista alkaisi pian näkyä. Mutta tämä sinun postaus taas kannustaa, hitaasti mutta varmasti.. Hyvää kevättä ja kesän odotusta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloitimme siis maaliskuun 2013 lopussa, toukokuun puolessa välissä ensimmäiset alkoivat kommentoida, että näytin laihtuneen. Kesään mennessä huomasin vaatteiden väljentyneen. Tosin laihtuminen näyttää menevän ylhäältä alaspäin, sitkeimmät sentit ovat lantiolla ja reisissä, ovat nekin kyllä kaventuneet.

      Huomaan itsekin selvästi kasvoista, etenkin kun vertaan reilun vuoden takaisin kuviin, että posket ovat aika lailla kaventuneet. Ajattelin jossain vaiheessa, että kasvonpiirteet ovat vain ajan myötä muuttuneet niin, että poskipäät eivät näy samalla lailla... Nyt kun kasvoistakin tuntuu lähteneen senttejä, näkyvät korkeat poskipäätkin taas miltei vanhaan malliin!

      Kapeneminen tuntuu etenevän jonkinlaisina pyräyksinä ja sen huomaa parhaiten vaatteista. Paino voi heittelehtiä samalla viikolla parikin kiloa turvotusten, hormonien ja syömisten mukaan, joten vaa'an lukemia en ota niin kuolemanvakavasti.

      Tsemppiä painonhallintaan!

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa kovasti. Your comment makes me happy.